Olimme kuluttajia – minua inspiroi tulevaisuus

Millaisena näet arjen 15 vuoden päässä? Sytyn isoista linjoista. Kesäloman lennokkaimmat ajatukset herätti ajatushautomo Demos Helsingin perustajien Mokan ja Neuvosen (2009) kirjoittama pokkari ”Olimme kuluttajia – neljä tarinaa vuodesta 2023”. Kirja visio seuraavaa 15 vuotta eli aikaa, joka on jo puoliksi takanapäin!

Kulutammeko jatkossa vähemmän vai erilaisia asioita? Omasta halusta vai sääntelyn vuoksi?

Kirjan tekijöiden mukaan heidän skenaarioidensa on tarkoituskin ärsyttää. Ne liikkuvat seuraavien skaalojen välillä:Näyttökuva 2016-7-8 kello 16.10.02

  • on globaalia sääntelyä vs. ei ole globaalia sääntelyä
  • yhteiskunta on yhteisvastuullinen vs. ihmiset puuhaavat itsekseen

Kirja alkaa 53-vuotiaan Leenan tarinalla. Hän kasvaa niukkuuden keskeltä kuluttajaksi ja tavaran haalijaksi. Lopulta hän havaitsee tavarahulluuden. Kaupat ovat yhä suurempia. Kuluttamista tukevat lukuisat aikakausilehdet ja tv-ohjelmat. Eläinaivomme käskevät haalimaan tavaraa, koska eläinten maailmassahan hyödykettä ei luovuteta tai vaihdeta pois.

Yhdet vielä ja sitten lasku

Kuluttamisemme on rakennettu velalle. Se on halpaa. Emme maksa tuotteiden todellista hintaa, vaan ympäristövaikutusten maksu on siirretty muille.

Näyttökuva 2016-7-8 kello 16.09.27

kuva: tiendeo.fi, Puuilo-katalogi

Laskun maksaa seuraava sukupolvi. Tai me itse pian. Juuri nyt laskua maksavat esimerkiksi vesipulasta tai merenpinnan noususta kärsivien alueiden eliöt ihmisineen.

Hiihtokeskuksessa asuvaa kosketti lause: ”Lapin elämysteollisuus on päivittäisten miljoonien kilojen materiaalivirtojen mahdollistama.”

Chindia-ilmiö muistuttaa, että meillä on yhtä aikaa järjettömän suurta alituotantoa kaikesta (esim. pakastimista Kiinaan), mutta toisaalta ylituotantoa luonnonvarojen kulutuksen näkökulmasta. Rajat ovat tulossa vastaan.

Miten talousjärjestelmä toimii, kun niukkuus ja kriisit kasvavat? Kysymys on niin huippumielenkiintoinen ja super oleellinen, etten meinaa pysyä nahoissani! Taidan itse suunnata toivoni globaaliin sääntelyyn ja kansojen yhdessä tekemiseen. Toki ruohonjuuritasolla paikallisestikin on tärkeä vaikuttaa. Mutta ilman yhteiskunnallista sääntelyä en näe sademetsien tai jääkarhujen selviytymistä, saati loppua turkistarhaukselle tai merien saastumiselle.

Tuleeko muutos vapaaehtoisesti, yhteisöllisesti ja sääntelyn kautta – vaiko kriisin tai ekodiktatuurin kautta? Viimeisempi vaihtoehto ei välttämättä ole rauhanomainen.

Kirja esittelee neljä skenaariota

Skenaario 1: Vielä 15 vuotta tätä samaa (ei sääntelyä, ei yhteisvastuuta). Polarisaatio, siirtolaisvirrat, suuryhtiöiden ylivalta, ympäristön saastuminen ja resurssien niukkeneminen kiihtyvät. Vähemmistössä olevat yrittävät saada yhteisvastuuta aikaan, mutta heidän on tyytyminen omaan vaihtoehtoelämäänsä. Teknologioita kehitellään hajanaisesti ja ruokapelloilla viljellään tuotteita autojen tankkiin. Mafioiden valta kasvaa. Ilmastonmuutos kiihtyy, eikä sitä voida enää pysäyttää. Statussymboleita ovat liha ja kaukomatkat, ja ylipäänsä keskiluokkainen elämäntapa.

Skenaario 2: Paikallisvastuu herää (ei sääntelyä, on yhteisvastuu). Politiikka on menettänyt uskottavuutensa, mutta informaatioteknologian myötä läpinäkyvyys kaikessa lisääntyy. ”Moraalinen edistyminen” saa ihmiset kyseenalaistamaan valtioiden ja yritysten toimintatapoja. Ihmiset ryhmittyvät pienyhteisöiksi eri alueille ja pyrkivät omavaraiseen tuotantoon. Vaihdantatalous lisääntyy, koska energiaitsenäisyys ja suhdanteiden tasaaminen ovat suurimmat tavoitteet. Verkosta saa tukea pulmiin. Kaikista ostoista ja teoista jää jäljet verkkoon. Ihmiset vahtivat tosiaan. Hyveellistä elämää ihaillaan lähes uskonnollisesti. Kokemukset, laatu ja kierrätys ovat arvossaan. Matkustaminen ja lihansyönti vähenee.

Skenaario 3: Planetaarinen vastuu herää (on sääntelyä, on yhteisvastuu). Elämänsuojelu ja ihmiskunnan yhteinen arvomaailma hallitsevat päätöksiä. Maailmanhallitus on tavoiteltu työpaikka, joka toteuttaa mega-projekteja. Maa-alasta 10% on muutettu pysyviksi suojelualueiksi. Energiataseet ja ympäristökertoimet lasketaan kaikille tuotteille, eikä kuormittava tuote saa valmistuslupaa. Kaupungeista tulee omavaraisempia. Uudenlaiset teknologiat ja robotisaatio muuttavat arkea – tavoitteena kaikessa on saavuttaa ekologinen vakaus. Maailman uskonnot perustavat yhteisen eko-ekumeenisen liikkeen. Kaikki lapset kasvatetaan ensisijaisesti vaalimaan maapallon elinkelpoisuuden säilyttämistä. Kasvun vaatimuksen poistuttua työn asemesta arkea leimaavat kulttuuri ja harrastukset. Yhteiskunnallisen valvonnan ohella toimii lähimmäisten käräyttäminen ja sanktiointi epävirallisinkin keinoin. Yksityisautojen ja matkailun määrää on rajoitettu jyrkästi. Samoin lihansyöntiä. Salakauppa ja piraatit kukoistavat. Kampaukset ovat tärkeämpiä kuin vaatteet. Sähkön ja lämpimän veden kulutusta säännöstellään hintojen avulla.

