Villiruoka hellii, valtavirta hajottaa

Luulin olevani pro-keräilijä sillä perusteella, että hyödynnän noin kymmentä eri sieni-, marja- ja villikasvilajia. Kuitenkin Sami Tallbergin vetämä villiruokaviikonloppu Pyhällä oli sellaista uskomatonta ilotulitusta, että lähes pyörryin. Muutuin hetkessä konkarista noviisiksi. Mitä kaikkea ihmeellistä upeassa suomalaisessa luonnossamme kasvaa!

Kauniit kuvat luennoilla, yhteinen luontoretki ja maistiaiset vakuuttivat kuulijat ns. vauvasta vaariin. Sami esitteli meille 75 (!!!) erilaista syötävää luonnon kasvilajia. Niitä voi käyttää salaateissa, ruoanlaitossa ja aromaattisina mauste- tai teeuutekasveina.

IMG_0998IMG_1009

Tässä muutamia poimintoja muistilistani osasta ”pakko kokeilla”. Uusia makuja voi parhaiten kuvailla vertaamalla niitä tuttuihin serkkuihinsa:

  • Mesiangervon kukkakreemi = toffeetiramisu (Niin hyvää, että itketti!! Tarjoiltiin marjojen päällä.)IMG_1010
  • Koivunlehtikreemi (ks. edellinen)
  • Etikkaan säilötyt villiruusunlehdet
  • Ruusunlehti-puolukkahillo = metsämansikkahillo
  • vesiheinä = herneen versot
  • jauhosavikka = babykaali
  • siankärsämöjen nuput = yrttipesto
  • suolaheinien ja siankärsämön lehdet kalan kanssa
  • juurista kallioimarre arominvahventaja, myös voikukan ja takiaisen juuret
  • villikuminaa kasvaa Suomessa – se oli huikean hyvää, ihan erilaista kuin peruskumina!
  • salaatteihin nuorina jättipalsamin, tammen ja vaahteran lehdet
  • kukista orvokki, kannusruoho, horsma, voikukka, ruusu, pihasaunio ja kamomillasaunio…
  • Nokkos-, jäkälä- ja tattiSIPSIT !!!
  • juomia koivusta, lakan lehdistä, männyn puuaineksesta, pakurikäävästä, katajasta…
  • kuivaa myös ruohosipulin kukat
  • pakasta kuusenkerkät (vaikka mihin)
  • merikaalia kehuttiin maasta taivaaseen

Pääosin maut ovat hienoja ja herkkiä. Karvaat maut voi taltuttaa rasvoilla, etikoilla, suolalla ja makealla. Suomalainen ruoka on sittenkin nautinto!

Syödessämme teemme tulevaisuutta

Ruoka tuo parempaa oloa ja elämyksiä. Bonuksena sen avulla voi helposti parantaa maailmaa, koska joka iikka kuluttaa ruokaa joka päivä. Syödessämme voimme luoda JOKO eettisesti ja tieteellis-absoluuttisesti parempaa maailmaa, TAI vaarallista ja epäeettistä maailmaa.

Kun tämän hetken valtavirta useammin tuhoaa kuin korjaa, villiruoka näyttäisi lähtökohtaisesti edistävän hyvää kehitystä monella eri tasolla:

  • ravinteikkaat raaka-aineet edistävät monipuolisesti terveyttämme
  • keräily on luontoliikuntaa, joka tukee luontosuhdetta eli luonnon tuntemusta ja kunnioittamista, sekä mielen hyvinvointia
  • makuelämykset piristävät
  • suomalaiset raaka-aineet tukevat pienyrittämistä ja vientiä (luonnonantimien menekki on nyt huimaa ja entisestään kiihtymässä!)
  • Suomi-brändi kiillottuu, sillä turistit haluavat suomalaisia makuja
  • keräily nostaa omavaraisuusastetta, joka parantaa ruokaturvaa kriisien hetkellä
  • kotimaisen suosiminen parantaa Suomen vaihtotasetta
  • käytämme samalla eettisempiä raaka-aineita eli osallistumme vähemmän eläimiä ja planeettaa alistavan tehotuotannon tukemiseen

