Outo, oudompi, vegaani Lapissa

Kolme vuotta vanha blogini valittiin lokakuun retkeilyblogiksi! Kiitos kunniasta Retkipaikka.fi. Yksi hyvä retki olisi nytkin takataskussa blogattavaksi. Sitä ennen haluan pohdiskella vähän tämän viikon uutisia eläintehtaista Lapin näkökulmasta.

Ensinnäkin eläintuotannosta hyvin ahdistuneena olen samalla iloinen, että lahjoitusrahojani käytetään onnistuneesti. Oikeutta eläimille -järjestöllä ei ole palkattua henkilökuntaa. Siksi lahjoitusrahat voidaan käyttää tehokkaasti suoraan toimintaan ja viestintään. Mikä sijoitus olisi tärkeämpi kuin äänen nostattaminen äänettömien puolesta? Lahjoittaa heille voi tästä. Allekirjoita myös vetoomus.

Eläinjärjestökentän yhteisenä voittona on tällä viikolla hetkeksi saatu lasiseinät eläintehtaisiin, Tampereen delfinaariolle sulkupäätös ja härkätaisteluilta evättyä EU-tuet. Kiitos. Lihakohu varmasti vaikuttaa moniin ihmisiin.

Kasviproteiinit Lapissa outoa

Itsekin nyt päätin, että enää en aieoo kuluttajana nöyristellä Lapissa! Suomen maaseudulla on ylipäänsä tuntunut aina vaikealta tilata  vegaaniruokaa. Olla se outo, jolle ei kelpaa normaali. Se suomalainen. Se, miten on aina tehty. Eli palanen yhdestä 67 miljoonasta eläimestä, joita Suomessa vuosittain teurastetaan.

Tukisin mielelläni pienyrittäjiä ja söisin usein ulkona. Mutta on miltei mah-do-ton-ta saada maaseudulla proteiinipitoista vegaaniruokaa. Seisovissa pöydissä voi olla viittä sorttia erilaisia eläinten osia – mutta pavut, herneet, tofu, seitan, linssit, siementahnat, soijarouhe, kauratuotteet… Näitä kun pyydät listoille, niin henkilökunta vaivaantuu: ”Kuka niitä söisi?! Ei meillä ole oikein ollut noita … vegaaneja.”

Suomen maaseudulla ja erityisesti Lapissa ollaan eläinoikeus- ja ilmastonmuutosrintamilla ihan oikeasti jumituttu 90-luvun tasolle. Kaurajugurtti ja vegenakki ovat täällä etelän vouhotuksia. Pyhää on maito ja makkara! Luonnollinen ja luonnon kansa! Suomalainen työ!

Kuitenkin monet vegetuotteet ovat nykyään suomalaisia. Proteiinipitoiset kasvikset, kuten kvinoa kasvavat myös Suomessa. Kvinoa on nostettu YK:n globaalien maatalouden kehittämistavoitteiden kärkeen. Suurien suuntaviivojen ohella muutosta tarvitsee tehdä myös paikallisesti – ruohonjuuritasolta ylöspäin.

Tavoitteet talveen

Näyttökuva 2015-6-3 kello 21.19.32Tämän talven tavoitteeni Lapissa voisi olla pitää käsilaukussa papupurkkia. Sen voisi tarpeen vaatiessa vaikeassa tilanteessa ojentaa ravintolahenkilökunnalle. Näin illallinen ei olisi ihan pelkkää rasvaa ja hiilareita! Ehkä laukkuun kannattaisi valmistella myös perustelulappu, jolle voivat sitten irvailla taukohuoneessa ;).

Toinen talven tavoite on aktivoida Animalia Lappi. Voisimme saada Lapin kaupunkeihin näytille muutaman eläinoikeus- tai ilmastonmuutosaiheisen taidepläjäyksen. Esimerkiksi valokuvanäyttelyitä tai elokuvia saa lainaan emo-Animaliasta

Näyttökuva 2015-11-1 kello 18.54.14Ja tänään 1.11 on World vegan day. Leivoin Chocochilin ohjeella opehuoneeseen ja yläkoululaisille kaikille vegaaniset mustikkamuffinsit! Värityskirjan kukko sanoo: ”Muffinsseja, ole hyvä, joiden takia minun ei tarvitse kuolla.” Peace.

Ensi kerralle lupaan taas retkeilyaiheen. 🙂

Koskimelonta Nuortilla

Maaruska on Lapissa parhaimmillaan. Meloimme viikonloppuna Nuortti-jokea 20 km Venäjän rajalle saakka. Nuortti on kirkas ja kuohuva joki UKK:n kansallispuistossa Savukoskella. Kanootilla tai kajakilla pääsee erityisiin paikkoihin.

IMG_3516IMG_3518

IMG_3491Valitsimme lyhyemmän reitin, koska lähtiessä satoi. Meloimme lauantaina kaksi tuntia ja sunnuntaina kolme tuntia. Matkalle mahtui hauskoja aloittelijoille sopivia koskia, nivoja ja könkäitä – eli vaihtelevan kuohuvia kivisiä virtoja. Kovimmista könkäistä ei ihan kuivana selvitty, kun kuohut pärskivät sisälle kanoottiin. Näistä hetkistä ei sattuneesta syystä ole valokuvia 😀

Inkkarikanootit saa vuokrattua Samperin Savotta -erämaahotellista Savukoskelta. He myös kuljettavat kanoottiporukan välineineen lähtöpaikalle, ja hakevat lopuksi pois.

Yöpymisiin on matkan varrella useita Metsähallituksen vuokra- tai autiotupia, sekä taukopaikoiksi kotia tai laavuja. Varustelutaso vaihtelee, mutta tunnelma on aina hieno. Hyvät retkieväät on oltava!

IMG_3487IMG_3521IMG_3508IMG_3507

Nuortti soljuu Venäjän halki Jäämerelle. Valtioiden rajalta Samperin Savotan poromies (söpöine Satve ja Nuortta porokoirineen) haki kanootit ja tavarat sovittuun aikaan mönkijäpolkua pitkin. Puhelinkenttiähän koko retkellä ei ole. Itse patikoimme kauniin maaruskan värittämän 7 km tielle, jossa he odottivat kuljetusauton kanssa. Matka takaisin ”ihmisten ilmoille” oli tästäkin kohdasta vielä 100 km, Savukosken erämaataajamaan.

UKK-puisto on todella kaukana jeeran kairassa. Luonto on villiä. Alueella asuu muutamia yksilöitä karhuja, susia, ilveksiä ja ahmoja. Toivoin näkeväni vilauksen!