Skenaario 4: Da Capo (on sääntelyä, ei yhteisvastuuta). Verojen ja tukien avulla pyritään maailmaan, jossa energia- ja ruokahuolto on kaikille turvattu. Ihmisille tärkeintä on oman perheen hyvinvointi. Yhteisöjen ja ihmisten välillä vaihdetaan kulutuskiintiöitä Wastebookissa, johon tallentuu jokaisen kulutustiedot. Yhteisomistajuus on pakollista monille hyödykkeille, kuten autoille, kesämökeille tai pakastimille. Autojen ja lasten määrää on rajoitettu. Yhteiskunta polarisoituu, eriarvoistuu ja tuotanto halpenee myös länsimaissa. Automatisaatio avustaa elämää. Halutaan hyvää, kallista ja kestävää. ”Irtikytketty” elämysala kukoistaa. Matkustaminen kallistuu ja vähenee. Ihmiset syövät kasvisruokaa ja bulkkikamaa. Metsäpinta-ala on lisääntynyt maailmassa.

Varmaa on, että seuraavan 15 vuoden aikana ehtii tapahtua paljon. Selvimmät megatrendit ovat:

  • luonnonvarojen jatkuva niukkeneminen ja kallistuminen, samalla jatkuva väestönkasvu
  • sukupolvenvaihdos politiikassa ja liike-elämässä – vauraat, koulutetut, koko elämänsä kuluttajina ja globaalien alakulttuurien maailmassa eläneet ihmiset ottavat vetovastuun

Kaikissa todennäköisissä skenaarioissa lihansyönti vähenee, liikkuminen kallistuu, kulutustavaroiden uusiokäyttö ja kierrättäminen lisääntyy, resurssikilpailu kovenee ja työnjako muuttuu. Informaatioteknologia vahvistuu ja ihmisistä tulee tiedostavampia.

Haluamme tikkarin, vaikka se pilaa hampaat

Uutta nykyajassa on se, että ainakin alle 40-vuotiaille useimmat omat halut ovat ristiriidassa oman välittömän edun kanssa. Jos muutosta ei tule ja ratkaisua ilmastonmuutokseen ei löydy, on edessä väistämätön kurjistumisen kierre.”IMG_0693

Joko sovimme globaalista sääntelystä, tai emme kykene siihen. Joko olemme individualistisia tai kehitämme uudenlaista yhteisöllisyyttä. Eli mustavalkoisesti ajateltuna joko yksin tai yhdessä, joko säännöillä tai ilman.

Politiikassa olemme jo siirtyneet ”Minä tarvitsen” ja ”Minä haluan” -politiikasta ”Me pystymme” -politiikkaan. Maailman tilaa tutkailleille on selvää, että entinen realismi on nykyistä utopiaa. Kuluttamisyhteiskunnan on pakko muuttua isosti.

Samalla entisestä idealismista on tullut realismia. Uutta osallistumista ja politiikkaa on hyveellinen toiminta. Ihmisten on oltava ratkaisuissa osallisia.

Avoin tulevaisuus saa suuntaa kuvitelmista. Millaisena sinä näet edelliset ja seuraavat 15 vuotta? Mokka ja Neuvonen pitävät tärkeänä visiointia ja totuttujen ajattelutapojen rikkomista. Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia.

”Me olemme, ja siksi meidän on pystyttävä.” 

Outo, oudompi, vegaani Lapissa

Kolme vuotta vanha blogini valittiin lokakuun retkeilyblogiksi! Kiitos kunniasta Retkipaikka.fi. Yksi hyvä retki olisi nytkin takataskussa blogattavaksi. Sitä ennen haluan pohdiskella vähän tämän viikon uutisia eläintehtaista Lapin näkökulmasta.

Ensinnäkin eläintuotannosta hyvin ahdistuneena olen samalla iloinen, että lahjoitusrahojani käytetään onnistuneesti. Oikeutta eläimille -järjestöllä ei ole palkattua henkilökuntaa. Siksi lahjoitusrahat voidaan käyttää tehokkaasti suoraan toimintaan ja viestintään. Mikä sijoitus olisi tärkeämpi kuin äänen nostattaminen äänettömien puolesta? Lahjoittaa heille voi tästä. Allekirjoita myös vetoomus.

Eläinjärjestökentän yhteisenä voittona on tällä viikolla hetkeksi saatu lasiseinät eläintehtaisiin, Tampereen delfinaariolle sulkupäätös ja härkätaisteluilta evättyä EU-tuet. Kiitos. Lihakohu varmasti vaikuttaa moniin ihmisiin.

Kasviproteiinit Lapissa outoa

Itsekin nyt päätin, että enää en aieoo kuluttajana nöyristellä Lapissa! Suomen maaseudulla on ylipäänsä tuntunut aina vaikealta tilata  vegaaniruokaa. Olla se outo, jolle ei kelpaa normaali. Se suomalainen. Se, miten on aina tehty. Eli palanen yhdestä 67 miljoonasta eläimestä, joita Suomessa vuosittain teurastetaan.

Tukisin mielelläni pienyrittäjiä ja söisin usein ulkona. Mutta on miltei mah-do-ton-ta saada maaseudulla proteiinipitoista vegaaniruokaa. Seisovissa pöydissä voi olla viittä sorttia erilaisia eläinten osia – mutta pavut, herneet, tofu, seitan, linssit, siementahnat, soijarouhe, kauratuotteet… Näitä kun pyydät listoille, niin henkilökunta vaivaantuu: ”Kuka niitä söisi?! Ei meillä ole oikein ollut noita … vegaaneja.”

