Yli Grönlannin

Hän ei enää haluaisi lentää. Mutta jo vuosia Kanadan ihmeitä kuunnelleena, sen enempää pohtimatta, hän haki apuraha erääseen konferenssiin Kanadaan. Ja niinhän siinä kävi, että apuraha myönnettiin. Joten Äiti Maalta anteeksi pyytäen, ilmakuoppia peläten, hän lähti suureen maailmaan. Jo lentomatkalla näkyi enemmän kuin olisi voinut toivoa.

Näin Grönlannin. Voiko se olla totta, että kaukaisen myyttisen Grönlannin! Valkeaa lakeutta silmän kantamattomiin. Kunnes…

 

Jäätiköllä alkaa näkyä kirkkaan sinisiä järviä. Ne poraavat jäätikköä kuin reiät juustoa. Vesi valuu mereen puroina ja pyörteisenä jäämurskana kiihdyttäen sulamista.

On toki kesä. Mutta pienhiukkaset (?) harmaannuttavat jäämassaa. Kuten kuvasta jotenkuten näkyy, jäämassa valuu jäätikköylängöltä vuorilta kohti merta.

Meressä kelluu pieniä jäälauttoja. Paljon! Ja isoja jäävuoria. Yhä enemmän. Samaistun Chasing Ice dokumenttielokuvan tekijöihin.

Silmieni alla juuri ja vain tuolla – laajaa jääpeitettä tarvitsevat jääkarhut. Kuinka ne saalistavat hylkeitä jäämurskan seassa? Miten poikaset selviytyvät? Jäätiköt sulavat Kanadassakin. Viimevuosina jäätiköt ovat kutistuneet silminnähtävällä vauhdilla.

Näkyy tuhansia kilometrejä erämaata ilman ihmistä – soita, jokia, tuntureita, vuoristoja. Jääkausien muokkaamia harjuja. Toistaiseksi saavat karhut, sudet, linnut ja kaikki muutkin olla tuolla rauhassa. Lohdullista. Hyvä Kanada!

Ei näy autoteitä… Kunnes päästään länsirannikon tuntumaan. Mitäs tuttua siellä näkyykään?

Kun on yksin reissussa, ei ole ketään kelle ihastella ja kauhistella. Puretaan se siksi tähän:

Toivon, etteivät jäätiköt sulaisi. Toivon, ettei Arktikselle mentäisi aiheuttamaan öljyvahinkoja.

Sinnehän on parhaillaan suurvaltojen ja suuryritysten kilpajuoksu käynnissä. Ja tulee mieleen verrata öljytahraa maamiinaan. Se myrkyttää siihen koskevan eläimen.

Voiko jotain tehdä Arktiksen suojelemiseksi? Vinkkejä on täällä. Suomen poliitikot ovat toistaiseksi EU:ssa asettuneet kannattamaan Arktiksen suojelua. Hyvä Suomi!

Tiedossa on siis nyt 2 viikkoa yksin Vancouverin lähialueilla. Ehkä lentäminen ei ollutkaan se kaikkein jännittävin osio!

”Kaikki elämä on arvokasta riippumatta sen hyödystä ihmiselle” todetaan Kestävän kehityksen peruskirjassa. …Pitää vielä  muistaa maksaa ne lentomaksut.

Mainokset

Kinuskikeksit

Eilen ulkoilimme tuntureilla 9 tuntia!! Niimpä tänään teki mieli aamiaiseksi lähinnä sipsejä ja sokeria.

Pyhätunturissa käyville voi huhtikuussa lämpimästi suositella retkeä Karhunjuomalammen kautta Noitatunturiin. Olosuhteet ovat parhaillaan mainiot. Keväällä tuntureilla liikkuvat muutkin eläimet kuin ihmiset. Eilen nähtiin riekkoja ja maakotka. Perusasiat lumiturvallisuudesta kannattaa kerrata takamaastoon lähtiessä. Retken yksityiskohtia voi suunnitella esimerkiksi Luontokeskus Naavan tai Pyhän hiihtokoulun henkilökunnan kanssa.

Kun vaelluksen jälkeen herää makean nälkään ja sitten huomaa lainanneensa kirjastosta leivontakirjoja, niin siitä seuraa:

Taivaallisia vegaanisia kinuskikeksejä

Ohje on melko helppo. Vatkaa keskenään suht tasaiseksi massaksi 200 g mantelimassaa, 1 dl soijajugurttia, 1 dl tomusokeria, 150g pehmeää sinistä keijua, n. 5 dl jauhoja ja 1 tl kuivattua inkivääriä. Anna taikinan levätä kelmun sisällä jääkaapissa reilun tunnin.

Sitten kauli taikina pellille ja nosta reunoja aavistuksen verran ylöspäin, jotta täytteelle tulee tilaa. Esipaista pohjaa 200 asteessa vartti, kunnes se kypsyy, mutta on yhä vaalea.

Täytettä varten keitä vartin ajan 2 dl fariinisokeria, 2 dl soijavispiä ja 100 g sinistä keijua, kunnes seos hieman sakenee. Sekoita joukkoon siemeniä, rouhittuja pähkinöitä, sitruunan kuorta, kuivattuja marjoja… Anna jäähtyä hetken, lisää esipaistetun pohjan päälle ja paista vielä 10 min 175 asteessa.

Jäähdytä hyvin ja leikkaa terävällä veitsellä pieniksi palasiksi. Om nomm.

