Lepää ennen kuin väsyt ja muita viisauksia

Ensimmäistä kertaa vietän toukokuun loppua Lapissa. Ei ole ötököitä. Säät vaihtelee räntäsateesta helteeseen. Puissa on jo hiirenkorvat. Hepoille löytyy ensimmäisiä vihreitä versoja.

Olen ottanut lomapäiviä ”osa- ja määräaikaiseen sekatyöläisarkeeni”. Teen vähemmän. Sulattelen uusia ideoita ja yrittäjäksi ryhtymistä. Yksi iso urakka on ohi. Kahden viikon päässä siintää väitöstilaisuus. Tuntuu, että ennen uusia tuulia kannattaa pysähtyä ja hidastaa.

Näyttökuva 2015-5-22 kello 11.31.01Ole, tee, saa. Tein paljon, sain hedelmiä ja nyt voin hetken vain olla. Tee, saa, ole, tee, saa, ole… Ahaa! Voi siis ajatella, että vain kolmasosa ajasta riittää tehdä. Kiva tapa nähdä tasapaino!

Kesällä on usein paineita nauttia lomasta. Yllättäen tällaisena välivuodenaikana lomailu voi virkistää. Tunturi on lähes autio. Näkyy enemmän metsäneläimiä kuin ihmisiä. Kaikessa hiljaisuudessa voi siivota paperipinot, nukkua päiväunia ja kuunnella youtubesta meditaatiovideoita.

Lisäksi olen osallistunut nettikurssille, jossa saan sähköpostiini joka toinen päivä kuukauden ajan pienen tehtävän. Ne ovat liittyneet perfektionistisiin ajattelutapoihin ja itsensä haastamiseen. Haluan päästää irti joistain ajattelutavoista. Perisyntini on jatkuva huolissaan olo. Sen sijaan mielelläni vahvistaisin niitä ajatuksia, jotka edistävät hyvinvointia. Kohti kepeää kesää! 

Haluan yhä enemmän alkaa arjessani…

välttelemään kellon katsomista ja kalenterin käyttämistä. Spontaanius rentouttaa. Sopii niin vähän asioita, että muistaa ne ilman kalenteria. Uskaltaa antaa asioiden olla ja tulla. Olla itsekseen. Tyhjä tila on uusi musta!

… korvaamaan sanat ”minun pitää tai pitäisi” sanoilla ”minä haluan”. Kuka sinua mihinkään pakottaa? Siivoan, kun haluan järjestystä. Liikun, kun haluan ulkoilla. Teen ruokaa, koska haluan syödä muutakin kuin leipää 😀 Hoidan työni, koska haluan rahaa. Tai koska olen onnekas ja minulla on kiva työ!

…kysyä: Entä jos kaikki onkin nyt ihan hyvin? Monta asiaa tekee vain koska on huolissaan. Murehtii, vaikka voisi olla tässä vaan, kepein mielin. Oletko usein kepein mielin? Harvoin!

nukkua päiväunia. Olisiko mullistavaa – levätä ennen kuin väsyy? 🙂 Levänneenä on hankala olla kiukkuinen ja stressaantunut. Milloin olet viimeksi kokenut itsesi levänneeksi? Minä ainakaan en kovin usein!

…soveltaa kaikkeen tallimme omistajan lempilausetta: lempeästi jämy. Eli itseä ei tarvi korostaa eikä vähätellä. Omalla paikalla, omien jalkojen päällä. Hengitys edellä juttuihin.

Kysymys taitaa olla aika paljon siitä, mikä riittää. Ne riittävän rajat itselle ja muille vaatijoille. Voisiko rajat virittää niin, että on mahdollisuus onnistua usein? Tällaista tämä nyt juuri on. Tämän verran tein. Tämän verran osaan. Tää on okei. Tulevaisuuteen voimme vaikuttaa, mutta nyt on näin. Tämän verran riittää tänään ja nyt.

kristiinaltaJoogan kautta voi päästä kiinni hengittämisen vaikuttavuuteen. Sitä en osaa kirjoittamalla kuvailla. Ehkä hauskinta on se, ettei hengitystä voi suorittaa tai vertailla. Hengitys vain on.

Kaikki yrittävät parhaansa. Kaikki toivovat olevansa rakastettuja ja kaivattuja. Ja vain muutos on pysyvää. Kävelen ryhdikkäänä, koska oloni on kevyt. Että semmoinen kurssi ja lomailu. 😀

Koska vain voin tehdä jotain kivaa!

Eettinen jouluateria – insinööritason monimatriisi

Pidän itseäni testihenkilönä: minulla on rahaa, aikaa, tietoa ja halua valita ostokseni eettisesti. Marssin markettiin kriteerilistani kanssa. Haluan kiitos mahdollisimman paljon kotimaista ja läheltä, mutta kuitenkin aidosti eläineettistä. Siis mieluiten vegaanista tai edes luomua. Ulkomailta tuodut tuotteet haluan kiitos myös luomuna. Eikä eläineettisyys yksin riitä – tuotteiden pitäisi myös olla Reilua kauppaa, palmuöljytöntä, pienyrittäjyyttä tukevia, lisä-aineettomia, kiertotalouteen siirtymistä tukevia…

Haluamme viettää tunnelmallisen ja lumisen joulun Pyhällä. Poltamme kotona kynttilöitä ja napostelemme konvehteja. Kestävän kehityksen väitöskirjatutkijana minun, jos kenen, pitää kuitenkin olla tarkkana ja ensin pohtia – toiminko oikein. Ovatko konvehdit ja kynttilät ok?

Huomaan, että marketissa 90% kaikista tuotteista ei kestä eettistä tarkastelua. Suurin osa tuotteiden raaka-aineista tai valmistustavoista vähentää luonnon monimuotoisuutta, polkee eläin- ja ihmisoikeuksia, sisältää arveluttavia tuotantokemikaalijäämiä, sekä kuluttaa neitseellisiä luonnonvaroja eli sukupolvien yhteistä maailman perintöä.