Suomen maaseudulla ja erityisesti Lapissa ollaan eläinoikeus- ja ilmastonmuutosrintamilla ihan oikeasti jumituttu 90-luvun tasolle. Kaurajugurtti ja vegenakki ovat täällä etelän vouhotuksia. Pyhää on maito ja makkara! Luonnollinen ja luonnon kansa! Suomalainen työ!

Kuitenkin monet vegetuotteet ovat nykyään suomalaisia. Proteiinipitoiset kasvikset, kuten kvinoa kasvavat myös Suomessa. Kvinoa on nostettu YK:n globaalien maatalouden kehittämistavoitteiden kärkeen. Suurien suuntaviivojen ohella muutosta tarvitsee tehdä myös paikallisesti – ruohonjuuritasolta ylöspäin.

Tavoitteet talveen

Näyttökuva 2015-6-3 kello 21.19.32Tämän talven tavoitteeni Lapissa voisi olla pitää käsilaukussa papupurkkia. Sen voisi tarpeen vaatiessa vaikeassa tilanteessa ojentaa ravintolahenkilökunnalle. Näin illallinen ei olisi ihan pelkkää rasvaa ja hiilareita! Ehkä laukkuun kannattaisi valmistella myös perustelulappu, jolle voivat sitten irvailla taukohuoneessa ;).

Toinen talven tavoite on aktivoida Animalia Lappi. Voisimme saada Lapin kaupunkeihin näytille muutaman eläinoikeus- tai ilmastonmuutosaiheisen taidepläjäyksen. Esimerkiksi valokuvanäyttelyitä tai elokuvia saa lainaan emo-Animaliasta

Näyttökuva 2015-11-1 kello 18.54.14Ja tänään 1.11 on World vegan day. Leivoin Chocochilin ohjeella opehuoneeseen ja yläkoululaisille kaikille vegaaniset mustikkamuffinsit! Värityskirjan kukko sanoo: ”Muffinsseja, ole hyvä, joiden takia minun ei tarvitse kuolla.” Peace.

Ensi kerralle lupaan taas retkeilyaiheen. 🙂

Voikukkia ja nuppuja!

Joko olet maistanut marinoituja voikukannuppuja? Nehän ovat kuin pieniä parsakaaleja. Hauskoja tapauksia. Nuppujen keräily on melkein kuin marjastamista. 🙂 Villiversot helpottavat mm. marjahullujen vieroitusoireita.

Näyttökuva 2015-5-14 kello 14.33.16 Näyttökuva 2015-5-14 kello 14.33.49

Lapissakin lumet ovat muuttuneet sulamisvesiksi. Kevään satokausi alkaa villiversoista.

Nips naps. Huuhtelin voikukannuput ja paistoin ne öljyn, vihreän chilitahnan ja tofun kanssa pannulla. Maustaminen on toki ihan itsestä kiinni. Nuput itsessään ovat miedon makuisia.

Lopuksi ripaus suolaa, balsamietikkaa ja makeutta joukkoon. Herkullista – vaikkapa salaatin, ohran tai quinoan seurassa.

Seuraavaksi taidan lähteä keräämään hevosille nokkosia ja ripustaa ne kuivumaan. Talvella eläimet saavat hyviä ravintolisiä kuivatuista vihreistä.

Kelpaisikohan kuivattu nokkonen kanoille? Pakko paljastaa nyt salaisuus: ”YYA-sopimuksemme (ystävyys, yhteistyö ja avunanto)” vaikutuspiiriin tunturiin muuttaa ehkä jossain vaiheessa kanoja !! ja kukko 🙂 !! Ehkä. Muutaman perheen yhteiseksi iloksi. A dream come true!Näyttökuva 2015-5-14 kello 15.09.10

Lento- ja autoilupäästöjen kompensointi

Pyhätunturi on hiilineutraali. Se tarkoittaa, että hiihtokeskus kompensoi suoraan käyttämänsä fossiiliset polttoaineet ja ostaa ekosähköä. Kompensointi tarkoittaa, että päästetyt ilmastokaasut sidotaan uudestaan esimerkiksi uusiutuvan energian, energiatehokkuuden, ympäristökasvatuksen tai puiden istuttamisen keinoin. Tämä hidastaa ja estää ilmastonmuutosta.

Kotipaikkani inspiroimana olen maksanut jo vuosia vapaaehtoisia henkilökohtaisia päästömaksuja. Toki piilopäästöjä syntyy polttoaineiden lisäksi runsaasti myös kulutetusta ruoasta ja materiasta. Mutta ainakin Pyhätunturin suunta on kannustava!

Viime vuodelta kompensoin Vancouverissa käyntini ja 2000 km autoilua. Se tarkoitti, että ostin puuntaimia sademetsiin ja aurinkopaneeleita Intiaan yhteensä noin 50 eurolla.

IMG_0244

Sulavaa jäätikköä Kanadassa, valokuvattu lentokoneesta.

Pieni summa tuo kai on lentelystä ja autolla ajamisesta, vai?

Olen maailman mittakaavassa hyvin rikas, kun voin huvinvuoksi lentää ja autoilla. Looginen johtopäätös siis on, että silloin voin myös kompensoida haittavaikutuksia. Nehän osuvat pahimmin sellaisiin, jotka eivät ole ilmastonmuutosta itse edes aiheuttaneet.

Tänä vuonna valitsin Trees For All – järjestön kompensoimaan päästöni. Aikaisemmin olen käyttänyt WWF:n Gold Standardia ja Atmosfair -palvelua. Muutamat tuntemani yritykset käyttävät suomalaista Nordic Offset -palvelua. Vaihtoehtoja on monia.

Alkukantainen pedon pelko ja vastuullinen aikuisuus

Olen kulkenut ikäni marjametsissä. Kuntoliikun ja työmatkapyöräilen hämärässä asumattomia erämaareittejä. Kuljen tuntureissa ja jänkillä – myös lemmikkieläinten kanssa. Silloin karhu ja susi hiipivät mieleen. Jännittyneenä soitan pilliä, pyörän kelloa tai huutelen: ”Menkäähän kauemmas sudet.” Koskaan vielä en ole merkkiäkään näistä upeista eläimistä nähnyt. Edes yhtä jätöstä tai tassunjälkeä. Sitä odotellessa.