Pari sanaa ravintoainekemiasta ja suolistomikrobiologiasta

Onhan se paradoksaalista, että elämme koko ajan vanhemmiksi, mutta muutumme silti samalla kansoina osittain sairaammiksi. Ennen kuoltiin… noh, vaikkapa ruttoon ja haavatulehduksiin. Nykyisin enenevästi ongelmia aiheuttavat esimerkiksi allergiat, diabetes, lihavuus, keskittymisvaikeudet, mielen pahoinvointi, suolisto-ongelmat ja syövät. Syitä on haettu esimerkiksi elinympäristön kemikalisoitumisesta, ravinnosta ja suoliston bakteeritoiminnasta.

Suoliston hyvinvointi on terveytemme lähtökohta, koska sieltä imeytyvät ravintoaineet. Tein aikanaan diplomityöni suolistomikrobiologiasta. Kaikista suoliston erilaisista bakteereista tunnetaan vain hyvin pieni osa, ehkä noin prosentti. Suoliston bakteereilla on ihmisen aineenvaihdunnassa monipuolinen ja tärkeä rooli. Kärjistäen homma toimii niin, että ravintorikas ruoka edistää hyviksien ja ravintoköyhä ruoka pahisbakteerien kasvua. Seurauksena JOKO saat tarpeeksi niitä tuhansia tarpeellisia, osin tieteelle tuntemattomia rakennuspalikoita – TAI et saa ja saatat oireilla.

Tajusin selvemmin sen, minkä olen jo pitkään tiennyt

Tehotuotetussa ruoassa on vähemmän hyviä ravintoaineita kuin villikasveissa, koska tehotuotannossa

  1. kasvien (ja eläinten) kasvu on optimoitu jalostuksella mahdollisimman nopeaksi,
  2. kasvatusalustat ovat kemiallisesti yksipuolisia verrattuna elävään maaperään ja
  3. tuotantoeläinkoneet voivat pääosin pahoin (stressiliha).

Tehotuotannon eri vaiheissa käytetään laaja kirjo kemiallisia panoksia, kuten hyönteis-, home- ja rikkakasvimyrkkyjä, sekä erilaisia muita ehtyviä raaka-aineita, kuten keinolannoitteita, korrenvahvistajia tai antibiootteja. Euroopan ulkopuolella käytetään myös hormoneita. Lisäksi näiden panosten valmistusaineet ovat pitkälti fossiilisia, mikä on jo lyhyessäkin juoksussa kestämätön tilanne.

IMG_1002Pikainen riski-hyötyanalyysi kallistuu siis puoltamaan luonnonkasvien käyttöä. Ihminen on iät ajat elänyt luonnon antimilla, vaikka kaikki luonnossa ei olekaan ihmisen ”kontrollissa” – niin kuin supermarketin illuusiossa. Keräily ei ole enää vain köyhille ja kummallisille. Hyviä syitä on valtavasti.

– – –

Kun ruokahifistely väsyttää, teen usein kaupan aineksilla pelkkää kaalilaatikkoa. Siinäkin yksi on varmaa.

Teollista, järjestelmällistä eläinten ja maapallon alistamista en voi tukea. Jo 14-vuotiaasta alkaen, olen enenevästi sulkenut nämä muutamat sikamaiset raaka-aineet pois ravintopyramidistani. Olo on energinen ja hyvä. Villiruoka hellii sitä entisestään!

Kun etsii lautoja, löytää lautoja

Loma alkoi lehtikompostin rakentamisella. Keittiöstämme biojätteeseen päätyy vain kasvien osia. Biojätekeräys vain puuttuu. Kesäkotimme on lähiörivari uudistaajamassa. Naapureilla on tasaiset nurmikot, tuijia ja pelargonioita. Tänne, jos minne, permakulttuuriin perustuva ruokapuutarha ja ekosysteemi tarvitaan.