Tavoittelemme ja tarkoitamme jouluna hyvää, mutta aiheutammeko lastemme tulevaisuudelle mahdottomuksia: resurssien kuluttamisen takia viimeisen 50 vuoden aikana yli 50% eliöistä on jo kadonnut maapallolta. Nykytahdilla arviolta vuonna 2050 meristä on kalastettu kaikki kalat loppuun. Ekosysteemiin ja ravintoketjuun kertyy mikromuovia ja terveyttä muuttavia kemikaaleja. Viljavan ja elinvoimaisen maaperän eli humuksen määrä hupenee globaalisti hälyttävällä vauhdilla. Palmuöljyn takia kaadetaan sademetsiä. Maaperää myllätään, joten se kuivuu, köyhtyy ja muuttuu. Ilmakehän pienhiukkasongelmat laajenevat. Vesistöt lämpenevät, happamoituvat ja rehevöityvät. Ja ihmisten lukumäärä sen kuin kasvaa.

Hurjaa. En mitenkään voi juhlia joulua kuluttamalla, mikä neuvoksi?

”Hyvis”tuotteilta vaikuttavat onneksi kotimaiset juurekset, yrtit ja hunaja, sekä ulkomaiset luomulaatuiset kuivatut hedelmät, pähkinät ja suklaa. Myös palkokasvit ja kvinoa.

Tuoreiden kasvisten ja hedelmien eettisyydestä tai kasvimyrkyistä ei ole hajuakaan, eikä liioin mausteiden. Lapissa näitä ei juuri luomuna myydä.

Näyttökuva 2014-12-20 kello 20.22.03Vaikka en shoppaile enää juuri koskaan tavaroita, niin ruokaa ja kynttilöitä ostan. Sinä päivänä, kun Greenpeace tai joku muu räväyttää konvehtien ja kynttilöiden elinkaaren alkupään silmilleni, joudun edelleen muuttamaan ostostottumuksiani.

Joulu merkitsee minulle rauhoittumista ja herkuttelua läheisten kanssa. On ”kulttuurillinen normi” juhlia joulua syömällä ja ostamalla herkkuja. On vaikea miettiä joulukuuta ilman konvehtirasioita ja joka puolella palavia kynttilöitä – etenkin kun ne marketissa kaatuvat syliini niin houkuttelevan edullisina ja värikkäinä.

Ehkä marketit ajavat minut vielä jonain jouluna syvälle metsään, olemaan ja revontulia katselemaan. Vähemmän olisi enemmän.

Jotta tämä kestävän kehityksen kasvatuksen tutkijan pohdinta saisi realistisen ja ratkaisukeskeisen grande finalen, paljastan tähän joulumenuumme. Se on eläineettisesti kiitettävä. Luomua on välttävästi. Reilua kauppaa löytyi raaka-aineisiin minimaalisesti, mutta kasvisruoka kuitenkin itsessään jo tukee maailman ruokavarojen riittävyyttä. Suomalaisuusaste on melko hyvä. Lisäaineita ja palmuöljyä on vain torttutaikinassa (ja konvehteissa ja kynttilöissä). Menu sisältää kiitettävästi suojaravintoaineita ja antioksidantteja, sekä maltillisesti, mutta riittävästi proteiinia.

Menun ravitsevuus, helppous ja halpuus ovat suhteellisia kriteereitä, ilmeisen eri tavoin koettuja. Itse koen tämän joulumenun ravitsevaksi, normaalihintaiseksi ja keskivaativaksi valmistaa. Valmistus vienee keittiössä yhden päivän. 🙂

Joulumenu Pyhällä (useammaksi päiväksi, ks. reseptit Chohochili, Vegaaniliitto ja Vanelja)

  • Kvinoa-porkkanalaatikko
  • Lanttulaatikko
  • Uunissa paahdettuja kokonaisia maa-artisokkia, salottisipuleita, viikunoita, valkosipuleita ja rosmariinia
  • Haudutettua makeaa punakaalia
  • Herne-avokadohummusta
  • Sienikastike
  • Karjatonpaisti (ja teemme myös porosta karjalanpaistin)
  • Punajuurisosekeitto + marinoitutofumuru (tai juusto, jota ei luomuna Lapista löydy…)
  • Porokeitto
  • Suolakeksit, kuvatut hedelmät, hillot, maapähkinävoi
  • Torttutaikinasta amaretto-aprikoosihillolla minitähtitorttuja
  • Mantelirouheisia ranskalaisia piparkakkuja
  • Suklaakakku
  • Halva
  • Ja jos vielä jaksaa niin 🙂 piparkakkutaikinatryffelit

Uuvuttiko?

Et ole ainoa uupunut. Tietenkään kuluttajat eivät tätä kuviota yksin muuta. Marketit myyvät sitä, mitä me ostamme. Miljardeilla ihmisillähän ei ole aikaa, rahaa, tietoa tai elämäntilanteensa vuoksi kykyä valita eettisesti. Osalla ei ole edes halua.

Mutta vaikka vain 1%:lla maapallon väestöstä olisi samanmoinen eettisen kuluttamisen kompetenssi kuin minulla, olisi se kuitenkin huikea 70 000 000 ihmisen joukko!

Näyttökuva 2014-12-20 kello 20.22.35Siis koska kuulun tiedostaviin, rikkaisiin, kiireettömiin ja osaaviin, pystyn luomaan melko eettisen joulumenun. Vaikka eihän sekään millään matriisin kriteerillä ole supertäydellinen.