Vastuullinen aikuinen erottaa pelon aidosta vaarasta ja sen toteutumisen todennäköisyydestä eli riskistä. Suomessa me pelkäämme susia ja jopa ilveksiä. Pelkäämme pimeää ja hauen puraisua. Mutta alkukantaisiin pelkoihimme liittyvät riskit ovat olemattomia. Vaara on aivan muualla. (Todellinen vaara löytyy arjessa kodin onnettomuuksista ja stressistä. Ihmiskunnan hyvinvoinnille taas suurimpia uhkia ovat ympäristön kiihtyvä muuttuminen ja eliöstön monimuotoisuuden väheneminen.)

Vastuullinen aikuinen ei lietso lasten pelkoa. Hän ei lietso sitä kauhistelemalla omia pelkojaan tai median revittelemiä otsikoita. (Eikä vastuullinen aikuinen ole mediassa töissä luomassa näitä alati kansaa pelottelevia otsikoita!)

Vastuullinen aikuinen voi esimerkiksi sanoa lapselle (tai omalle sisäiselle lapselleen):

Ymmärrän, että sinua jännittää, koska olet kuullut metsässä asuvista isoista eläimistä. Ne kaikki kuitenkin väistävät ihmisiä. Minä olen tässä kanssasi, mennään yhdessä katsomaan. Voidaan vaikka soittaa pilliä, niin ne kuulevat, että olemme liikkeellä ja osaavat väistää. Lisäksi niillä on niin hyvä kuulo ja hajuaisti, että kyllä ne yleensä havaitsevat ihmisen muutenkin. Otetaan eväät ja mennään yhdessä etsimään niiden jälkiä.

Vastuullinen aikuinen ei arvota eläimiä sen perusteella, mitä hyötyä niistä on ihmisille. Koira on perheenjäsen ja ystävä, kuten myös kissa ja hevonen. Jos minkä tahansa näistä kotieläimistäni päästän valvomatta irti metsään, on mahdollista (ja jopa todennäköistä), että se voi menehtyä. Lemmikkimme voivat tippua jäihin, jäädä auton alle, saada haulista tai joutua pedon suuhun. Emmekä silti vaadi virtavesiä padottavaksi tai autokieltoa. Luonnossa on vaaransa, jotka liittyvät lemmikkien valvomattomaan irtipitämiseen, yöksi ulos jättämiseen ja maaseudulla asumiseen.

Vastuullinen aikuinen osaa käsitellä elämässä vastaantulevia negatiivisia tuntemuksia – pelkoja, fobioita, surua tai vihaa. Näissä tunteissa ei ole mitään väärää. Kuitenkin niiden ilmaisu voi olla vahingollista, jos käyttäytyy lapsen kaltaisesti. Negatiivisia tuntemuksia ei voi aidosti helpottaa sillä, että vyöryttää niitä kanssaihmistensä kannettaviksi.

Terveisiä Itä-Lapista. Suurpedot kuuluvat koko Suomen luontoon. Ne ovat kauniita, herkkiä, itseisarvoisia ja luontomatkailumme valttikortteja. Muutaman kilometrin päässä tukikohdastani toivon asuvan villejä ja vapaita suurpetoja. Niiden näkökulmasta Lappi on erämaa, jota halkovat tiet, ihmisten oudot romppeet ja hitaan kesyt herkkupalat.

Ei sutta voi hävittää geneettisen selviämisensä alarajalle – vuoksi pelkojen, koiraharrastusten tai edes elinkeinojen. Koska kielteinen petopuhe ja etenkin uhanalaisiin susiin kohdistuvien tappolupien määrä on kasvanut liian suureksi, järjestetään usealla paikkakunnalla huomenna eläinsuojelu- ja  luontojärjestöjen yhteisiä ”Eläköön sudet” -mielenosoituksia.

”Luonnon kansamme” tarvitsee nyt yllä kuvattua vastuullista aikuista (ja toimivamman petovahinkojen korvausjärjestelmän, mutta ei mennä siihen tässä). Kuten usein kuulee, niin täältä maaseudulta löytyy suomalaista luonnon kansaa, semmoista, joka kunnioituksella metsässä kulkee.

Näyttökuva 2014-11-9 kello 15.12.30

Kuva: tunturisusi.com

 

Lähteet:

Hyppönen Henkka, Pelon hinta, Tammi, 2014.

Takala Kimmo, Tunne lukkosi, WSOY, 2014.

 

Vuonna 2014 lukuisia edistysaskelia eläinten oikeuksiin

Tässä muutamia edistysaskelia 2014:

Costa Ricassa eläintarhat muutetaan puutarhoiksi ja eläimet vapautetaan! Afrikan vanhin kansallispuisto vuorigorilloineen pelastui, kun öljyjätti Soco Int PLC lupasi painostuksen jälkeen pysyä poissa Virungasta!! Bangkokiin ensimmäinen eläinten hyvinvointilaki!!

IMG_0552Valaanpyyntiä estettiin ja valaanliha-aluksia ei otettu satamiin EU:ssa eikä Etelä-Afrikassa.

Califoriassa oikeus piti kiinni Foie Gras -ankanmaksan tuontikiellosta.

Lukuisat yritykset lopettivat julman angoravillan käytön.

Huippuvuorilla lopetetaan fossiilisten polttoaineiden etsinnän seismiset kokeet!

Lego lopettaa yhteistyönsä Shellin kanssa.

Pohjoismaiden suurin palmuöljyn maahantuoja päätti lopettaa ostot sademetsiä tuhoavilta alueilta.

Useat matkanjärjestäjät ovat luopuneet eläinepäeettisistä yhteistyökumppaneistaan.

Intia kielsi kosmetiikan eläinkokeet ja delfinaariot. Intian Dharnain kytkettiin aurinkoenergiaa riittämään 2400 asukkaan kylän tarpeisiin.

