Olimme kuluttajia – minua inspiroi tulevaisuus

Millaisena näet arjen 15 vuoden päässä? Sytyn isoista linjoista. Kesäloman lennokkaimmat ajatukset herätti ajatushautomo Demos Helsingin perustajien Mokan ja Neuvosen (2009) kirjoittama pokkari ”Olimme kuluttajia – neljä tarinaa vuodesta 2023”. Kirja visio seuraavaa 15 vuotta eli aikaa, joka on jo puoliksi takanapäin!

Kulutammeko jatkossa vähemmän vai erilaisia asioita? Omasta halusta vai sääntelyn vuoksi?

Kirjan tekijöiden mukaan heidän skenaarioidensa on tarkoituskin ärsyttää. Ne liikkuvat seuraavien skaalojen välillä:Näyttökuva 2016-7-8 kello 16.10.02

  • on globaalia sääntelyä vs. ei ole globaalia sääntelyä
  • yhteiskunta on yhteisvastuullinen vs. ihmiset puuhaavat itsekseen

Kirja alkaa 53-vuotiaan Leenan tarinalla. Hän kasvaa niukkuuden keskeltä kuluttajaksi ja tavaran haalijaksi. Lopulta hän havaitsee tavarahulluuden. Kaupat ovat yhä suurempia. Kuluttamista tukevat lukuisat aikakausilehdet ja tv-ohjelmat. Eläinaivomme käskevät haalimaan tavaraa, koska eläinten maailmassahan hyödykettä ei luovuteta tai vaihdeta pois.

Yhdet vielä ja sitten lasku

Kuluttamisemme on rakennettu velalle. Se on halpaa. Emme maksa tuotteiden todellista hintaa, vaan ympäristövaikutusten maksu on siirretty muille.

Näyttökuva 2016-7-8 kello 16.09.27

kuva: tiendeo.fi, Puuilo-katalogi

Laskun maksaa seuraava sukupolvi. Tai me itse pian. Juuri nyt laskua maksavat esimerkiksi vesipulasta tai merenpinnan noususta kärsivien alueiden eliöt ihmisineen.

Hiihtokeskuksessa asuvaa kosketti lause: ”Lapin elämysteollisuus on päivittäisten miljoonien kilojen materiaalivirtojen mahdollistama.”

Chindia-ilmiö muistuttaa, että meillä on yhtä aikaa järjettömän suurta alituotantoa kaikesta (esim. pakastimista Kiinaan), mutta toisaalta ylituotantoa luonnonvarojen kulutuksen näkökulmasta. Rajat ovat tulossa vastaan.

Miten talousjärjestelmä toimii, kun niukkuus ja kriisit kasvavat? Kysymys on niin huippumielenkiintoinen ja super oleellinen, etten meinaa pysyä nahoissani! Taidan itse suunnata toivoni globaaliin sääntelyyn ja kansojen yhdessä tekemiseen. Toki ruohonjuuritasolla paikallisestikin on tärkeä vaikuttaa. Mutta ilman yhteiskunnallista sääntelyä en näe sademetsien tai jääkarhujen selviytymistä, saati loppua turkistarhaukselle tai merien saastumiselle.

Tuleeko muutos vapaaehtoisesti, yhteisöllisesti ja sääntelyn kautta – vaiko kriisin tai ekodiktatuurin kautta? Viimeisempi vaihtoehto ei välttämättä ole rauhanomainen.

Kirja esittelee neljä skenaariota

Skenaario 1: Vielä 15 vuotta tätä samaa (ei sääntelyä, ei yhteisvastuuta). Polarisaatio, siirtolaisvirrat, suuryhtiöiden ylivalta, ympäristön saastuminen ja resurssien niukkeneminen kiihtyvät. Vähemmistössä olevat yrittävät saada yhteisvastuuta aikaan, mutta heidän on tyytyminen omaan vaihtoehtoelämäänsä. Teknologioita kehitellään hajanaisesti ja ruokapelloilla viljellään tuotteita autojen tankkiin. Mafioiden valta kasvaa. Ilmastonmuutos kiihtyy, eikä sitä voida enää pysäyttää. Statussymboleita ovat liha ja kaukomatkat, ja ylipäänsä keskiluokkainen elämäntapa.

Skenaario 2: Paikallisvastuu herää (ei sääntelyä, on yhteisvastuu). Politiikka on menettänyt uskottavuutensa, mutta informaatioteknologian myötä läpinäkyvyys kaikessa lisääntyy. ”Moraalinen edistyminen” saa ihmiset kyseenalaistamaan valtioiden ja yritysten toimintatapoja. Ihmiset ryhmittyvät pienyhteisöiksi eri alueille ja pyrkivät omavaraiseen tuotantoon. Vaihdantatalous lisääntyy, koska energiaitsenäisyys ja suhdanteiden tasaaminen ovat suurimmat tavoitteet. Verkosta saa tukea pulmiin. Kaikista ostoista ja teoista jää jäljet verkkoon. Ihmiset vahtivat tosiaan. Hyveellistä elämää ihaillaan lähes uskonnollisesti. Kokemukset, laatu ja kierrätys ovat arvossaan. Matkustaminen ja lihansyönti vähenee.