Ystäväni tapaa keksiä ”kuuluisia” sanontoja. Yksi sellainen voisi olla ”Kun etsii lautoja, löytää lautoja”.

Tämä totuus mielessäni lähdin sattumanvaraisesti harhailemaan pyörällä. Tovin päästä löytyi lautajätekasa joutomaalta. Myös kansi kompostiin pilkisti roskiksesta. Siihen voisi maalata vaikka hippikukkasia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kotona aprikoin, miten kompostin päädyt rakennetaan. Päässä pyöri toisen ystäväni klassikkolausahdus ”Kuinka vaikeeta se muka VOI olla”. Rakentaa laatikko.

Yleensä tuo lausahdus vie hassusti harhaan, mutta ei tällä kertaa. Laatikko rakentui kirjosieppojen kodin alle. Enää ei tarvitse viedä biojätettä salaa naapuritaloyhtiön bioroskikseen. 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sama versio toimii muuten loistavasti tunturissakin, pitkästä talvesta huolimati. Sinne vaan kipataan keittiön kasvijäte. Mukaan kuivia puiden lehtiä. Välillä sekoitetaan ja kansi päälle. Pelkkä kasviperäinen jäte ei haise, eikä houkuta isompia eläimiä.

komposti_lappi

Luontoisaa juhannusta! Jos postauksia ei hetkeen kuulu, vietän 100% netitöntä, tietokoneetonta ja maailmaa parantamatonta kesäkuukautta 27.6-27.7.

Haaveena permapuutarha – vinkkejä alkuun

Pyydettiin helppoja viljelyohjeita. Vasta parin vuoden harrastelija-testailijan kokemuksella annan jotain niksejä. Virallista permakoulutustahan saa tehdä vain tutkinnon suorittanut. 

Jos ei halua tuhota symbioottisia sienijuuristoja, kasvimaan voi perustaa ja helposti sitä parantaa kattamalla. Kattaminen suojaa maaperää luonnonvoimilta. Maa pysyy tasaisemmin kosteana ja lämpimänä.  Voit käyttää esim. ruohosilppua, olkia, lehtiä, kompostia, merilevää, järvikasvillisuutta, märkää pahvia tai raparperinlehtiä. Ruohon silppuaminen ja asettelu on itseasiassa koukuttavan hauskaa. Tuoksuu hyvältä. Voi melkein kuulla, kuinka maan pikkueliöt kiittävät herkuista 😉

Kasvimaani näyttää nyt tältä (kuvat ennen ja jälkeen kattamisen). Kuvassa oikealla näkyy yllätyksekseni talvehtinut lehtikaali. Kauempana siintävät tomaatti, omenapuu ja maahan unohtuneet, myöskin maassa talvehtineet, sipulit, perunat ja nauris! Keltainen pienikukkainen luonnon kasvi keskellä on peltokanankaali. Sen lehdet ovat syötäviä. Vasemmalle puskee vadelmapuska  – tulkoot, lehdistä saa hyvää teetä. Keskelle on tullut voikukkaa. Senkin lehtiä ja nuppuja syön, jopa päivittäin (pyöreän muotoiset voikukan lehdet ovat muuten miedomman makuisia kuin ne sahalaitaiset). Aniksenmakuisen saksankirvelin luonnontaimi taisi harmillisesti nuupahtaa, ehkä maaperä oli väärä tai liian yksinäinen. Vuohenputkia odottelen metsämullasta vielä nouseviksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuvissa näkyvät pienet taimet ovat melkolailla sekaisin kylvettyjä salaatteja, retiisejä, nauriita, porkkanoita ja punajuuria. Luonnollista anarkiaa 🙂