Kiina poisti eläinkokeiden pakollisuuden (ja muutenkin eläinsuojelu on Kiinassa nousussa ks. tästä). Israelissa vapautettiin 1400 koeapinaa. Etelä-Korea aikoo lopettaa kosmetiikan eläinkokeet. USA:n armeija lopetti lääkäriharjoittelun kokeet elävillä eläimillä.

Saimaannorpat tekivät 59 poikasta ihmisten kolaamiin apukinoksiin ja kiljuhanhikanta elpyi.

Bhutanissa Himalajalla ei ole tapettu yhtään tiikeriä kahteen vuoteen.

Bolivia, Malta, Meksiko, Kreikka ja Hollanti kielsivät eläinsirkukset. Argentiina myönsi vangitulle orangille oikeuksia persoonana.

Suomessa kaikki suurimmat eläin- ja luonnonsuojelujärjestöt päättivät alkaa viimein yhdessä puolustamaan uhanalaisen suden oikeutta elää rauhassa osana monimuotoista luontomme, ja siten myös tukea hyvin uhanlaisen naalin elämää suden haaskojen kautta (Eläköön susi – suurmielenosoitus Helsingissä 28.1.2015).

Eläinsuhde ja luontosuhde olivat kansainvälisesti yhä painavampi osa perusopetusta ja opettajien koulutusta.

…Ja vaikka mitä muuta! Eläimet ja luonto eivät voi puhua puolestaan, joten myös vuonna 2015 kannattaa tukea ajallisesti ja rahallisesti järjestöjä, kirjoittaa lehtiin ja nettiin, puhua kavereille, ottaa selvää ja tukea vain sitä, minkä hyväksyy.

Maailman eläimistö on kriittisessä tilassa. Ihmiset tietävät ja pohtivat eläinten tunteita ja asemaa yhä enemmän. Loppuviimein tämä kaikki on aika yksinkertaista. Me voidaan hyvin helposti tehdä asioita paremmin ja oikein. ❤

Kun suurpedot eivät mahdu kansallispuistoihimme, niin mihin ne sitten mahtuvat?

Aiemmin ajattelin, etten juuri tohdi suurpedoista mitään sanoa, etten ehkä tunne asiaa riittävästi. Vietin lapsuudessani paljon aikaa Pohjois-Savossa, missä suurpetokonfliktit olivat vaiettua arkipäivää. Monesta suusta kuulin, miten jokainen vastaantuleva ’perkeleenpeto’ pitää päästää hengestään. Maalle sittemmin uudestaan muutettuani, aloin kysellä erilaisilta alueen ihmisiltä, missä petoasioissa mennään. Monenlaista olen oppinut. Haluatko kuulla?

Vallalla on vaikenemisen kulttuuri

Maaseudulla hyvin harva uskaltaa ottaa petokysymyksiin avoimesti kantaa. Keskustelua hallitsee yhden totuuden ilmapiiri, jossa toisinajattelijoita pyritään vaientamaan eri keinoin. Demokraattista argumentatiivista keskustelua petokysymyksistä ei asukkaiden eikä viranomaisten tahoilta aidosti vielä käydä.

Näyttökuva 2014-11-9 kello 15.12.30

Kuva: Tunturisusi.com

Konfliktia yksinkertaistaen – pohjoisessa on porotalous, Itä-Suomessa metsästyskoirat ja Länsi-Suomessa huolestuneet äidit.

Kulttuurihistoriallisia vaikenemisen paineita kuvaa täällä pohjoisessa hyvin se, etteivät edes paikalliset luonnonsuojeluyhdistykset ole aina selkeästi linjanneet tavoitteitaan petokysymyksiin. Ristiriidat ovat olleet liian suuria. Luonnonsuojeluorganisaatioiden rooli on kuitenkin ensisijaisesti puolustaa luontoa – luonnontieteellisin argumentein. Yhteisiin ratkaisuihin elinkeinojen kanssa toki halutaan myös ystävällisesti pyrkiä.

Kuinka hiljainen konsensus on syntynyt? Miten luonnonsuojelijatkin ovat joutuneet tähän hiljaisuuteen mukaan? Vastaan kysymyksiin osittain artikkelin lopussa, vaikka kaikkia aihepiirin yksityiskohtia en vielä aivan osaakaan eritellä.

Mitä akuutit petokysymykset ylipäänsä ovat? Katsotaanpa asiaa ensin suden näkökulmasta.

  1. Miten taataan, että Suomessa on riittävän suuri suden geeniperimä ja riittävää geenivirtausta naapurimaihin?

Susien geenipooli on Suomessa selvästi ohut ja riittämätön. Tällä hetkellä Suomessa elää RTKL:n arvion mukaan 140-155 sutta. Jos Suomessa eläisi tuplasti nykyinen määrä susia, olisi laumoja 25 (=250-300 sutta). Silloinkin sudet yhä joutuisivat kaikki lisääntymään lähisukulaistensa kanssa.

Vertailun vuoksi Saksasta saatiin juuri viestiä, että siellä on jo 35 lisääntyvää susilaumaa. Suden kannan’hoito’suunnitelmassa on todettu lajin kestävän kannan olevan Suomessa ja Suomen rajan tuntumassa vähintään 50 lisääntyvää paria tai laumaa. Suunnitelmaa laumojen elinpaikoista ei ole.

Näyttökuva 2014-11-9 kello 14.32.21Pitäisikö sopia demokraattisesti eliömaantieteellisiin alueisiin perustuen, mihin 25+ susilaumaa Suomessa sijoitetaan? Lappi kattaa lähes kolmasosan Suomen pinta-alasta ja täällä tunnetusti liikkuu vain yksittäisiä susia. Laumoja ja pesiviä susia ei ole. RKTL:n tutkimusjohtajan mukaan sudet pääsevät vain harvoin kulkemaan Suomen läpi Venäjältä Ruotsiin. Tällä hetkellä myös useat muut suuret nisäkäslajimme (susi, ahma, mäyrä, majava…) ovat suurimmassa osassa eliömaantieteellisiä alueita sukupuutossa.

Geenivirtaa pidetään riittävänä suurpetoeläinyksilöiden välillä, mutta onko se? 

Mihin perustuu nykyisen suden’hoito’suunnitelman näkemys, ettei Suomeen ole asetettu mitään minimitavoitetta ja elinaluesuunnitelmaa susien määrälle?