Osa kekseistä pakataan mukaan huomenna alkavan Katja Vanhatalon lännenratsastuskurssin teehetkille, Lucky Ranch -tallillemme! Kekseistä voi olla suuri apu tiukan paikan tullen. Hevosten parissa nimittäin on ensiarvoisen tärkeää, että ihmisen mieli pysyy rauhallisena (ja verensokerit tasaisina;).

Kurssia odotellessa voi viikonloppuun orientoitua vaikka Elina Tanskasen “Hyvän mielen reseptejä” –kirjan parissa. Kirja on pikkuisen naiivi, mutta ihan tosi juttuja siinä on. Aivojumppaohjeita. “Reseptit tepsivät niin puuduttavaan arkeen kuin pieniin kriiseihinkin.” Kannattaa tarkistaa tuo!

 

 

Pyhällä taas. Rauhaa ja vappua!

Lyö tyhjää palata kaupunkivilinästä tunturiin! Kuitenkin jo päivässä alkoi mieli rauhoittua. Niin käynee, koska

… lähes kaikki vastaantulevat ihmiset ovat tuttuja

… jutut tapahtuvat ilman tiukkoja aikatauluja

… harrastukset alkaa kotiovelta

… autoilla tarvitsee tosi vähän

… ottaa lomaa tietotulvasta ja pahoista uutisista

… näkee, kuulee, haistaa, tuntee erämaan monimuotoisen luonnon

… on paljon hiljaisuudessa (paitsi vappuna näissä eräissä joukoissa saa nauruterapiaa niin, että vatsalihakset kramppaavat 😀 )

Vappu alkoi Pyhällä jo päiviä etukäteen. Ollaan loskalasketeltu auringossa. Moni terassilta toiselle. Kohta alkaa Maydayn hurjat hyppyrikisat. Iltamenoissa mm. Aikakone, Gracias ja STIG 😉

Hauskaa vappua, toivottavasti monille myös kännitöntä!

  

Totisia teinejä ja meneviä mummoja

Tavanomainen päiväni täällä on kirjoittamista, lukemista, ruoanlaittoa sekä murtsikkaa tai lumilautailua.

Tänä iltana on erikoisempaa luvassa: avantouinti-lehtikuvaus (ilman saunaa!), toista kertaa elämässäni hiphop/salsa/show-tanssitunnin ohjaaminen Pelkosenniemen mahtaville alakoululaisille sekä kotona illallisen tarjoilu 7 porilaiselle äijälle (kasvislasangea ja mustikkapiirakkaa).

Ei eilenkään arki ihan tavallista ollut. Aamu täyttyi puunjalostuksen uusista tuulista (tenttikirja). Päivällä kävin Kemijärvellä pitämässä eläinetiikan luennon kahdelle ysiluokalle.

Onko kauniilla Kemijärvellä hiukan tavallista totisemmat suomalaiset, vai kuvittelenko vain? Oppilaat olivat suloisia, mutta ehkä eläinasia on näillä kulmilla niin uutta, että he tuntuivat sulkevan ajatuksensa ja tunteensa kaiken varalta kuorensa sisään. Yleensä, ainakin kouluissa, hymyihin saa vastakaikua melko helposti. Nyt leveitä hymyjä ja kursailematonta iloa näkyi vasta eläkeläisten suosimalla 10 km:n ”mummoladulla”, Pöyliöjärven jäällä. Ehkä myös Kemijärvellä lähihistoria yhä näkyy? Ken siellä on käynyt tai asunut, voinee valaista, liekö muut samaa mieltä. Metsäjätti-kirja avasi joululomalla minullekin paperiteollisuuden alasajon tunnelmia. Kirjan loputtua vollotin valehtelematta sängyssä puoli tuntia YT-neuvotteluiden ja paperitehtaiden sulkemisten vaikutuksia perheisiin. Kirja totaalisesti uudisti ja dramatisoi suomikuvaani.

Kouluvierailun ja hiihtolenkin päälle muistin kotona, että illalla olisi mahdollisuus kokeilla jääkiipeilyä tuossa 500m päässä Tajukankaalla. Hurjaa hommaa oli – tutisi jalat ja jäätyi näpit.

   

Puolessa välissä jääseinää oli hyvä tekosyy laskeutua jo alas, kun tunturin alla luontokeskus Naavassa alkoi Kemijärveläisten Rätvänöiden ilmainen teatteriesitys ”Vanhenemisen ihme”. Se kertoi neljän mummon äänellä, miltä vanheneminen tuntuu. ”Pue sinä vaan villaa ylle” mummoa komennettiin. Mutta mummo se ajatteli, että ”Hah, kun minä olen vanha, otan nuoruuteni kiltteyden takaisin – en kuuntele käskyjä, syljeskelen, kolistelen kepillä sillan putkia, varastan kukkapenkistä kukkia ja maistelen kaupassa suoraan hyllyistä!”

Ja itkuhan siitä katsojallekin tuli moneen kertaan, kun ikivihreiden soidessa, Eeva Kilven ruonojen myötä pysähtyy elämän lyhyyteen. Läheisten menettämiseen, joka kaikille tulee eteen eri vaiheessa lyhyttä elämää. Vanhakaan ei ole pelkkä hattarahölmöläinen – häntä ja halujaan pitää kunnioittaa persoonana. Arvostaa elämän surujen ja ilojen muovaamaa ”pientä ihmistä liian isossa nahkassa”.

Ehkä ensi joulun voisi kirjojen lukemisen sijaan viettää jonkun kaverin kanssa vanhainkodeissa musisoiden?