Nämä toimivat

  • Kylvä sekaisin. Taimi siellä, toinen täällä. On mielenkiintoista seurata, mikä kasvi viihtyy missäkin parhaiten.
  • Tee erilaisia kasvukohtia. Varjoisempia, aurinkoisempia, multaisempia, savisempia, hiekkaisempia…
  • Vaihtelee kylvökohtia. Satoa korjatessa maasta lähtee ravinteita. Eli kylvä joka vuosi siemeniä vähän eri päihin penkkiä?
  • Suosi monivuotisia kasveja ja yrttejä. Ne ovat helpoimpia hoitaa. Yrtit myös torjuvat tuholaisia (en pidä tuosta ”spesististä” sanasta) ja houkuttelevat pörriäisiä tuoksumalla voimakkaasti.
  • Jätä naatit ja lehdet silputtuna maahan pieneliöille. Kun nappaat “rikkakasvin” pois, katko se vain katteen päälle kuivumaan. Kasvun aikana kasvin maasta sitomat ravinteet palaavat silloin samaan paikkaan takaisin.
  • Tee herkku- ja piilopaikkoja ötököille. Kiviä, lahopuuta, lehtiä, katteita, makupaloja keittiöstä… Mitä enemmän kuhinaa, sen parempi.
  • Perusta multaa tuottava ilmava lehtikomposti, sinne voi dumbata keittiöstä kaiken kasvijätteen. Hyvää multaa löytää myös luonnosta kaivamalla.
  • Kylvä paljon maata parantavia (ilman typpeä sitovia) kasveja esim. herneitä ja papuja.
  • Syksyllä kerää kaikki siemenet palkoineen talteen. Sain kaupan 0,99 € salaatin (kuvassa) ja korianterin villiintymään ja kukkimaan! Niiden siemenistä kasvattaa pitkään uutta ruokaa ja vaikka kuinka paljon. Samoin retiisit, rucolat ja herneet lähtivät siemenistä helposti itämään!

salaatti

Ilmaisia luomulannoitteita

Kasvien pääravinteet ovat fosfori, kalium ja typpi (PKN). Lisäksi kasvit toki tarvitsevat satoja erilaisia hivenaineita ja tieteelle tuntemattomia(kin) biomolekyylejä. Nimenomaan niitä ne pikkueliöt maaperään tuottavat.

Lannoitteista testailen parhaillaan (googlaa lisätietoja esim. sanalla ”nokkosvesi”):

  • Nokkosvettä (seos kuvassa, seisota raakana 1-4 vrk, alkaa haista “mahtavalta”, sis. paljon typpeä eli N)
  • Peltokortevettä (kasvi kuvassa, keitä 20 min, sis. piitä ja tukee kasvisolukon kuntoa)
  • Kompostia ja hevosen lantaa (PKN, ovat kai vasta kahden vuoden maatumisen jälkeen sopivia, mutten ole tätä sääntöä aivan jaksanut noudattaa…)
  • Pissaa (N)
  • Komposti”teetä” (kompostia veteen likoamaan, jo vain tulee muhevan hajuinen PKN- ja bakteeriymppi maahan!)
  • Ruohosilppua (PKN, vielä kerran, on kuulemma paras lannoite mitä on)
  • Munankuoria (jos maa liian happaman oloinen esim. näkyy sammalia)

Näköjään lannoittaminen on oma taiteenlajinsa 😉 Eipä muuta kuin kokeilemaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA  OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime vuonna etanat tai jotkut muut rei-ittivät salaatit. Toisaalta mitäpä siitä, salaatit olivat silti pesemisen jälkeen erinomaisen hyviä. Mutta jotkut vihreät toukat söivät karviaiselta melkein kaikki lehdet. Ne napsin käsin pois. Yritin kattaa harsolla myös ohjeistetusti naurispenkkiä, mutta kaalikärpästen toukat löysivät silti nauriit. Tänä vuonna en ole tehnyt mitään, ja kaikki on mennyt toistaiseksi hyvin. Talitiaspariskunta asuu pihallani, joten ehkä he ovat syöneet toukat?