IMG_3500IMG_3502

Yhtään merkkejä suurpedoista  emme harmiksemme nähneet, mutta iloitsimme vielä toistaiseksi puhtaana virtaavasta Nuortista. Soklin kaivoshanke uhkaa tämän itäkairan lähteitä, hetteitä, puroja, jokia ja pohjavesiä. Ne pulputtavat jokapuolella ja ovat sitä Suomen sinistä kultaa. Alue on aarre. Isommankin vaellusretken arvoinen!

IMG_3509IMG_3519

Lepää ennen kuin väsyt ja muita viisauksia

Ensimmäistä kertaa vietän toukokuun loppua Lapissa. Ei ole ötököitä. Säät vaihtelee räntäsateesta helteeseen. Puissa on jo hiirenkorvat. Hepoille löytyy ensimmäisiä vihreitä versoja.

Olen ottanut lomapäiviä ”osa- ja määräaikaiseen sekatyöläisarkeeni”. Teen vähemmän. Sulattelen uusia ideoita ja yrittäjäksi ryhtymistä. Yksi iso urakka on ohi. Kahden viikon päässä siintää väitöstilaisuus. Tuntuu, että ennen uusia tuulia kannattaa pysähtyä ja hidastaa.

Näyttökuva 2015-5-22 kello 11.31.01Ole, tee, saa. Tein paljon, sain hedelmiä ja nyt voin hetken vain olla. Tee, saa, ole, tee, saa, ole… Ahaa! Voi siis ajatella, että vain kolmasosa ajasta riittää tehdä. Kiva tapa nähdä tasapaino!

Kesällä on usein paineita nauttia lomasta. Yllättäen tällaisena välivuodenaikana lomailu voi virkistää. Tunturi on lähes autio. Näkyy enemmän metsäneläimiä kuin ihmisiä. Kaikessa hiljaisuudessa voi siivota paperipinot, nukkua päiväunia ja kuunnella youtubesta meditaatiovideoita.

Lisäksi olen osallistunut nettikurssille, jossa saan sähköpostiini joka toinen päivä kuukauden ajan pienen tehtävän. Ne ovat liittyneet perfektionistisiin ajattelutapoihin ja itsensä haastamiseen. Haluan päästää irti joistain ajattelutavoista. Perisyntini on jatkuva huolissaan olo. Sen sijaan mielelläni vahvistaisin niitä ajatuksia, jotka edistävät hyvinvointia. Kohti kepeää kesää! 

Haluan yhä enemmän alkaa arjessani…

välttelemään kellon katsomista ja kalenterin käyttämistä. Spontaanius rentouttaa. Sopii niin vähän asioita, että muistaa ne ilman kalenteria. Uskaltaa antaa asioiden olla ja tulla. Olla itsekseen. Tyhjä tila on uusi musta!

… korvaamaan sanat ”minun pitää tai pitäisi” sanoilla ”minä haluan”. Kuka sinua mihinkään pakottaa? Siivoan, kun haluan järjestystä. Liikun, kun haluan ulkoilla. Teen ruokaa, koska haluan syödä muutakin kuin leipää 😀 Hoidan työni, koska haluan rahaa. Tai koska olen onnekas ja minulla on kiva työ!

…kysyä: Entä jos kaikki onkin nyt ihan hyvin? Monta asiaa tekee vain koska on huolissaan. Murehtii, vaikka voisi olla tässä vaan, kepein mielin. Oletko usein kepein mielin? Harvoin!

nukkua päiväunia. Olisiko mullistavaa – levätä ennen kuin väsyy? 🙂 Levänneenä on hankala olla kiukkuinen ja stressaantunut. Milloin olet viimeksi kokenut itsesi levänneeksi? Minä ainakaan en kovin usein!

…soveltaa kaikkeen tallimme omistajan lempilausetta: lempeästi jämy. Eli itseä ei tarvi korostaa eikä vähätellä. Omalla paikalla, omien jalkojen päällä. Hengitys edellä juttuihin.

Kysymys taitaa olla aika paljon siitä, mikä riittää. Ne riittävän rajat itselle ja muille vaatijoille. Voisiko rajat virittää niin, että on mahdollisuus onnistua usein? Tällaista tämä nyt juuri on. Tämän verran tein. Tämän verran osaan. Tää on okei. Tulevaisuuteen voimme vaikuttaa, mutta nyt on näin. Tämän verran riittää tänään ja nyt.

kristiinaltaJoogan kautta voi päästä kiinni hengittämisen vaikuttavuuteen. Sitä en osaa kirjoittamalla kuvailla. Ehkä hauskinta on se, ettei hengitystä voi suorittaa tai vertailla. Hengitys vain on.

Kaikki yrittävät parhaansa. Kaikki toivovat olevansa rakastettuja ja kaivattuja. Ja vain muutos on pysyvää. Kävelen ryhdikkäänä, koska oloni on kevyt. Että semmoinen kurssi ja lomailu. 😀

Koska vain voin tehdä jotain kivaa!

Alkukantainen pedon pelko ja vastuullinen aikuisuus

Olen kulkenut ikäni marjametsissä. Kuntoliikun ja työmatkapyöräilen hämärässä asumattomia erämaareittejä. Kuljen tuntureissa ja jänkillä – myös lemmikkieläinten kanssa. Silloin karhu ja susi hiipivät mieleen. Jännittyneenä soitan pilliä, pyörän kelloa tai huutelen: ”Menkäähän kauemmas sudet.” Koskaan vielä en ole merkkiäkään näistä upeista eläimistä nähnyt. Edes yhtä jätöstä tai tassunjälkeä. Sitä odotellessa.

Vastuullinen aikuinen erottaa pelon aidosta vaarasta ja sen toteutumisen todennäköisyydestä eli riskistä. Suomessa me pelkäämme susia ja jopa ilveksiä. Pelkäämme pimeää ja hauen puraisua. Mutta alkukantaisiin pelkoihimme liittyvät riskit ovat olemattomia. Vaara on aivan muualla. (Todellinen vaara löytyy arjessa kodin onnettomuuksista ja stressistä. Ihmiskunnan hyvinvoinnille taas suurimpia uhkia ovat ympäristön kiihtyvä muuttuminen ja eliöstön monimuotoisuuden väheneminen.)

Vastuullinen aikuinen ei lietso lasten pelkoa. Hän ei lietso sitä kauhistelemalla omia pelkojaan tai median revittelemiä otsikoita. (Eikä vastuullinen aikuinen ole mediassa töissä luomassa näitä alati kansaa pelottelevia otsikoita!)