Ja vaikka kuinka asennoidun eettisen kuluttamisen testihenkilöksi (syrjäseudulla), niin tätäkin kirjoittaessani palaa pöydällä huvinvuoksi kynttilä ja nautiskelen joulusuklaata. Tekosyyni on kaamosilta ja joululoman alku. Uupunut ihminen. Jaksaminen ja makunautinto ovat selvästi myös osatekijöitä eettisen kuluttamisen matriisissa.

Tarvitaanko plus-pisteitä ”hyvis”-kriteereistä ja miinus-pisteitä ”pahis”-kriteereistä jokaiseen pakkaukseen? Miten tästä tehdään helpompaa??

Näin ollen…

Kykenevien ja välittävien ihmisten rooli eettisyyden peräänkuuluttajina on yrittää tukea ”hyviksiä”. Toisaalta yhtä tärkeä rooli on pistää kapuloita niihin globaaleihin rahanhimoisiin ja kestämättömiin rattaisiin, joilla hyödykekauppaa käydään ja normeja luodaan. Isossa kuvassa kyse on vallasta ja rahasta, satojen miljardien kaupoista. Eettisyys ei niillä rattailla ole kriteerilistan kärkipäässä. En näe vapaakaupan ideaa toimivana järjestelmänä, sillä se on ajanut maapallon ekosysteemit kriisiin.

Järkevän sääntelyn keinoin voidaan esimerkiksi siirtymäajalla muuttaa (suomalaiset) eläintehotuotantotilat viljelemään ainakin öljy- ja kuituhamppua, herneitä, härkäpapua, yrttejä, kaaleja ja vihanneksia. Ystävämme hyötylemmikit tuottavat lisälannoitetta, ja erilaiset jätteet ja lietteemme biokaasua.

Näyttökuva 2014-12-20 kello 20.55.12

Joulun ja uuden vuoden 2015 tavoite on kirkas, vaikka ”jouluinen” marketti koitti sitä lannistaa. En suostu kulutushysteriaan. Toivotaanko yhdessä joululahjaksi helpompia, halvempia, järkevämpiä ja monipuolisempia eettisiä ostoksia. Tätä muuten kutsutaan hienolla termillä systeemiajatteluksi. Joulusta Pyhätunturissa tulee luminen ja tunnelmallinen.

Kun suurpedot eivät mahdu kansallispuistoihimme, niin mihin ne sitten mahtuvat?

Aiemmin ajattelin, etten juuri tohdi suurpedoista mitään sanoa, etten ehkä tunne asiaa riittävästi. Vietin lapsuudessani paljon aikaa Pohjois-Savossa, missä suurpetokonfliktit olivat vaiettua arkipäivää. Monesta suusta kuulin, miten jokainen vastaantuleva ’perkeleenpeto’ pitää päästää hengestään. Maalle sittemmin uudestaan muutettuani, aloin kysellä erilaisilta alueen ihmisiltä, missä petoasioissa mennään. Monenlaista olen oppinut. Haluatko kuulla?

Vallalla on vaikenemisen kulttuuri

Maaseudulla hyvin harva uskaltaa ottaa petokysymyksiin avoimesti kantaa. Keskustelua hallitsee yhden totuuden ilmapiiri, jossa toisinajattelijoita pyritään vaientamaan eri keinoin. Demokraattista argumentatiivista keskustelua petokysymyksistä ei asukkaiden eikä viranomaisten tahoilta aidosti vielä käydä.

Näyttökuva 2014-11-9 kello 15.12.30

Kuva: Tunturisusi.com

Konfliktia yksinkertaistaen – pohjoisessa on porotalous, Itä-Suomessa metsästyskoirat ja Länsi-Suomessa huolestuneet äidit.

Kulttuurihistoriallisia vaikenemisen paineita kuvaa täällä pohjoisessa hyvin se, etteivät edes paikalliset luonnonsuojeluyhdistykset ole aina selkeästi linjanneet tavoitteitaan petokysymyksiin. Ristiriidat ovat olleet liian suuria. Luonnonsuojeluorganisaatioiden rooli on kuitenkin ensisijaisesti puolustaa luontoa – luonnontieteellisin argumentein. Yhteisiin ratkaisuihin elinkeinojen kanssa toki halutaan myös ystävällisesti pyrkiä.

Kuinka hiljainen konsensus on syntynyt? Miten luonnonsuojelijatkin ovat joutuneet tähän hiljaisuuteen mukaan? Vastaan kysymyksiin osittain artikkelin lopussa, vaikka kaikkia aihepiirin yksityiskohtia en vielä aivan osaakaan eritellä.

Mitä akuutit petokysymykset ylipäänsä ovat? Katsotaanpa asiaa ensin suden näkökulmasta.

  1. Miten taataan, että Suomessa on riittävän suuri suden geeniperimä ja riittävää geenivirtausta naapurimaihin?

Susien geenipooli on Suomessa selvästi ohut ja riittämätön. Tällä hetkellä Suomessa elää RTKL:n arvion mukaan 140-155 sutta. Jos Suomessa eläisi tuplasti nykyinen määrä susia, olisi laumoja 25 (=250-300 sutta). Silloinkin sudet yhä joutuisivat kaikki lisääntymään lähisukulaistensa kanssa.

Vertailun vuoksi Saksasta saatiin juuri viestiä, että siellä on jo 35 lisääntyvää susilaumaa. Suden kannan’hoito’suunnitelmassa on todettu lajin kestävän kannan olevan Suomessa ja Suomen rajan tuntumassa vähintään 50 lisääntyvää paria tai laumaa. Suunnitelmaa laumojen elinpaikoista ei ole.