karviaiset

Permakulttuuri vaalii ruokapuutarhan ekosysteemejä

Lapsena haimme joka kevät äidin kanssa kottikärryillä lähimetsistä multaa. Se johtui kyllä enemmän kauppojen olemattomuudesta ja lamasta, kuin permakulttuurista. Mutta viime kesänä se tapahtui uudelleen. Etsin 4 muovikassillista sopivaa maata eri paikoista (peittäen jäljet nätisti totta kai). Naureskellen pyöräilin kotiin vaappuvien maapussien kanssa. Tunsin itseni samaan aikaan vähän kummalliseksi, mutta kekseliääksi.

Tavoitteena itse itseään hoitava puutarha

Ruokaa tuottava ekosysteemi. Suunnittelun ja ekologisen tietämyksen avulla voi perustaa ruokapuutarhan, joka uudistuu ja uusiutuu itse, lannoittaa itseään, ylläpitää maaperän terveyttä, pidättää vettä ja puolustaa itseään tuhoeläimiltä” (Noora Kannisto kirjassa Riippumaton puutarha, s.14)

Ai miksi?

Koska itse asiassa syömme nykyään öljyä. Paradoksi on, että saamme ravintokasveista vähemmän energiaa kuin mitä olemme käyttäneet niiden tuottamiseen (s.30). Teollinen ruoka tuotetaan massiivisella määrällä fossiilista energiaa ja raaka-aineita (esim. lannoitteita ja torjunta-aineita).

Maaperän elinvoima köyhtyy hälyttävästi. FAO:n mukaan jo ¼ maa-alasta on jo köyhtynyt viljelykelvottomaksi. Maan ravinteet joko korjataan maasta sadon mukana tai niitä valuu vesistöihin. Maaperän muokkaaminen ja paljaus (ravinteita pidättävästä kasvillisuudesta) edistävät lannoitteiden valumista. Tieteellisesti kiistellään, uusiutuuko pahasti saastunut ja köyhtynyt maaperä ylipäänsä edes enää.

Katsohan luontoa

Villit ja hyvinvoivat kasvit eivät kasva yksinään, monokulttuureina, riveissä paljaan mustan mullan päällä. Puiden alla kasvaa pensaita ja niiden välissä maakasveja. Mustaa maata ei näy. Kasvit elävät symbioosissa toistensa ja maaperän tuhansien pieneliöiden kanssa. Pienessä ja isossa mittakaavassa. (aurinkokuva: Kristiina Tiainen)

kristiinalta  sieni

Ja katso Riikka Kaihovaaran kirjan kansikuvaa. Mitä tapahtuu, kun tuota maata myllätään ja myrkytetään?

Näyttökuva 2013-05-31 kohteessa 7.29.55

Viime kesänä kävin Riikan luennolla. Sen jälkeen ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin polkea metsään polkupyörällä multaa hakemaan. Kasvimaani tarvitsi pieneliöitä ja ekosysteemin! Tuoksuvaa muhevaa humuskerrosta ja savikkoa ovat edelleen metsät täynnä. Esimerkiksi haapojen ja muiden lehtipuiden alla maaperä on tosi eloisaa. Kaivaessaan pitää vain varoa maaperää parantavia matopoloisia – selviäisivätpä ehjinä.

Kotipuutarhoissahan toistuu nykyään teollinen kestämättömyys: pihoja perustetaan traktorilla ja ajetaan autolla kauppaan ostamaan teollisesti tuotettua multaa, lannoitteita ja tarvikkeita. Helppoa. Mutta kestävä, itsekseen hyvinvoiva, ekosysteemi ruokapuutarhani ei silloin olisi.

Laitan piakkoin kuvia ja tarinaa, miten homma viimeisen vuoden aikana on konkreettisesti lähtenyt käytiin kasvimaalla. Mullan haku metsästä ei ole ainoa vaihtoehto 😉