Vastuullinen aikuinen voi esimerkiksi sanoa lapselle (tai omalle sisäiselle lapselleen):

Ymmärrän, että sinua jännittää, koska olet kuullut metsässä asuvista isoista eläimistä. Ne kaikki kuitenkin väistävät ihmisiä. Minä olen tässä kanssasi, mennään yhdessä katsomaan. Voidaan vaikka soittaa pilliä, niin ne kuulevat, että olemme liikkeellä ja osaavat väistää. Lisäksi niillä on niin hyvä kuulo ja hajuaisti, että kyllä ne yleensä havaitsevat ihmisen muutenkin. Otetaan eväät ja mennään yhdessä etsimään niiden jälkiä.

Vastuullinen aikuinen ei arvota eläimiä sen perusteella, mitä hyötyä niistä on ihmisille. Koira on perheenjäsen ja ystävä, kuten myös kissa ja hevonen. Jos minkä tahansa näistä kotieläimistäni päästän valvomatta irti metsään, on mahdollista (ja jopa todennäköistä), että se voi menehtyä. Lemmikkimme voivat tippua jäihin, jäädä auton alle, saada haulista tai joutua pedon suuhun. Emmekä silti vaadi virtavesiä padottavaksi tai autokieltoa. Luonnossa on vaaransa, jotka liittyvät lemmikkien valvomattomaan irtipitämiseen, yöksi ulos jättämiseen ja maaseudulla asumiseen.

Vastuullinen aikuinen osaa käsitellä elämässä vastaantulevia negatiivisia tuntemuksia – pelkoja, fobioita, surua tai vihaa. Näissä tunteissa ei ole mitään väärää. Kuitenkin niiden ilmaisu voi olla vahingollista, jos käyttäytyy lapsen kaltaisesti. Negatiivisia tuntemuksia ei voi aidosti helpottaa sillä, että vyöryttää niitä kanssaihmistensä kannettaviksi.

Terveisiä Itä-Lapista. Suurpedot kuuluvat koko Suomen luontoon. Ne ovat kauniita, herkkiä, itseisarvoisia ja luontomatkailumme valttikortteja. Muutaman kilometrin päässä tukikohdastani toivon asuvan villejä ja vapaita suurpetoja. Niiden näkökulmasta Lappi on erämaa, jota halkovat tiet, ihmisten oudot romppeet ja hitaan kesyt herkkupalat.

Ei sutta voi hävittää geneettisen selviämisensä alarajalle – vuoksi pelkojen, koiraharrastusten tai edes elinkeinojen. Koska kielteinen petopuhe ja etenkin uhanalaisiin susiin kohdistuvien tappolupien määrä on kasvanut liian suureksi, järjestetään usealla paikkakunnalla huomenna eläinsuojelu- ja  luontojärjestöjen yhteisiä ”Eläköön sudet” -mielenosoituksia.

”Luonnon kansamme” tarvitsee nyt yllä kuvattua vastuullista aikuista (ja toimivamman petovahinkojen korvausjärjestelmän, mutta ei mennä siihen tässä). Kuten usein kuulee, niin täältä maaseudulta löytyy suomalaista luonnon kansaa, semmoista, joka kunnioituksella metsässä kulkee.

Näyttökuva 2014-11-9 kello 15.12.30

Kuva: tunturisusi.com

 

Lähteet:

Hyppönen Henkka, Pelon hinta, Tammi, 2014.

Takala Kimmo, Tunne lukkosi, WSOY, 2014.

 

Kun suurpedot eivät mahdu kansallispuistoihimme, niin mihin ne sitten mahtuvat?

Aiemmin ajattelin, etten juuri tohdi suurpedoista mitään sanoa, etten ehkä tunne asiaa riittävästi. Vietin lapsuudessani paljon aikaa Pohjois-Savossa, missä suurpetokonfliktit olivat vaiettua arkipäivää. Monesta suusta kuulin, miten jokainen vastaantuleva ’perkeleenpeto’ pitää päästää hengestään. Maalle sittemmin uudestaan muutettuani, aloin kysellä erilaisilta alueen ihmisiltä, missä petoasioissa mennään. Monenlaista olen oppinut. Haluatko kuulla?

Vallalla on vaikenemisen kulttuuri

Maaseudulla hyvin harva uskaltaa ottaa petokysymyksiin avoimesti kantaa. Keskustelua hallitsee yhden totuuden ilmapiiri, jossa toisinajattelijoita pyritään vaientamaan eri keinoin. Demokraattista argumentatiivista keskustelua petokysymyksistä ei asukkaiden eikä viranomaisten tahoilta aidosti vielä käydä.

Näyttökuva 2014-11-9 kello 15.12.30

Kuva: Tunturisusi.com

Konfliktia yksinkertaistaen – pohjoisessa on porotalous, Itä-Suomessa metsästyskoirat ja Länsi-Suomessa huolestuneet äidit.

Kulttuurihistoriallisia vaikenemisen paineita kuvaa täällä pohjoisessa hyvin se, etteivät edes paikalliset luonnonsuojeluyhdistykset ole aina selkeästi linjanneet tavoitteitaan petokysymyksiin. Ristiriidat ovat olleet liian suuria. Luonnonsuojeluorganisaatioiden rooli on kuitenkin ensisijaisesti puolustaa luontoa – luonnontieteellisin argumentein. Yhteisiin ratkaisuihin elinkeinojen kanssa toki halutaan myös ystävällisesti pyrkiä.

Kuinka hiljainen konsensus on syntynyt? Miten luonnonsuojelijatkin ovat joutuneet tähän hiljaisuuteen mukaan? Vastaan kysymyksiin osittain artikkelin lopussa, vaikka kaikkia aihepiirin yksityiskohtia en vielä aivan osaakaan eritellä.

Mitä akuutit petokysymykset ylipäänsä ovat? Katsotaanpa asiaa ensin suden näkökulmasta.

  1. Miten taataan, että Suomessa on riittävän suuri suden geeniperimä ja riittävää geenivirtausta naapurimaihin?

Susien geenipooli on Suomessa selvästi ohut ja riittämätön. Tällä hetkellä Suomessa elää RTKL:n arvion mukaan 140-155 sutta. Jos Suomessa eläisi tuplasti nykyinen määrä susia, olisi laumoja 25 (=250-300 sutta). Silloinkin sudet yhä joutuisivat kaikki lisääntymään lähisukulaistensa kanssa.