Näyttökuva 2014-11-9 kello 14.32.21Pitäisikö sopia demokraattisesti eliömaantieteellisiin alueisiin perustuen, mihin 25+ susilaumaa Suomessa sijoitetaan? Lappi kattaa lähes kolmasosan Suomen pinta-alasta ja täällä tunnetusti liikkuu vain yksittäisiä susia. Laumoja ja pesiviä susia ei ole. RKTL:n tutkimusjohtajan mukaan sudet pääsevät vain harvoin kulkemaan Suomen läpi Venäjältä Ruotsiin. Tällä hetkellä myös useat muut suuret nisäkäslajimme (susi, ahma, mäyrä, majava…) ovat suurimmassa osassa eliömaantieteellisiä alueita sukupuutossa.

Geenivirtaa pidetään riittävänä suurpetoeläinyksilöiden välillä, mutta onko se? 

Mihin perustuu nykyisen suden’hoito’suunnitelman näkemys, ettei Suomeen ole asetettu mitään minimitavoitetta ja elinaluesuunnitelmaa susien määrälle?

  1. Tiesitkö, että harvinaisia suurpetoja ammutaan jatkuvasti kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla. Miksi luonnonsuojelu ei saa aidosti näkyä kansallispuistoissa?

Esimerkiksi Lapin Natura-alueiden yhtenä suojeluperusteena ovat (satunnaisesti esiintyvät) suurpedot.

Kansallispuiston tärkein tehtävä on alkuperäisten eliölajien suojelu (Luonnonsuojelulain 13§ mukaan kansallispuistoissa ei saa pyydystää, tappaa tai hätyyttää luonnonvaraisia selkärankaisia eläimiä tai hävittää niiden pesiä… eikä ryhtyä muihinkaan toimiin, jotka vaikuttavat epäedullisesti alueen luonnonoloihin, maisemaan taikka eliölajien säilymiseen.).

Suurpedot (karhu, ilves, ahma ja susi) kuuluvat suomen luontoon ja erityisesti suojelualueille. Suomen kansalaisena meillä on lakisääteinen oikeus siihen, että kansallispuistossa näkee ja kuulee suden. Kansallispuistojen johdon kuuluu toki aina huomioida myös sosiaaliset ja alueelliset seikat, mutta nykyiset painotukset ihmetyttävät.

Virkistyskäyttäjät tuskin nykyisellään juuri tietävät, että kansallispuistoissa ja Natura-alueilla tapetaan uhanalaisia eläimiä. Tämä on myös EU:n luontodirektiivin vastaista.

Eikö suurpetojen tulisi saada olla rauhassa kansallispuistoissa ja metsästys sallia vain äärimmäisissä tapauksissa?

Kuinka paljon tappolupia on viime vuosina myönnetty erityisesti kansallispuistoihin?

Mikä on puiston hallinnon rooli, kun viranomaispäätöksillä myönnetään tappolupia? Kävelläänkö puistojen hallinnon yli? Miksi luonnonsuojelu ei saa aidosti näkyä kansallispuistoissa?

  1. Millä argumenteilla voidaan perustella, että ihminen poistaa luonnosta tiettyjä eliölajeja – vieläpä erityisesti avainlajeja?

Avainlajiksi kutsutaan lajia, jonka olemassaolo on sen koko ekosysteemin ja sen eliöiden kannalta tärkeä. Avainlaji edistää paikallisen ekosysteemin monimuotoisuutta. Jos avainlaji häviäisi, muuttuisi koko ekosysteemi.

Susi on avainlaji. Esimerkiksi naali ja kanalinnut hyötyisivät suden läsnäolosta, koska sudet tappavat kettuja. Naalit häviävät reviiritaisteluissa ketuille, ja toisaalta naalit syövät suden jättämiä haaskoja. Ketut myös syövät kanalintuja (En löytänyt aiheesta tutkimustietoa, mutta selvästi susi vaikuttaa omassa ekologisessa lokerossaan muihin eliölajeihin ja eliömaantieteeseen).

– – –

Pedot eivät saa liikkua takapihoilla. Ne eivät saa edes teoreettisesti, alueella eläen, uhata metsätiellä lenkkeileviä, aamuhämärissä marjastajia, pihakoiria tai syrjäseutujen lampaita. Ne eivät saa syödä vanhoja tai heikkojakaan poroja. Pedot eivät myöskään voi liikkua kansallispuistojen reiteillä turistien tiellä.

Kun pedot eivät mahdu taajamiin, eivätkä edes täällä jänkällä ”jeeran kairaan” eli 100 km päähän lähimmästä kylästä, niin sopii kysyä: Mihin ne Suomessa mahtuvat?

Mihin pedot päätyvät, jos niiden puolesta harva uskaltaa ääntään käyttää?

– – –

Lopuksi vielä muutama sana taustoista ja yksi ratkaisuehdotus…

”Ikiaikaisesta poronhoidosta” keskusteltaessa on huomattava, että 1000 vuotta sitten täällä ei ollut nykymittaista porotaloutta. Poro on tulokaslaji metsäpeuran ikiaikaisilla laidunmailla. 1800-luvun alussa Inarin kunnassa on ollut alle sata poroa. Jääkaudelta aina 1850-luvulle asti täällä on pyydetty hirviä, metsäpeuraa ja muita suuria nisäkkäitä. 1850-luvulla suurriista väheni, ja norjasta tulleista tunturipeuroista kesytettiin nykyinen maatalouseläin poro. Nykyään poroja on Lapissa noin 200 000. Laitumien kantokyvyn kannalta liian isoksi paisunut porotalous on yksi osatekijä petokysymyksissä.

Voisiko aluksi kokeilumielessä muutamassa Lapin kansallispuistossa poronhoidon irrottaa lihantuotannon vaatimuksista? Jos näillä seuduin poronhoito muuttuisikin pienimuotoisemmaksi, luonnonhoidolliseksi ja kulttuuria ylläpitäväksi. Voisiko joillekin poroperheille sopia työstä maksettu ”kansalaispalkka” ja ”rennompi” tai ”jutaava” elämäntapa ilman lihantuotannon vaateita?