  1. Tiesitkö, että harvinaisia suurpetoja ammutaan jatkuvasti kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla. Miksi luonnonsuojelu ei saa aidosti näkyä kansallispuistoissa?

Esimerkiksi Lapin Natura-alueiden yhtenä suojeluperusteena ovat (satunnaisesti esiintyvät) suurpedot.

Kansallispuiston tärkein tehtävä on alkuperäisten eliölajien suojelu (Luonnonsuojelulain 13§ mukaan kansallispuistoissa ei saa pyydystää, tappaa tai hätyyttää luonnonvaraisia selkärankaisia eläimiä tai hävittää niiden pesiä… eikä ryhtyä muihinkaan toimiin, jotka vaikuttavat epäedullisesti alueen luonnonoloihin, maisemaan taikka eliölajien säilymiseen.).

Suurpedot (karhu, ilves, ahma ja susi) kuuluvat suomen luontoon ja erityisesti suojelualueille. Suomen kansalaisena meillä on lakisääteinen oikeus siihen, että kansallispuistossa näkee ja kuulee suden. Kansallispuistojen johdon kuuluu toki aina huomioida myös sosiaaliset ja alueelliset seikat, mutta nykyiset painotukset ihmetyttävät.

Virkistyskäyttäjät tuskin nykyisellään juuri tietävät, että kansallispuistoissa ja Natura-alueilla tapetaan uhanalaisia eläimiä. Tämä on myös EU:n luontodirektiivin vastaista.

Eikö suurpetojen tulisi saada olla rauhassa kansallispuistoissa ja metsästys sallia vain äärimmäisissä tapauksissa?

Kuinka paljon tappolupia on viime vuosina myönnetty erityisesti kansallispuistoihin?

Mikä on puiston hallinnon rooli, kun viranomaispäätöksillä myönnetään tappolupia? Kävelläänkö puistojen hallinnon yli? Miksi luonnonsuojelu ei saa aidosti näkyä kansallispuistoissa?

  1. Millä argumenteilla voidaan perustella, että ihminen poistaa luonnosta tiettyjä eliölajeja – vieläpä erityisesti avainlajeja?

Avainlajiksi kutsutaan lajia, jonka olemassaolo on sen koko ekosysteemin ja sen eliöiden kannalta tärkeä. Avainlaji edistää paikallisen ekosysteemin monimuotoisuutta. Jos avainlaji häviäisi, muuttuisi koko ekosysteemi.

Susi on avainlaji. Esimerkiksi naali ja kanalinnut hyötyisivät suden läsnäolosta, koska sudet tappavat kettuja. Naalit häviävät reviiritaisteluissa ketuille, ja toisaalta naalit syövät suden jättämiä haaskoja. Ketut myös syövät kanalintuja (En löytänyt aiheesta tutkimustietoa, mutta selvästi susi vaikuttaa omassa ekologisessa lokerossaan muihin eliölajeihin ja eliömaantieteeseen).

– – –

Pedot eivät saa liikkua takapihoilla. Ne eivät saa edes teoreettisesti, alueella eläen, uhata metsätiellä lenkkeileviä, aamuhämärissä marjastajia, pihakoiria tai syrjäseutujen lampaita. Ne eivät saa syödä vanhoja tai heikkojakaan poroja. Pedot eivät myöskään voi liikkua kansallispuistojen reiteillä turistien tiellä.

Kun pedot eivät mahdu taajamiin, eivätkä edes täällä jänkällä ”jeeran kairaan” eli 100 km päähän lähimmästä kylästä, niin sopii kysyä: Mihin ne Suomessa mahtuvat?

Mihin pedot päätyvät, jos niiden puolesta harva uskaltaa ääntään käyttää?

– – –

Lopuksi vielä muutama sana taustoista ja yksi ratkaisuehdotus…

”Ikiaikaisesta poronhoidosta” keskusteltaessa on huomattava, että 1000 vuotta sitten täällä ei ollut nykymittaista porotaloutta. Poro on tulokaslaji metsäpeuran ikiaikaisilla laidunmailla. 1800-luvun alussa Inarin kunnassa on ollut alle sata poroa. Jääkaudelta aina 1850-luvulle asti täällä on pyydetty hirviä, metsäpeuraa ja muita suuria nisäkkäitä. 1850-luvulla suurriista väheni, ja norjasta tulleista tunturipeuroista kesytettiin nykyinen maatalouseläin poro. Nykyään poroja on Lapissa noin 200 000. Laitumien kantokyvyn kannalta liian isoksi paisunut porotalous on yksi osatekijä petokysymyksissä.

Voisiko aluksi kokeilumielessä muutamassa Lapin kansallispuistossa poronhoidon irrottaa lihantuotannon vaatimuksista? Jos näillä seuduin poronhoito muuttuisikin pienimuotoisemmaksi, luonnonhoidolliseksi ja kulttuuria ylläpitäväksi. Voisiko joillekin poroperheille sopia työstä maksettu ”kansalaispalkka” ja ”rennompi” tai ”jutaava” elämäntapa ilman lihantuotannon vaateita?

Onhan poronhoito raskasta työtä. Aina on huoli, missä vapaana laiduntava karja kulkee. Poroilla on monta ottajaa: Pedot, sairaudet, salametsästys, huonot talvet, liikenne… Esimerkiksi liikenteessä kuolee n. 5000 poroa vuodessa. Pedot ottavat erityisesti ne porot, jotka helpoimmin saavat. Hyväkuntoinen poro on pedolle vaikeampi saalis.