Vertailun vuoksi Saksasta saatiin juuri viestiä, että siellä on jo 35 lisääntyvää susilaumaa. Suden kannan’hoito’suunnitelmassa on todettu lajin kestävän kannan olevan Suomessa ja Suomen rajan tuntumassa vähintään 50 lisääntyvää paria tai laumaa. Suunnitelmaa laumojen elinpaikoista ei ole.

Näyttökuva 2014-11-9 kello 14.32.21Pitäisikö sopia demokraattisesti eliömaantieteellisiin alueisiin perustuen, mihin 25+ susilaumaa Suomessa sijoitetaan? Lappi kattaa lähes kolmasosan Suomen pinta-alasta ja täällä tunnetusti liikkuu vain yksittäisiä susia. Laumoja ja pesiviä susia ei ole. RKTL:n tutkimusjohtajan mukaan sudet pääsevät vain harvoin kulkemaan Suomen läpi Venäjältä Ruotsiin. Tällä hetkellä myös useat muut suuret nisäkäslajimme (susi, ahma, mäyrä, majava…) ovat suurimmassa osassa eliömaantieteellisiä alueita sukupuutossa.

Geenivirtaa pidetään riittävänä suurpetoeläinyksilöiden välillä, mutta onko se? 

Mihin perustuu nykyisen suden’hoito’suunnitelman näkemys, ettei Suomeen ole asetettu mitään minimitavoitetta ja elinaluesuunnitelmaa susien määrälle?

  1. Tiesitkö, että harvinaisia suurpetoja ammutaan jatkuvasti kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla. Miksi luonnonsuojelu ei saa aidosti näkyä kansallispuistoissa?

Esimerkiksi Lapin Natura-alueiden yhtenä suojeluperusteena ovat (satunnaisesti esiintyvät) suurpedot.

Kansallispuiston tärkein tehtävä on alkuperäisten eliölajien suojelu (Luonnonsuojelulain 13§ mukaan kansallispuistoissa ei saa pyydystää, tappaa tai hätyyttää luonnonvaraisia selkärankaisia eläimiä tai hävittää niiden pesiä… eikä ryhtyä muihinkaan toimiin, jotka vaikuttavat epäedullisesti alueen luonnonoloihin, maisemaan taikka eliölajien säilymiseen.).

Suurpedot (karhu, ilves, ahma ja susi) kuuluvat suomen luontoon ja erityisesti suojelualueille. Suomen kansalaisena meillä on lakisääteinen oikeus siihen, että kansallispuistossa näkee ja kuulee suden. Kansallispuistojen johdon kuuluu toki aina huomioida myös sosiaaliset ja alueelliset seikat, mutta nykyiset painotukset ihmetyttävät.

Virkistyskäyttäjät tuskin nykyisellään juuri tietävät, että kansallispuistoissa ja Natura-alueilla tapetaan uhanalaisia eläimiä. Tämä on myös EU:n luontodirektiivin vastaista.

Eikö suurpetojen tulisi saada olla rauhassa kansallispuistoissa ja metsästys sallia vain äärimmäisissä tapauksissa?

Kuinka paljon tappolupia on viime vuosina myönnetty erityisesti kansallispuistoihin?

Mikä on puiston hallinnon rooli, kun viranomaispäätöksillä myönnetään tappolupia? Kävelläänkö puistojen hallinnon yli? Miksi luonnonsuojelu ei saa aidosti näkyä kansallispuistoissa?

  1. Millä argumenteilla voidaan perustella, että ihminen poistaa luonnosta tiettyjä eliölajeja – vieläpä erityisesti avainlajeja?

Avainlajiksi kutsutaan lajia, jonka olemassaolo on sen koko ekosysteemin ja sen eliöiden kannalta tärkeä. Avainlaji edistää paikallisen ekosysteemin monimuotoisuutta. Jos avainlaji häviäisi, muuttuisi koko ekosysteemi.

Susi on avainlaji. Esimerkiksi naali ja kanalinnut hyötyisivät suden läsnäolosta, koska sudet tappavat kettuja. Naalit häviävät reviiritaisteluissa ketuille, ja toisaalta naalit syövät suden jättämiä haaskoja. Ketut myös syövät kanalintuja (En löytänyt aiheesta tutkimustietoa, mutta selvästi susi vaikuttaa omassa ekologisessa lokerossaan muihin eliölajeihin ja eliömaantieteeseen).

– – –

Pedot eivät saa liikkua takapihoilla. Ne eivät saa edes teoreettisesti, alueella eläen, uhata metsätiellä lenkkeileviä, aamuhämärissä marjastajia, pihakoiria tai syrjäseutujen lampaita. Ne eivät saa syödä vanhoja tai heikkojakaan poroja. Pedot eivät myöskään voi liikkua kansallispuistojen reiteillä turistien tiellä.

Kun pedot eivät mahdu taajamiin, eivätkä edes täällä jänkällä ”jeeran kairaan” eli 100 km päähän lähimmästä kylästä, niin sopii kysyä: Mihin ne Suomessa mahtuvat?

Mihin pedot päätyvät, jos niiden puolesta harva uskaltaa ääntään käyttää?

– – –

Lopuksi vielä muutama sana taustoista ja yksi ratkaisuehdotus…

”Ikiaikaisesta poronhoidosta” keskusteltaessa on huomattava, että 1000 vuotta sitten täällä ei ollut nykymittaista porotaloutta. Poro on tulokaslaji metsäpeuran ikiaikaisilla laidunmailla. 1800-luvun alussa Inarin kunnassa on ollut alle sata poroa. Jääkaudelta aina 1850-luvulle asti täällä on pyydetty hirviä, metsäpeuraa ja muita suuria nisäkkäitä. 1850-luvulla suurriista väheni, ja norjasta tulleista tunturipeuroista kesytettiin nykyinen maatalouseläin poro. Nykyään poroja on Lapissa noin 200 000. Laitumien kantokyvyn kannalta liian isoksi paisunut porotalous on yksi osatekijä petokysymyksissä.

Voisiko aluksi kokeilumielessä muutamassa Lapin kansallispuistossa poronhoidon irrottaa lihantuotannon vaatimuksista? Jos näillä seuduin poronhoito muuttuisikin pienimuotoisemmaksi, luonnonhoidolliseksi ja kulttuuria ylläpitäväksi. Voisiko joillekin poroperheille sopia työstä maksettu ”kansalaispalkka” ja ”rennompi” tai ”jutaava” elämäntapa ilman lihantuotannon vaateita?