Onhan poronhoito raskasta työtä. Aina on huoli, missä vapaana laiduntava karja kulkee. Poroilla on monta ottajaa: Pedot, sairaudet, salametsästys, huonot talvet, liikenne… Esimerkiksi liikenteessä kuolee n. 5000 poroa vuodessa. Pedot ottavat erityisesti ne porot, jotka helpoimmin saavat. Hyväkuntoinen poro on pedolle vaikeampi saalis.

Poronhoitajat näkevät petojen jälkiä isoilla alueilla liikkuessaan kelkoilla ja mönkijöillä. He liikkuvat selkosilla. Yksi argumentti on, että täällä kyllä jänkää pedoille riittää. Kuitenkin erityisesti pesivien petojen reviirit ovat melko paikallisia. Moottorikelkat halkovat reviirejä tiheästi väistämättä. Lunta on yli puoli vuotta ja lumeen jää useimmiten jälkiä. Lumilla jäljitys on mahdollista toteuttaa onnistuneesti moottorikelkoilla ja koirilla. Paikallisten kertomuksissa kulkee niitä yksityiskohtia, kuinka petoja kelkoilla ajatetaan ja ammutaan. Tietyillä alueilla salakaatajat ovat suuria sankareita. On paikallisia äijäkulttuureita, joissa yhä on hienoa jäljittää ja tappaa jokainen kohtaamansa ahma, ilves, karhu, majava, mäyrä, susi…

Suurin vastustus suurpetojen ekologisesti kestävän määrän hyväksymiseen tullee metsästäjiltä, osittain siksi, koska koirilla metsästäminen vähenisi, jos susia olisi enemmän. Muut pedothan eivät juuri koiria uhkaa, mutta sudet ovat irtijuokseville tai naruun jätetyille koirille uhka. Erityisesti yksinäisen suden on ilman lauman tukea vaikea kaataa hirveä, joten ne etsivät pienempää ravintoa. Metsästyskulttuuri siis osin uudistuisi susialueilla. Toisaalta esimerkiksi vesilinnustuksessa sudet tuskin vaikuttaisivat koiran käyttöön. Kaikkea riistaa voi metsästää myös ilman koiraa.

Suurpetokonfliktiin on varmasti ratkaisuja, jotka sopivat osapuolille. Voisivatko tässä kirjoituksessa esitetyt argumentit ja kysymykset tukea ratkaisukeskeistä, keskustelevaa ja suvaitsevaa lähestymistapaa suhtautumisessamme suurpetoihin?

– – –

VAIKUTTAMISMAHDOLLISUUS JUURI NYT

Itä-rajalla sijaitsevan mahtavan suuren Urho Kekkosen kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelmaan voi vaikuttaa nyt. Yksityiset ihmiset voivat kommentoida suunnitelmaa 19.11. 2014 asti. 

Lausunnot ja kommentit pyydetään lähettämään sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo(at)metsa.fi tai kirjeitse osoitteeseen: Metsähallitus / Kirjaamo, PL 94, 01301 Vantaa

Villiruoka hellii, valtavirta hajottaa

Luulin olevani pro-keräilijä sillä perusteella, että hyödynnän noin kymmentä eri sieni-, marja- ja villikasvilajia. Kuitenkin Sami Tallbergin vetämä villiruokaviikonloppu Pyhällä oli sellaista uskomatonta ilotulitusta, että lähes pyörryin. Muutuin hetkessä konkarista noviisiksi. Mitä kaikkea ihmeellistä upeassa suomalaisessa luonnossamme kasvaa!

Kauniit kuvat luennoilla, yhteinen luontoretki ja maistiaiset vakuuttivat kuulijat ns. vauvasta vaariin. Sami esitteli meille 75 (!!!) erilaista syötävää luonnon kasvilajia. Niitä voi käyttää salaateissa, ruoanlaitossa ja aromaattisina mauste- tai teeuutekasveina.

IMG_0998IMG_1009

Tässä muutamia poimintoja muistilistani osasta ”pakko kokeilla”. Uusia makuja voi parhaiten kuvailla vertaamalla niitä tuttuihin serkkuihinsa:

  • Mesiangervon kukkakreemi = toffeetiramisu (Niin hyvää, että itketti!! Tarjoiltiin marjojen päällä.)IMG_1010
  • Koivunlehtikreemi (ks. edellinen)
  • Etikkaan säilötyt villiruusunlehdet
  • Ruusunlehti-puolukkahillo = metsämansikkahillo
  • vesiheinä = herneen versot
  • jauhosavikka = babykaali
  • siankärsämöjen nuput = yrttipesto
  • suolaheinien ja siankärsämön lehdet kalan kanssa
  • juurista kallioimarre arominvahventaja, myös voikukan ja takiaisen juuret
  • villikuminaa kasvaa Suomessa – se oli huikean hyvää, ihan erilaista kuin peruskumina!
  • salaatteihin nuorina jättipalsamin, tammen ja vaahteran lehdet
  • kukista orvokki, kannusruoho, horsma, voikukka, ruusu, pihasaunio ja kamomillasaunio…
  • Nokkos-, jäkälä- ja tattiSIPSIT !!!
  • juomia koivusta, lakan lehdistä, männyn puuaineksesta, pakurikäävästä, katajasta…
  • kuivaa myös ruohosipulin kukat
  • pakasta kuusenkerkät (vaikka mihin)
  • merikaalia kehuttiin maasta taivaaseen

Pääosin maut ovat hienoja ja herkkiä. Karvaat maut voi taltuttaa rasvoilla, etikoilla, suolalla ja makealla. Suomalainen ruoka on sittenkin nautinto!

Syödessämme teemme tulevaisuutta

Ruoka tuo parempaa oloa ja elämyksiä. Bonuksena sen avulla voi helposti parantaa maailmaa, koska joka iikka kuluttaa ruokaa joka päivä. Syödessämme voimme luoda JOKO eettisesti ja tieteellis-absoluuttisesti parempaa maailmaa, TAI vaarallista ja epäeettistä maailmaa.