Poronhoitajat näkevät petojen jälkiä isoilla alueilla liikkuessaan kelkoilla ja mönkijöillä. He liikkuvat selkosilla. Yksi argumentti on, että täällä kyllä jänkää pedoille riittää. Kuitenkin erityisesti pesivien petojen reviirit ovat melko paikallisia. Moottorikelkat halkovat reviirejä tiheästi väistämättä. Lunta on yli puoli vuotta ja lumeen jää useimmiten jälkiä. Lumilla jäljitys on mahdollista toteuttaa onnistuneesti moottorikelkoilla ja koirilla. Paikallisten kertomuksissa kulkee niitä yksityiskohtia, kuinka petoja kelkoilla ajatetaan ja ammutaan. Tietyillä alueilla salakaatajat ovat suuria sankareita. On paikallisia äijäkulttuureita, joissa yhä on hienoa jäljittää ja tappaa jokainen kohtaamansa ahma, ilves, karhu, majava, mäyrä, susi…

Suurin vastustus suurpetojen ekologisesti kestävän määrän hyväksymiseen tullee metsästäjiltä, osittain siksi, koska koirilla metsästäminen vähenisi, jos susia olisi enemmän. Muut pedothan eivät juuri koiria uhkaa, mutta sudet ovat irtijuokseville tai naruun jätetyille koirille uhka. Erityisesti yksinäisen suden on ilman lauman tukea vaikea kaataa hirveä, joten ne etsivät pienempää ravintoa. Metsästyskulttuuri siis osin uudistuisi susialueilla. Toisaalta esimerkiksi vesilinnustuksessa sudet tuskin vaikuttaisivat koiran käyttöön. Kaikkea riistaa voi metsästää myös ilman koiraa.

Suurpetokonfliktiin on varmasti ratkaisuja, jotka sopivat osapuolille. Voisivatko tässä kirjoituksessa esitetyt argumentit ja kysymykset tukea ratkaisukeskeistä, keskustelevaa ja suvaitsevaa lähestymistapaa suhtautumisessamme suurpetoihin?

– – –

VAIKUTTAMISMAHDOLLISUUS JUURI NYT

Itä-rajalla sijaitsevan mahtavan suuren Urho Kekkosen kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelmaan voi vaikuttaa nyt. Yksityiset ihmiset voivat kommentoida suunnitelmaa 19.11. 2014 asti. 

Lausunnot ja kommentit pyydetään lähettämään sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo(at)metsa.fi tai kirjeitse osoitteeseen: Metsähallitus / Kirjaamo, PL 94, 01301 Vantaa

Eläimellisen iloisen muutoksen äärellä

Eläinten viikolla sitä pohtii, mihin eläinaktivismilla on päästy. Tuntuu, että olemme nyt oikeasti ison muutoksen äärellä – parempaan.

Viime viikkoina olen jatkuvasti törmännyt mahtaviin miehiin, jotka haluavat huomioida eläinten oikeudet: Esimerkiksi täällä pikkupaikkakunnalla perusäijä ”makkaranpaistotulilla” olikin kasvissyöjä. Samoin alueemme kaikki ravintolat ovat nyt innostuneet eettisestä ruoasta. Kasvisruoka ja eettisyys – ne ovat kuulemma nyt in.

Julkisuuden henkilöt ovat huomioineet eläimet. Esimerkiksi Docventures on kiitettävästi antanut kasvot tavallisen lihansyöjän eläinaktivismille. Kulttuuriväki on muutenkin pääosin heikompien oikeuksia puolustavaa. Lukuisia näyttelijöitä, kirjailijoita, muusikkoja ja taiteilijoita ottaa jatkuvasti kantaa eläinten puolesta. Myös ilahduttavan moni toimittaja, sekä poliitikko on nykyään ”eläinaktivisti” jopa ministeri- ja europarlamenttitasolla.

Olisko määre ”eläinaktivisti” noussut jo arvonimeksi? Niin moni nykyään toimii eläinten puolesta eri tasoilla – yksityishenkilöinä, vanhempina, kokkeina, myyjinä, opettajina tai vaikka bloggareina. Näyttää siltä, että eläinten oloista huolestuneita alkaa olla enemmän kuin välinpitämättömiä rahan tai tapakulttuurin sokaisemia.

Meteliä eläinten puolesta tarvitaan kaikilla yhteiskunnan tasoilla, sillä vastassa on ihmisiä, joilla on pelissä paljon. Elintarvike-, eläinviihde-, vaate- , kemikaali- ja lemmikkieläinteollisuus ovat kaikki miljardibisneksiä.

Viimeisin ilonaiheeni oli rouva Jenni Haukion upea teksti, jonka hän julkaisi vastaanotettuaan Pro Animalia -tunnustuksen. Sen myötä, oikein hyvää Eläinten viikkoa kaikille!

Pro Animalia 3.10.2014

Olen aina rakastanut eläimiä. Jo hyvin pienenä lapsena maalla pidin maailman ihmeellisimpinä olentoina sammakkoja. Olin lumoutunut poneista ja hevosista, kissoista ja koirista, hiiristä ja kaneista, akvaariokaloista.

Eläinasia on kulkenut sydämessäni lapsesta lähtien. Ala-asteella perustimme ystäväni kanssa eläinsuojelukerhon ja haaveilimme aikuisina ostavamme maatalon, jossa hoitaisimme huonosti kohdeltuja eläimiä. Vielä paljon vanhempanakin lapsena haaveilin, että minulla heti opiskelija-asuntoon muutettuani olisi mahdollisuus pelastaa niin monta koe-eläimenä käytettyä kania kuin vain asuntooni järkevästi saisin mahtumaan. Jo hyvin nuorena tunsin huolta ja surua erityisesti koe-eläinten kohtalosta.

Myöhemmin huoleni laajeni tuotantoeläimiin ja niiden elinolosuhteisiin. Teini-ikäisenä kirjoitin runotekstejä, joissa otettiin kantaa eläinten asemaan yhteiskunnassa. Vuonna 2003 ilmestyneen toisen runokokoelmani, Siellä minne kuuluisi vihreää ja maata, nimikkoruno on omistettu kaikille vankeudessa elämänsä viettäville eläimille.

Lähivuosina olen hetken aikaa toiminut Helsingin eläinsuojeluyhdistys Hesy:n hallituksessa. Olen kirjoittanut ajatuksistani mm. Seura-lehden kolumneissani. Olen allekirjoittanut eläinten parempaa kohtelua vaativia adresseja ja ottanut asioista selvää tietokirjallisuutta lukemalla, kypsytellyt ajatteluani suhteessa eläimiin ja niiden asemaan maailmassa.