Onhan poronhoito raskasta työtä. Aina on huoli, missä vapaana laiduntava karja kulkee. Poroilla on monta ottajaa: Pedot, sairaudet, salametsästys, huonot talvet, liikenne… Esimerkiksi liikenteessä kuolee n. 5000 poroa vuodessa. Pedot ottavat erityisesti ne porot, jotka helpoimmin saavat. Hyväkuntoinen poro on pedolle vaikeampi saalis.

Poronhoitajat näkevät petojen jälkiä isoilla alueilla liikkuessaan kelkoilla ja mönkijöillä. He liikkuvat selkosilla. Yksi argumentti on, että täällä kyllä jänkää pedoille riittää. Kuitenkin erityisesti pesivien petojen reviirit ovat melko paikallisia. Moottorikelkat halkovat reviirejä tiheästi väistämättä. Lunta on yli puoli vuotta ja lumeen jää useimmiten jälkiä. Lumilla jäljitys on mahdollista toteuttaa onnistuneesti moottorikelkoilla ja koirilla. Paikallisten kertomuksissa kulkee niitä yksityiskohtia, kuinka petoja kelkoilla ajatetaan ja ammutaan. Tietyillä alueilla salakaatajat ovat suuria sankareita. On paikallisia äijäkulttuureita, joissa yhä on hienoa jäljittää ja tappaa jokainen kohtaamansa ahma, ilves, karhu, majava, mäyrä, susi…

Suurin vastustus suurpetojen ekologisesti kestävän määrän hyväksymiseen tullee metsästäjiltä, osittain siksi, koska koirilla metsästäminen vähenisi, jos susia olisi enemmän. Muut pedothan eivät juuri koiria uhkaa, mutta sudet ovat irtijuokseville tai naruun jätetyille koirille uhka. Erityisesti yksinäisen suden on ilman lauman tukea vaikea kaataa hirveä, joten ne etsivät pienempää ravintoa. Metsästyskulttuuri siis osin uudistuisi susialueilla. Toisaalta esimerkiksi vesilinnustuksessa sudet tuskin vaikuttaisivat koiran käyttöön. Kaikkea riistaa voi metsästää myös ilman koiraa.

Suurpetokonfliktiin on varmasti ratkaisuja, jotka sopivat osapuolille. Voisivatko tässä kirjoituksessa esitetyt argumentit ja kysymykset tukea ratkaisukeskeistä, keskustelevaa ja suvaitsevaa lähestymistapaa suhtautumisessamme suurpetoihin?

– – –

VAIKUTTAMISMAHDOLLISUUS JUURI NYT

Itä-rajalla sijaitsevan mahtavan suuren Urho Kekkosen kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelmaan voi vaikuttaa nyt. Yksityiset ihmiset voivat kommentoida suunnitelmaa 19.11. 2014 asti. 

Lausunnot ja kommentit pyydetään lähettämään sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo(at)metsa.fi tai kirjeitse osoitteeseen: Metsähallitus / Kirjaamo, PL 94, 01301 Vantaa

Kymmenisen kaivosta meän Lappiin?

”Hoi Lappilainen! Kukhaan etelän vares ei tunne seutumme suloa. Saati nuo ymmärrä, miksi jänkälä haluais kukhaan asua. Ei auta huuella city-vihreitten perhään. Meän on itte herättävä suojelemhaan Lappia – aataminaikhuisia kairoja ja juomakeleposen puhtaita väyliä.” –Raavas lappilainen

Tiesitkös, että Lappiin tai sen jokien valuma-aluille on suunnitteilla jo kymmenen uutta kaivosaluetta:

  • Hannukainen (Ylläs; suunnittelu keskeytetty, mutta ostaja haussa),
  • Juomasuo (Kuusamo),
  • Kevitsan laajennus (Sodankylä),
  • Kuotko (Kittilä),
  • Mustavaara (Posio),
  • Mustiaapa-Kaattasjärvi (Rovaniemen mlk ja Ylitornio, lue upeasta luonnosta täältä)
  • Sokli (Savukoski, lue upeasta luonnosta täältä),
  • Suhanko-Sompuoja (Ranua),
  • Viiankiaapa (Naturassa suojeltu suoalue Sodankylässä) ja
  • Akkavaran tienoo (Pelkosenniemi, varattuja alueita Savukosken rajalta Kairalan kautta Sodankylään asti).

Kaivostoiminta ulottuisi myös edellämainittuja alueita laajemmalle. Toimintaluvat saatuaan kaivosyhtiöt useimmiten hakevat rikastamoidensa yhteyteen seuravaksi kaivosalueen laajennuksia. Suunnitelmien taustalla on Suomen mineraalistrategia (2010).

Kaivoksen toiminta-aika ja yhteisöverotuotot ovat kysymysmerkki. Suurin taloudellinen hyöty valuu usein pienelle kansainväliselle sijoittajajoukolle. Toimintansa tueksi kaivosyhtiöt toivovat Suomen valtiolta ja paikkakuntien hallituksilta verorahoillamme kustannettuja teitä, rautateitä, sähkölinjoja ja asuntoja. Esimerkiksi norjalainen Yara odottaa parhaillaan Soklia varten 200 miljoona euroa!

Jos valitsemme omaan kuntaamme kaivoksen, sen haitta-aineet tulevat vaikuttamaan lähiluontomme ravintoketjuun. Ympäristöhaitat koskettavat erityisesti paikallisia asukkaita ja luontaiselinkeinoja. Vaikka suuria lupauksia annetaan, ei nykyteknologia ole riittävää eliminoimaan valtavien kaivosalueiden (toiminnanaikaisten ja -jälkeisten) vesi-, ilma- ja maaperäpäästöjen vaikutuksia. Päästöjen vaikutukset ovat monin osin laadultaan pysyviä tai erittäin pitkäaikaisia, kun kyseessä ovat matalat, pienen virtaaman purovesistöt (ks. lisää täältä). 

”Virkistythään väylien äärelä, saahaan niistä vettä ja ruokaa. Meän jokia vastaavat ovat mailmala harvinaisuuksia. Olhaanko met toela nyt niin pakottavassa tilantheessa, että haluamma, ja on ainoa keino halavala hinnala liata ikiaikuset Lapin erämaitten kirkhaat veet?”

Kinuskikeksit

Eilen ulkoilimme tuntureilla 9 tuntia!! Niimpä tänään teki mieli aamiaiseksi lähinnä sipsejä ja sokeria.