Kun tämän hetken valtavirta useammin tuhoaa kuin korjaa, villiruoka näyttäisi lähtökohtaisesti edistävän hyvää kehitystä monella eri tasolla:

  • ravinteikkaat raaka-aineet edistävät monipuolisesti terveyttämme
  • keräily on luontoliikuntaa, joka tukee luontosuhdetta eli luonnon tuntemusta ja kunnioittamista, sekä mielen hyvinvointia
  • makuelämykset piristävät
  • suomalaiset raaka-aineet tukevat pienyrittämistä ja vientiä (luonnonantimien menekki on nyt huimaa ja entisestään kiihtymässä!)
  • Suomi-brändi kiillottuu, sillä turistit haluavat suomalaisia makuja
  • keräily nostaa omavaraisuusastetta, joka parantaa ruokaturvaa kriisien hetkellä
  • kotimaisen suosiminen parantaa Suomen vaihtotasetta
  • käytämme samalla eettisempiä raaka-aineita eli osallistumme vähemmän eläimiä ja planeettaa alistavan tehotuotannon tukemiseen

Pari sanaa ravintoainekemiasta ja suolistomikrobiologiasta

Onhan se paradoksaalista, että elämme koko ajan vanhemmiksi, mutta muutumme silti samalla kansoina osittain sairaammiksi. Ennen kuoltiin… noh, vaikkapa ruttoon ja haavatulehduksiin. Nykyisin enenevästi ongelmia aiheuttavat esimerkiksi allergiat, diabetes, lihavuus, keskittymisvaikeudet, mielen pahoinvointi, suolisto-ongelmat ja syövät. Syitä on haettu esimerkiksi elinympäristön kemikalisoitumisesta, ravinnosta ja suoliston bakteeritoiminnasta.

Suoliston hyvinvointi on terveytemme lähtökohta, koska sieltä imeytyvät ravintoaineet. Tein aikanaan diplomityöni suolistomikrobiologiasta. Kaikista suoliston erilaisista bakteereista tunnetaan vain hyvin pieni osa, ehkä noin prosentti. Suoliston bakteereilla on ihmisen aineenvaihdunnassa monipuolinen ja tärkeä rooli. Kärjistäen homma toimii niin, että ravintorikas ruoka edistää hyviksien ja ravintoköyhä ruoka pahisbakteerien kasvua. Seurauksena JOKO saat tarpeeksi niitä tuhansia tarpeellisia, osin tieteelle tuntemattomia rakennuspalikoita – TAI et saa ja saatat oireilla.

Tajusin selvemmin sen, minkä olen jo pitkään tiennyt

Tehotuotetussa ruoassa on vähemmän hyviä ravintoaineita kuin villikasveissa, koska tehotuotannossa

  1. kasvien (ja eläinten) kasvu on optimoitu jalostuksella mahdollisimman nopeaksi,
  2. kasvatusalustat ovat kemiallisesti yksipuolisia verrattuna elävään maaperään ja
  3. tuotantoeläinkoneet voivat pääosin pahoin (stressiliha).

Tehotuotannon eri vaiheissa käytetään laaja kirjo kemiallisia panoksia, kuten hyönteis-, home- ja rikkakasvimyrkkyjä, sekä erilaisia muita ehtyviä raaka-aineita, kuten keinolannoitteita, korrenvahvistajia tai antibiootteja. Euroopan ulkopuolella käytetään myös hormoneita. Lisäksi näiden panosten valmistusaineet ovat pitkälti fossiilisia, mikä on jo lyhyessäkin juoksussa kestämätön tilanne.

IMG_1002Pikainen riski-hyötyanalyysi kallistuu siis puoltamaan luonnonkasvien käyttöä. Ihminen on iät ajat elänyt luonnon antimilla, vaikka kaikki luonnossa ei olekaan ihmisen ”kontrollissa” – niin kuin supermarketin illuusiossa. Keräily ei ole enää vain köyhille ja kummallisille. Hyviä syitä on valtavasti.

– – –

Kun ruokahifistely väsyttää, teen usein kaupan aineksilla pelkkää kaalilaatikkoa. Siinäkin yksi on varmaa.

Teollista, järjestelmällistä eläinten ja maapallon alistamista en voi tukea. Jo 14-vuotiaasta alkaen, olen enenevästi sulkenut nämä muutamat sikamaiset raaka-aineet pois ravintopyramidistani. Olo on energinen ja hyvä. Villiruoka hellii sitä entisestään!

Pelottaa mutta ei auta

Empiirinen havainto: Yksinmatkustaminen vahvistaa itseluottamusta. Esimerkiksi ylitin itseni, kun tein 8 km pyöräretken alkulomasta yksin isolla ja hiljaisella 34 km pitkällä saarella. Ohitseni huristelivat koko ajan Amerikkalaisista poliisisarjoista tutut mustat killeriautot – Kuskien täytyisi olla joko ”ganstereita” tai ”egobuustaajia”. Kuitenkin tarkemmin katsoessani ratissa hymyili aina iloinen eläkeläismummeli.

Wild Pacific Trail -luontokävelyillä pelottivat karhut! Hui, vaikkei niitä noilla reiteillä kuulemma niitä yleensä ole. Lisäksi ne väistävät ihmistä ohjeiden mukaan: ”You just make yourself big, yell them that GO AWAY BEAR. Throw some stones, if it’s needed.” Vai niin.

Käytiin Whistlerissä konferenssikollegani kanssa. Siellä nähtiin karhu alamäkipyöräilyreittien välissä rinteellä. Kukaan ei edes ihmetellyt! Katseltiin sitä terassilta ja tarjoilija kertoi, että karhut ovat siinä kuulemma usein – alle sadan metrin päässä terassista ja parin kymmenen metrin päässä pyöräilijöistä.