Skenaario 3: Planetaarinen vastuu herää (on sääntelyä, on yhteisvastuu). Elämänsuojelu ja ihmiskunnan yhteinen arvomaailma hallitsevat päätöksiä. Maailmanhallitus on tavoiteltu työpaikka, joka toteuttaa mega-projekteja. Maa-alasta 10% on muutettu pysyviksi suojelualueiksi. Energiataseet ja ympäristökertoimet lasketaan kaikille tuotteille, eikä kuormittava tuote saa valmistuslupaa. Kaupungeista tulee omavaraisempia. Uudenlaiset teknologiat ja robotisaatio muuttavat arkea – tavoitteena kaikessa on saavuttaa ekologinen vakaus. Maailman uskonnot perustavat yhteisen eko-ekumeenisen liikkeen. Kaikki lapset kasvatetaan ensisijaisesti vaalimaan maapallon elinkelpoisuuden säilyttämistä. Kasvun vaatimuksen poistuttua työn asemesta arkea leimaavat kulttuuri ja harrastukset. Yhteiskunnallisen valvonnan ohella toimii lähimmäisten käräyttäminen ja sanktiointi epävirallisinkin keinoin. Yksityisautojen ja matkailun määrää on rajoitettu jyrkästi. Samoin lihansyöntiä. Salakauppa ja piraatit kukoistavat. Kampaukset ovat tärkeämpiä kuin vaatteet. Sähkön ja lämpimän veden kulutusta säännöstellään hintojen avulla.

Skenaario 4: Da Capo (on sääntelyä, ei yhteisvastuuta). Verojen ja tukien avulla pyritään maailmaan, jossa energia- ja ruokahuolto on kaikille turvattu. Ihmisille tärkeintä on oman perheen hyvinvointi. Yhteisöjen ja ihmisten välillä vaihdetaan kulutuskiintiöitä Wastebookissa, johon tallentuu jokaisen kulutustiedot. Yhteisomistajuus on pakollista monille hyödykkeille, kuten autoille, kesämökeille tai pakastimille. Autojen ja lasten määrää on rajoitettu. Yhteiskunta polarisoituu, eriarvoistuu ja tuotanto halpenee myös länsimaissa. Automatisaatio avustaa elämää. Halutaan hyvää, kallista ja kestävää. ”Irtikytketty” elämysala kukoistaa. Matkustaminen kallistuu ja vähenee. Ihmiset syövät kasvisruokaa ja bulkkikamaa. Metsäpinta-ala on lisääntynyt maailmassa.

Varmaa on, että seuraavan 15 vuoden aikana ehtii tapahtua paljon. Selvimmät megatrendit ovat:

  • luonnonvarojen jatkuva niukkeneminen ja kallistuminen, samalla jatkuva väestönkasvu
  • sukupolvenvaihdos politiikassa ja liike-elämässä – vauraat, koulutetut, koko elämänsä kuluttajina ja globaalien alakulttuurien maailmassa eläneet ihmiset ottavat vetovastuun

Kaikissa todennäköisissä skenaarioissa lihansyönti vähenee, liikkuminen kallistuu, kulutustavaroiden uusiokäyttö ja kierrättäminen lisääntyy, resurssikilpailu kovenee ja työnjako muuttuu. Informaatioteknologia vahvistuu ja ihmisistä tulee tiedostavampia.

Haluamme tikkarin, vaikka se pilaa hampaat

Uutta nykyajassa on se, että ainakin alle 40-vuotiaille useimmat omat halut ovat ristiriidassa oman välittömän edun kanssa. Jos muutosta ei tule ja ratkaisua ilmastonmuutokseen ei löydy, on edessä väistämätön kurjistumisen kierre.”IMG_0693

Joko sovimme globaalista sääntelystä, tai emme kykene siihen. Joko olemme individualistisia tai kehitämme uudenlaista yhteisöllisyyttä. Eli mustavalkoisesti ajateltuna joko yksin tai yhdessä, joko säännöillä tai ilman.

Politiikassa olemme jo siirtyneet ”Minä tarvitsen” ja ”Minä haluan” -politiikasta ”Me pystymme” -politiikkaan. Maailman tilaa tutkailleille on selvää, että entinen realismi on nykyistä utopiaa. Kuluttamisyhteiskunnan on pakko muuttua isosti.

Samalla entisestä idealismista on tullut realismia. Uutta osallistumista ja politiikkaa on hyveellinen toiminta. Ihmisten on oltava ratkaisuissa osallisia.

Avoin tulevaisuus saa suuntaa kuvitelmista. Millaisena sinä näet edelliset ja seuraavat 15 vuotta? Mokka ja Neuvonen pitävät tärkeänä visiointia ja totuttujen ajattelutapojen rikkomista. Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia.

”Me olemme, ja siksi meidän on pystyttävä.” 

Mainokset