Pyhätunturissa käyville voi huhtikuussa lämpimästi suositella retkeä Karhunjuomalammen kautta Noitatunturiin. Olosuhteet ovat parhaillaan mainiot. Keväällä tuntureilla liikkuvat muutkin eläimet kuin ihmiset. Eilen nähtiin riekkoja ja maakotka. Perusasiat lumiturvallisuudesta kannattaa kerrata takamaastoon lähtiessä. Retken yksityiskohtia voi suunnitella esimerkiksi Luontokeskus Naavan tai Pyhän hiihtokoulun henkilökunnan kanssa.

retkeläisetvarusteet

Kun vaelluksen jälkeen herää makean nälkään ja sitten huomaa lainanneensa kirjastosta leivontakirjoja, niin siitä seuraa:

Taivaallisia vegaanisia kinuskikeksejä

Ohje on melko helppo. Vatkaa keskenään suht tasaiseksi massaksi 200 g mantelimassaa, 1 dl soijajugurttia, 1 dl tomusokeria, 150g pehmeää sinistä keijua, n. 5 dl jauhoja ja 1 tl kuivattua inkivääriä. Anna taikinan levätä kelmun sisällä jääkaapissa reilun tunnin.

Sitten kauli taikina pellille ja nosta reunoja aavistuksen verran ylöspäin, jotta täytteelle tulee tilaa. Esipaista pohjaa 200 asteessa vartti, kunnes se kypsyy, mutta on yhä vaalea.

Täytettä varten keitä vartin ajan 2 dl fariinisokeria, 2 dl soijavispiä ja 100 g sinistä keijua, kunnes seos hieman sakenee. Sekoita joukkoon siemeniä, rouhittuja pähkinöitä, sitruunan kuorta, kuivattuja marjoja… Anna jäähtyä hetken, lisää esipaistetun pohjan päälle ja paista vielä 10 min 175 asteessa.

Jäähdytä hyvin ja leikkaa terävällä veitsellä pieniksi palasiksi. Om nomm.

IMGP1649IMGP1659

Osa kekseistä pakataan mukaan huomenna alkavan Katja Vanhatalon lännenratsastuskurssin teehetkille, Lucky Ranch -tallillemme! Kekseistä voi olla suuri apu tiukan paikan tullen. Hevosten parissa nimittäin on ensiarvoisen tärkeää, että ihmisen mieli pysyy rauhallisena (ja verensokerit tasaisina;).

Kurssia odotellessa voi viikonloppuun orientoitua vaikka Elina Tanskasen “Hyvän mielen reseptejä” –kirjan parissa. Kirja on pikkuisen naiivi, mutta ihan tosi juttuja siinä on. Aivojumppaohjeita. “Reseptit tepsivät niin puuduttavaan arkeen kuin pieniin kriiseihinkin.” Kannattaa tarkistaa tuo!

IMGP1592 Näyttökuva 2014-04-04 kohteessa 18.49.49

 

Mallikirje päättäjille kaivosten luonnontieteellisistä huolenaiheista

En lähtökohtaisesti vastusta kaikkia kaivoksia. Kuitenkin useat luonnontieteelliset huolenaiheet kaivosbuumissa ovat yhä vailla vastauksia. Kokosin mallikirjeen päättäjille, johon yritin kansantajuistaa niitä huolestuttavia ja huomionarvoisia seikkoja, joista kaivoksia suunniteltaessa ei vielä tarpeeksi avoimesti keskustella. Kirje on pitkä, mutta niin on valitettavasti huolenaiheidenkin määrä.

Mallikirje

Hei XXXX,

On hienoa / toivoisin, että XXX kunnanhallitukselle ja kuntalaisille järjestetään keskustelutilaisuuksia suunnitteilla oleviin kaivoksiin liittyen. Olisi varmasti kaikkien etu kuulla esitelmiä paitsi kaivosyhtiön edustajilta, myös luonnon edunvalvojien puolelta.

(Ehdottaisin, että XXX tulisi esitelmöimään kemian/biologisen tutkimuksen ja luonnonsuojeluyhdistyksen näkökulmasta.)

Ympäristövaikutusten arviointiraportteja (YVA) on hyvin eri tasoisia. Uusin kaivos-YVA Kuusamossa (2013) on laajempi kuin monet aiemmat, mutta esimerkiksi Soklin fosfori-uraanikaivoksen YVA (2009) on huolestuttavan suppea. Yleisenä ongelmana YVA-selvityksissä on prosessitiedon puute. Ei ole tarkkaan määritelty minkälaisia jäteaineita ja vesiliuoksia muodostuu.

Luonnontieteellisiä ongelmia yleisesti kaivoksissa:

Vesi- ja ainetaseet ovat suurpiirteisiä ja isoissa mittakaavoissa poikkeustilanteet helposti aiheuttavat yllättävän isoja vaikutuksia luontoon.

– Tyypillisesti YVA:ssa lukee, ettei vaikutuksia pohjavesiin ole. Pohjavettä on kuitenkin kaikki kallioperän ja maaperän vesi. Niiden pilaamiskielto on laissa ehdoton. Pohjavesien saastuessa syntyy helposti pysäyttämätön prosessi, jossa vesi pilaantuu aina vain laajemmalta alueelta.

– Jätevedenpuhdistamo kuulostaa pelastukselta, mutta olemassaoleva teknologia jäteliuosten puhdistamiseksi on rajallista. Tulee kysyä konkreettisia numeroita ja keskustella niistä ymmärrettävässä muodossa, esim. kg/vrk päästöyksikössä. Esim. Kuusamon kaivoksesta sulfaattia eli suolaa menisi puhdistamosta huolimatta vesistöön n. 100 kg/vrk (*ks. lasku lopussa).

– YVA:ssa hankkeen arviointi on alustavaa ja keskittyy pääosin louhos- ja rikastamoalueen toiminnan aikaisiin vaikutuksiin. Jos näiden arvioiden perusteella hanke hyväksytään, tulisi myös lupauksiin sitouttaa. Esimerkiksi prosessivesien puhdistustehon arvioidaan olevan metalleille noin 70 % (Kuusamon YVA s. 243). Mitä jos teho onkin huonompi?

– Mitä sitten kun toiminta loppuu? Tieto jäännösvaikutuksista on riittämätöntä. Jäännösvaikutusten arviointi todetaan haastavaksi (Kuusamon YVA s.373). Jäännösvaikutukset ovat kuitenkin hyvin oleellisia, koska luonnonvoimat (veden virtaus, maaperän liike, lämpötilan vaihtelut jne.) vaikuttavat erilaisiin kaivosjätejakeisiin. Jätejakeet sisältävät raskasmetalleja, arseenia ja jopa radioaktiivisia aineita esimerkiksi sivukivikasoissa, rikastushiekka-altaissa, louhosjärvissä ja pintavalutuskentillä. Aikomus on yrittää estää veden kulkua jätejakeisiin. Onko olemassa niin lujia betonointiaineita, että kaivosjätteitä voisi ”loppusijoittaa” louhokseen liukenemattomaan muotoon ja alkuperäisen kallion lujuuteen? Muutoin syntyy helposti tilanne, jossa jätteet vuotavat satoja vuosia laittomia liukoisten aineiden pitoisuuksia (kaivannaisjäteasetus 2013), mahdollisesti kunnan ja valtio vastuulla.