Whistlerin kylä oli melko samanoloinen kuin Chamonix. Paljon outdoorjuttuja upeassa luonnossa ja viihdettä turisteille. Päätettiin mennä kokeilemaan köysirataa. Luulin, että se on joku puusta puuhun juttu. Mutta maksun jälkeen selvisi, että se oli 2km köysirata yli laakson! Kääk! Ja hypittiin myös köydestä järveen, sekä käytiin kumiveneellä 2,4 km pitkässä koskenlaskussa. Kaikissa pelotti. Että tippuu ilmaan tai veteen ja… Mutta piti silti mennä kokeilemaan. Ja onneksi mentiin, oli tosi hauskaa 😀

IMG_0755IMG_0754 IMG_0776Näyttökuva 2014-7-13 kello 21.46.19

Tofinossa pelotti mennä surffaamaan itsekseen. Onneksi silti menin, koska oli sopivaa aaltoa ja hyvin meni! Välillä aalloissa pelotti, että jos niiden mukana tulisi vaikka hai. Ei täällä niitä ole, mutta silti pelotti.

IMG_0489Viereinen kyltti majapaikan edessä aiheutti tiettyä googlettelua… Tuosta ilmiöstä ei halua enempiä lähikokemuksia.

Alkuun nukuin hotellissa, mutta sitten vaihdoin hostelleihin. Pääsee halvemmalla ja tutustuu mielenkiintoisiin uusiin ihmisiin ympäri maailman. Vaikka teinibilettäjät pelottivat, niin ei sellaisia ole näkynyt. Kaikki ovat olleet mukavia. Olen tavannut vietnamilaisen matikan opettaja Lin, chileläisen biologin Cherryn, saksalaisen erityisopetta Majkenin, ranskalaisen taidekonservoijan Clairin, japanilaisen Yukon, Kanadalaisen triathlonisti fysiikan ope Marien (kuvassa)… Olen asunut hostellissa, missä ei ollut mitään lukkoja (kuvassa), sekä nyt 18 naisen dormissa (on lukkokaapit). Porukalta on viety ruokaa jääkaapista, mutta muuten kaikki on mennyt täydellisesti.

IMG_0651IMG_0810

Täällä häipyy suomalainen jäyhyys ja ihmisten pelko. Tottuu juttelemaan kaikille, kun odotat bussia. Olemaan avulias ja ystävällinen. Kärsimättömyyttä tai ärsyyntymistä ei näytetä (esim. jonot tai ruuhkat), niin siinäpä oppii itsekin (vaikka melkein jo olen kärsivällisyyden perikuva;). Täällä on muuten tapana puhutella ”Juuri Sinua” eli painaa aina nimi mieleen. ”Have a wonderful day Maryann!” huikkaa heti pyörän vuokraaja. Tai supermarketissa ensin kysytään ”How are You doing today?” Siihen pitää vastata ja kysyä vastakysymys. Sitten vasta alkaa asiointi. Suomalaisena kertoisin tietysti heti pidemmin, mutta se ei vissiin ole tapana.

IMG_0216Kun matkustaa yksin, voi unohtaa kellon, ja tehdä mitä lystää. Voi toteuttaa paljon suunnitelmia, koska voi tehdä omaan tahtiin, eikä ole kelle kiukutella. Toisinaan kyllä kaipaan riitapukaria, kun eksyy nälkäisenä… Mutta ei sitä itsensä kanssa jaksa kauaa riidellä.

Lentopelkoon tein muuten äsken todennäköisyyslaskennan esimerkkitehtävän ensi syksyn oppitunneille – enemmin voittaa lotossa, kuin kone tippuu Vancouver cityyn (kuvassa).

Kun alkaa pelottaa ja ahdistaa, pitää vain sanoa itselleen, että ei ole hätää. Sen jälkeen ei kun menoksi ja heittäytyminen tuntemattomaan 😉 Kotoa poistuminen on pelottavaa, mutta vielä pelottavampaa minusta on, jos ei uskalla poistua.

Avaran maailman luonnonihmeet

Muistan, kun pienenä papan luona käydessä ihailin aina sellaista ”Maailman luonnonihmeet” kirjaa. Siellä oli niin ihmeellisiä paikkoja, että HUH-HUH. Ajattelin, että ei ole MITÄÄN SIISTIMPÄÄ. Että voi ihme, jos jonain päivänä näkisi jotain tuommoista!!

Myös Avara Luontoa katsottiin lauantaisin suurin silmin. Sehän tunnetusti joka kerta päättyy toteamukseen, ”tämäkinainutlaatuinenjokiekosysteemionvaarassaihmisenaiheuttamienluonnonmuutostenvuoksi-janähtäväksijää, kuinkakauannorsutenäälöytävätkeidasta” tms. Nyyh.

Tältä pohjalta ei siis ole yllättävää, että (kun suuntasin Vancouver citystä BC:n saaristoon), Gabriola Islandilla näkemäni punaiset puut, kuoppainen hiekkakivi ja aallon muotoiset rantakalliot olivat taas yksi pieni ihme. Todellakin kaiken sen jännittäminen arvoista, sillä ne nähdäkseni piti polkupyöräillä yksin metsäisellä saarella. Se hiukan jännitti monistakin syistä. (Seuraava postaus käsittelee pelkotiloja ihan erikseen – niiltä ei ole vältytty!)

IMG_0382IMG_0403IMG_0418IMG_0419

Sieltä suuntasin Vancouver Islandin ”Raincoastille” tihkusateiseen Tofinoon. Täällä surffirannikolla, boreaalisen sademetsän huomassa, länsimaisen ihmisen ahdinkona on taas kerran valintojen maailma: Menisikö huomenna luontoretkelle katsomaan valaita vai karhuja? Vaikiaa, kovin vaikiaa.

IMG_0478IMG_0438

Tämä päivä kului rannoilla ja sademetsissä, joissa näkyi jättimäisiä puita ja paljon naavaa.

IMG_0446IMG_0464 IMG_0428IMG_0467IMG_0469IMG_0472

Tuntuu ihan uskomattomalta, etuoikeutetulta ja melkein järjettömältä, että olen saanut viime vuosien aikana nähdä läheltä vuoria, vuonoja, laaksoja, geysireitä, kuumia lähteitä, vesiputouksia, luolia, kallioita, jäätiköitä, tuntureita, soita, erilaisia kiviä, jättikokoisia puita, saimaannorpan, jokia, järviä, saaristoa, Grönlannin lentokoneesta ja jopa vedenalaista maailmaa snorkkelilla… Mitä muuta voi sanoa kuin ❤ Geologia ❤ Biologia.

Ja pitääpä vielä lisätä korallit, kiiltomato, lihansyöjäkasvi, aloe vera kaktus, iilimato, metsät ylipäänsä aina ja tähden lennot. Villiä ja vapaata luontoa isosti ja pienesti.

On annettu isolla kauhalla!! Tai sitten ne asiat tapahtuvat, mitä kohti alitajuisesti halutessaan etenee.

Voisi sitä loman viettää baarin terassillakin 😉 Jos voisi. Kukin fiilistelee, mitä fiilistelee. Totuuden nimissä – äsken märkäpukua riisuessa +12*C tihkusateessa, nihkeänä suolavedestä ja kylmästä täristen ajattelin, että toisinkin voisin… Mutta nyt jo tekee mieli takaisin veteen harjoittelemaan! Se vain on NIIN koukuttavan hauskaa! (Selitys: Kun viimein räpiköinnin jälkeen löytää tasapainon, on ihan että JES!!, eikä silloin malta millään lopettaa, kuten ei tietenkään myöskään voi lopettaa epäonnistuneeseen aaltoon, joita yhä on suurin osa.)

(Surffaajille tiedoksi, että Tofinossa on aloittelijoille ja edistyneille sopivaa pitkää beach breakia, ei ruuhkaa, ja märkäpuvun tarvii, koska täällä on useimmiten sateista ja viileää. Mutta vaikkei ilmasto ole helteinen, niin Tofino on toooosi laid-back hippikylä, josta löytyy hippijuttujen lisäksi perus jenkkimenoa ja tosiaan vaikka mitä muutakin outdoorsia.)

Yhteenvetona. Jotenkin se kuulostaa fiksummalta englanniksi, ja vaikka onkin klisee, niin 100% näin se vaan on:

Lets go out and explore – there is SO MUCH to sense everywhere.

 

Kinuskikeksit

Eilen ulkoilimme tuntureilla 9 tuntia!! Niimpä tänään teki mieli aamiaiseksi lähinnä sipsejä ja sokeria.

Pyhätunturissa käyville voi huhtikuussa lämpimästi suositella retkeä Karhunjuomalammen kautta Noitatunturiin. Olosuhteet ovat parhaillaan mainiot. Keväällä tuntureilla liikkuvat muutkin eläimet kuin ihmiset. Eilen nähtiin riekkoja ja maakotka. Perusasiat lumiturvallisuudesta kannattaa kerrata takamaastoon lähtiessä. Retken yksityiskohtia voi suunnitella esimerkiksi Luontokeskus Naavan tai Pyhän hiihtokoulun henkilökunnan kanssa.

retkeläisetvarusteet

Kun vaelluksen jälkeen herää makean nälkään ja sitten huomaa lainanneensa kirjastosta leivontakirjoja, niin siitä seuraa:

Taivaallisia vegaanisia kinuskikeksejä

Ohje on melko helppo. Vatkaa keskenään suht tasaiseksi massaksi 200 g mantelimassaa, 1 dl soijajugurttia, 1 dl tomusokeria, 150g pehmeää sinistä keijua, n. 5 dl jauhoja ja 1 tl kuivattua inkivääriä. Anna taikinan levätä kelmun sisällä jääkaapissa reilun tunnin.

Sitten kauli taikina pellille ja nosta reunoja aavistuksen verran ylöspäin, jotta täytteelle tulee tilaa. Esipaista pohjaa 200 asteessa vartti, kunnes se kypsyy, mutta on yhä vaalea.

Täytettä varten keitä vartin ajan 2 dl fariinisokeria, 2 dl soijavispiä ja 100 g sinistä keijua, kunnes seos hieman sakenee. Sekoita joukkoon siemeniä, rouhittuja pähkinöitä, sitruunan kuorta, kuivattuja marjoja… Anna jäähtyä hetken, lisää esipaistetun pohjan päälle ja paista vielä 10 min 175 asteessa.

Jäähdytä hyvin ja leikkaa terävällä veitsellä pieniksi palasiksi. Om nomm.

IMGP1649IMGP1659

Osa kekseistä pakataan mukaan huomenna alkavan Katja Vanhatalon lännenratsastuskurssin teehetkille, Lucky Ranch -tallillemme! Kekseistä voi olla suuri apu tiukan paikan tullen. Hevosten parissa nimittäin on ensiarvoisen tärkeää, että ihmisen mieli pysyy rauhallisena (ja verensokerit tasaisina;).

Kurssia odotellessa voi viikonloppuun orientoitua vaikka Elina Tanskasen “Hyvän mielen reseptejä” –kirjan parissa. Kirja on pikkuisen naiivi, mutta ihan tosi juttuja siinä on. Aivojumppaohjeita. “Reseptit tepsivät niin puuduttavaan arkeen kuin pieniin kriiseihinkin.” Kannattaa tarkistaa tuo!

IMGP1592 Näyttökuva 2014-04-04 kohteessa 18.49.49