Suolaa on isoissa mittakaavoissa hyvin vaikea erottaa jätevesiliuoksista (vrt. Kuusamossa arvioitu että 30% sulfaatista voidaan puhdistaa). Ei ole teknologiaa parempaan. Ohutkalvoilla ja käänteisosmoosilla voidaan operoida, mutta vielä se ei toimi näin isoissa mittakaavoissa.

– Suolaa muodostuu kaivostoiminnassa, kun metalleja liuotetaan hapoilla (tämä luultavasti olisi osa vaahdotusprosessia?). Happoja ei voi päästää vesistöihin, joten ne pyritään neutraloimaan emäksillä. Happo + emäs –> suola + vesi.

Happamia tai emäksisiä valumaonnettomuuksia ei saisi tulla: Emäksisissä olosuhteissa eliöt kuolevat. Hapan liuos taas liuottaa maaperästä metalleja mukanaan biokertyvissä ionimuodoissa, eli ravintoketjuun rikastuvissa muodoissa. Esim. Alumiini on maankuoren yleisin alkuaine ja jos sitä alkaa kertyä elimistöön, se aiheuttaa Alzheimerin tautia.

Pölyn vaikutuksia aliarvioidaan systemaattisesti, että pöly jäisi lähelle kaivosta. Kuitenkin METLA on tarkkailut Kittilän kaivoksen pölyvaikutuksia, jotka ulottuvat jopa yli 50 km päähän.

– Ekologisesti karut, matalat, pienen virtaaman pienvesiekosysteemit ovat hyvin herkkiä. Ts. päästöt laimentuvat vain vähän ja päästöjen viipymäajat yhdessä paikassa ovat pitkiä (esim. jos vertaisi meriin valuviin päästöihin). Silloin vaikutukset ovat suurempia.

Virtaamien muutokset ovat myös merkittäviä ympäristön muuttajia (* ks lasku lopussa)

– Erämaiden ekosysteemeissä elää paljon kansainvälisesti uhanalaisia eliölajeja. Puhtaat elinympäristöt ja makea vesi ovat globaalisti harvinaisia eli niiden arvo on kasvussa.

Ulkomainen suuryhtiö käyttäisi ilmaiseksi kuntamme luontopääomia. Luonto tarjoaa meille ekosysteemipalveluita, joita ei vielä osata hinnoitella (tämä on kansainvälinen tutkimusala). Kuitenkin ekosysteemipalveluiden katoaminen/heikentyminen olisi kallista. Esim. tulvien tasaus, pohjaveden muodostuminen, veden ja ilman puhdistaminen, geneettinen-lajistollinen-elinympäristöllinen monimuotoisuus, maaperän viljavuus, hiilen sitominen (erit. suot ja vanhat metsät), ruokatuotanto, lääkekasvit, rauha, virkistäytyminen…

Elinkeinovaihtoehdot voisivat liittyä esimerkiksi erilaiseen matkailuun (vaellus, kalastus, wildlife-valokuvaus, hiihto, marjastus…), makean veden arvokkuuteen, alkutuotantoon ja paikalliseen energiantuotantoon (pienehköjä biokaasuvoimaloita, tuulimyllyjä, aurinkopaneeleita).

Työllistämisnäkökulmassa pelkkä malmin etsintä voi olla kunnallemme etu. Mutta kaivostoimijoiden lupaamista verrattain lyhytaikaisista työpaikoista/muuttovoitosta tulisi tulevissa arvioissa vähentää muiden työpaikkojen menetys ja muuttotappiot.

Kannustusta tärkeään työhösi. Ymmärrän, ettei helppoja ratkaisuja ole.

ystävällisin terveisin,

XXX

– – –

Laskutoimitus ja lähteet:

* Kuusamon kaivoksessa prosessivettä olisi 1,5 milj. m3, joista enintään 20 %:a arvioidaan johdettavan vedenpuhdistuksen jälkeen vastaanottavaan vesistöön (s.243). Se tarkoittaa 300 000 m3 vuodessa, joka jaettuna 365 päivällä tarkoittaa 820 m3 vrk:ssa, joka jaettuna 24:llä tunnilla tarkoittaa 34 m3/h. Virtaama on huomattavan suuri ja aiheuttaa muutoksia vesistöihin. Virtaaman kemiallista koostumusta on arvioitu sivulla 245. Määrät ovat huolestuttavan suuria. Esimerkiksi “normaalin” sademäärän vuotena sulfaattia (suolaa) lähtisi vesistöön 35 775 kg eli 98 kg/vrk:ssa eli 4 kg/h.

Hannukaisen kaivoksen YVA http://www.ymparisto.fi/hannukaisenrautakaivosYVA

Kuusamon kaivoksen YVA http://www.ymparisto.fi/kuusamonkultakaivosYVA

SYKE (2014). Arvio Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaan vuodon haitoista ja riskeistä vesiympäristölle. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/38465

Onnettomuustutkintakeskus (2013). Ympäristöonnettomuus Talvivaaran kaivoksella marraskuussa 2012. http://www.turvallisuustutkinta.fi/material/attachments/otkes/tutkintaselostukset/fi/muutonnettomuudet/2012/k2wFN7MMJ/Y2012-03_Tutkintaselostus.pdf

Ollapa rauhaisa lappilainen

jääpuuVaikka saan asua maalla ja työni nuorten parissa piristää synkimmänkin päivän, niin silti uuvuttaa. Tunnit loppuvat koko ajan kesken. Haluaisin useammin vain olla. Kiire ja suorittaminen vain vievät kaikki tunnit.

Joka päivä pitää ehtiä nukkua, ruokailla, liikkua, työskennellä, sähköpostittaa, soittaa sukulaisille ja parannella maailmaa. Kiire on koko ajan. Teen monta asiaa yhtä aikaa.

Syytän kaamosta, mutta syy kiireeseen löytynee muualta. Olisi päästettävä irti tehokkuuden pyörteistä, vaateista.

Seuraa huono omatunto. Onhan elo täällä niin vapaata ja sangen ongelmatonta. Puitteet ovat hienot. On Kaikkea. Samettiturpa, linnunradan tähdet ja revontulia. Voi kotiovelta laskea kavereiden kanssa mäkeä ja illalla saunoa.

huovat

Enkä edes ole kuvioissani pahimmasta päästä! Monen kaverin elämä näyttää tuplasti omaani kiireisemmältä. Moni muukin näin itsenäisyyspäivänä puurtaa laillani työpajaehdotuksia seminaareihin. Vapaasta tahdosta jopa.

Olostelu olisi silti varmasti vaihtoehto.

Olen havainnoinut ihmisiä, joille käsityöt ja lehdenluku eivät ole suorituksia. Nuita lappilaisia.

Siispä. Mikko Kilven runon myötä – Rauhaisaa ja iloista itsenäisyyspäivää kaikille!

Maisema

Maa on karu:

paljakkaa, rakkaa, morostoa, aapaa,

varpuja, kiveä, mutkaisia koivuja jos niitäkään,

kuruja, auhteja, tievoja, melloja,

paikkoja joille ei muualla ole niemeäkään

ilma on kolea

sanovat ilmastoa arktiseksi

avaruus on kylmää ja armotonta valoa täynnä,

puhuvat etelässä yötöntä yötä ja päivätöntä päivää

ulkoinen maisema on yhtä sisäisen kanssa

siispä täällä viihtyy

elää totisesti ja itseään pettämättä tässä maassa

kaamosjärvi

Talvi ilman kaukomatkaa. Milloin siitä tuli mahdotonta?

Pimeys. Paukkupakkanen tai räntäsade. Alkutalvi merkitsee monelle ajatuksia, että miten tästä taas selviää.

Ajatus matkasta piristää.  Matkustaminen on koukuttava pikalääke ahdistuksiin. On helppo keksiä perusteluja sille, miksi on päästävä lomalle kauas.

Toisaalta matkustamiskoukkuun liittyy kiistattomia ympäristöongelmia. Ja omatunnon pistoksia.

Viime lauantaina järjestetyssä Adventure Night -tapahtumassa näytettiin kaksi ilmastonmuutoksesta kertovaa outdoor-elokuvaa (trailerit linkeistä): Chasing ice ja STEPS. Ne pysäyttivät ja selkeyttivät kypsyttelemääni päätöstä: Tämän talven vietän vain Suomessa.

(Päätöksenteossa auttoi kummasti myös heppakaverini Korsu-Ajatus eli ”Ville”, joka rouskuttelee rahapussistani monta sataa euroa kuussa. Ja Risto Isomäen tieteisdekkarit, suosittelen. 😉 )

Mikä on sopivasti? Onko monta kertaa vuodessa liikaa?

Viimeisten 10 vuoden aikana olen saanut matkustaa aivan valtavasti. Joka vuosi  olen käynyt työ- tai vapaa-ajan matkoilla lähinnä Euroopassa ja Aasiassa (ks. esim. artikkeli Nisekosta, joka ei ainakaan vähennä matkustushaluja).

Alkaa jo riittää. Haluaisin elää kestävästi. Be the change you wish to see in the world.

Epäilen etteivät lennot pysy enää vuosikymmeniä näin halpoina. Matkustaminenhan ei lopu, mutta muuttuu varmasti jotenkin. Ainakin äkki-pika-elämys-irtiotto-citybreak-monta-kertaa-vuodessa loppunee.

Lentäjäkaverini sanoi tankkaavansa kerrallaan 2000 litraa. Maailmalla lennetään lähes 100 000 lentoa päivässä, 9000:lta lentokentältä.

grönlannin jäätikkö

Jäätiköt sulavat kiistatta ja vauhdilla. Chasing Ice leffaa vastaava jäätiköiden sulamisvauhti on silminnähtävää esimerkiksi Chamonixin jäätiköillä. On itsepetosta, ettenkö minä sitä aiheuttaisi. Tutkijat ovat 95% yksimielisiä ilmastonmuutoksen syistä.

sulava MtBlanc

Turha osoitella länteen tai itään – olemme kaikki merkityksellisiä yksilöitä planeetallamme. Arvioilta vain n. 5 % maailman väestöstä on lentänyt. Me siis olemme niitä hyväosaisia, joilla on keinoja ja valinnanmahdollisuuksia. Emme silti ole sen etuoikeutetumpia luksukseen.

Matkailun paradoksi

Pyhätunturista ajaa autolla Norjaan 6–8 tuntia. Ensimmäinen kertani Lyngenissä oli ikimuistoinen – ja nähtiin villejä delfiinejä, hirviä, merikotkia, jäävuoria ja revontulia. Randosin eka kertaa yli 1300 metriä verttiä. Äärimmäistä väsymystä ja suuria tunteita.

Auto hörppi Lyngenin matkalla 60 litraa bensiiniä. Yhden jenkkijääkaapillisen verran dinosaurusten jäämistöä! Näin se hupenee.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka siis teen parhaani yhteiskunnallisesti ja yksilönä – toimin järjestöjen kautta, olen lähes vegaani, meillä on ekosähkösopimus, enkä juuri osta enää mitään uutta (ihan hermostun, jollei jokainen omistamani tavara kestä ainakin 10–20 vuoden käyttöä!) – saastutan silti. Eniten siksi, koska yhä matkustan.

Harmillinen ristiriita, että matkustamiselle perustuu myös rakkaan Pyhätunturin tulevaisuus.

Ehdotan siksi, että (yhteiskunnallisen supertärkeän poliittisen vaikuttamisen lisäksi) pikimmiten, pieninä ihmisinä ohjaamme ruohonjuuritasolla muutosta hyvään suuntaan. Esimerkiksi näin:

Lähimatkailisimme enemmän – muutaman mahtavan ihmisen ansiosta Pyhä on hiilineutraali hiihtokeskus, ensimmäinen sellainen Suomessa – ostaa ekosähköä ja kompensoi käyttämänsä fossiiliset moottoripolttoaineet. Junalla tai kimppakyydein pääsee perille. Paikan päällä ei tarvitse autoa.

Kompensoisimme lentomme ja autoilumme päästömaksuilla. Se on halpaa ja vaikuttaa! Esim. siksi aurinkopaneelien hinnat ovat laskeneet merkittävästi ja metsiä istutetaan muutoin aavikoituville alueille.

Muuttaisimme asumaan sinne, missä harrastamme ja voimme hyvin! On mahdollista, että kansallispuistot, murtsikkaladut, tunturit ja maastopyöräily polut alkavat kotiovelta. Tänne mahtuu! Työt ovat järjestelykysymys.

Nähtäväksi jää, millainen muutos tulee.