Minulle on ollut ja on varmasti tulevaisuudessakin kaikkein luontevinta puhua ja kirjoittaa eläinten puolesta. Samalla arvostan suunnattomasti niitä eläinsuojelukentän toimijoita, jotka konkreettisesti ruohonjuuritasolla toimivat hätää kärsivien ja apua tarvitsevien eläinten parissa.

Minusta kaikkein tärkeintä eläinasian edistämiseksi on se, että keskusteluissa ja pyrkimyksissä kohti parempaa maailmaa kunnioitetaan ja suvaitaan erilaisia mielipiteitä. Vain avoimen, rakentavan ja kaikkia osapuolia arvostavan dialogin avulla voidaan saavuttaa yhä suurempia edistysaskelia eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. Ihmisten ja eläinten hyvinvointia ei pidä tarkoitushakuisesti vastakkainasetella. Maailma, jossa eläimet voivat paremmin, on parempi myös ihmisille.

Minun maailmankuvassani ihmiset ja eläimet ovat kaikki samaa olevaisten lajia, jossa vain ulkoinen hahmo, elintavat ja tapa kommunikoida meidät erottavat. Olemme kaikki ennen kaikkea tuntevia olentoja, yksilöjä, joilla on tarpeita ja haluja. Yksilöjä, jotka tuntevat iloa ja surua, kipua ja ahdistusta, mielihyvää, vapauden hurmaa.

Maailmassa on suunnattoman paljon eläinrakkautta ja hyvinvoivia, hyvin huolehdittuja eläimiä. Silti se tapa, jolla ihminen on yhteiskunnassa tehnyt eron itsensä ja eläinkunnan välille, on suhteeton. Milloin meistä tuli empatiakyvyttömiä alistajia, nöyryyttäjiä ja hyväksikäyttäjiä? Ja ennen kaikkea: onko meidän yhä edelleen asetettava itsemme kaiken muun elollisen elämän yläpuolelle, oikeutetuiksi päättämään muiden lajien yksilöjen elämästä ja kuolemasta? Vielä 2010-luvulla?

Jokainen elämä on ainutkertainen, hauras. Jokainen elämä on lyhyt, kallisarvoinen aarre. Jokaisissa silmissä loimuaa elämänpalo – niin ihmisen kuin eläimen.

Oma työni eläinten puolesta on alussa. Suunnitelmia ja haaveita on paljon, niiden toteuttamiseksi toivon elämän antavan voimia ja uskallusta.

Olen todella otettu tänään 3.10.2014 vastaanottamastani Pro Animalia –tunnustuksesta ja kiitän eläinsuojeluliitto Animaliaa saamastani luottamuksenosoituksesta. Se tuo mieleeni runoilija Eeva Kilven Animalia –runokokoelman (1987) säkeet:

”…Kuinka kauan ihminen kestää kavahtamatta itseään ja mitä hän tekee kun hänen silmänsä avautuvat? Siinä on teidän toivonne eläimet. Se liikkuu jo ja jonakin päivänä se syntyy; vapaus, kunnioitus.”

Vapauden ja kunnioituksen puolesta, liikkeessä tänään ja tästä eteenpäin,

Jenni Haukio

Kestävän kehityksen opetusideoita Kanadasta

Löysin Kanadasta muutamia opetusideoita kestävän kehityksen kasvatukseen ( = ympäristökasvatukseen, sovitaan näin). Ehkä haluat kokeilla jotain näistä tulevana lukuvuonna?

Ensimmäisenä näin upeita luontoaiheisia kangastöitä. Kiva idea, että kaikki oppilaat saavat tehdä yhden osan isoa peittoa. En tunne tekniikkaa, mutta ainakin siinä on värjätty kangasta ja ommeltu eliöiden ”reunoja” langalla. Toisessa kuvassa on ommeltu lehtiä kankaasta. Näihin voisi käyttää roskiin meneviä vaatteita ja muita ylimääräkankaita.

IMG_0337IMG_0338IMG_0339IMG_0821

Vanhasta hammasharjan varresta oli ilmeisesti lämmittämällä taivutettu käsikoru. Itse asiassa aika hieno, käyttäisin!

IMG_0422IMG_0421

Miksei Suomessa lue missään, että ”Kaunis koulun pihamme!” tai ”Kaunis Lappi”. Brittiläisen Kolumbian alueella kaikissa autojen rekkareissa lukee ”Beautiful British Columbia”. Sitä BC tosiaan on. Mutta niin on moni paikka Suomessakin.

Toisessa kuvassa yllä on kirjojen vaihtolaatikko. Kiva idea. Voisiko koulussa olla vaikka lelujen vaihtolaatikko?

IMG_0819IMG_0869

Ope löysi kaupungin rannalta avoimen pianon. ”Open piano!” Miksei koulun pihalla voi olla vaikka avoin soittonurkkaus? Vanhoja soittimia lojuu taatusti varastoissa ylimääräisiä. Miksei sellaisia voisi Suomessakin laittaa kesäksi puistoon? Sade on vain käytännön ongelma, joka voidaan ratkaista (huppu tai katos tai kylläste-silikonit pintaan…?). Näin ihmisten rakentamista paikoista voitaisiin tehdä monipuolisempia ja luovuutta ruokkivia.

…Vaikka harvoin rakennettu ympäristö voi tarjota sellaisia yllätyksiä kuin metsä tai luonnon paikat. Yllä kuvassa oli metsästä löytynyt ”mörkö” 😀 Alla kuvassa näkyy biitsi, jossa oli lasten luontokerho. Heillä oli siellä mm. aarteiden etsintää ja vieraslajikasvien poisrepimistä.

IMG_0689IMG_0808IMG_0800IMG_0804

IMG_0803Yllä kuvassa on evoluution eliöiden lajikirjo havainnollistavana kollaasina. Pystyakselilla näkyvät aikakaudet. Sen jälkeen on kuva sinivalaan luurangosta.

Tiesitkö, että sinivalaiden yleisin kuolinsyy on laivan törmäys? 😦 Tai että koppakuoriaisia on noin monenlaisia? Tai että kierrekotilo saalistaa harppuunalla? Opin sen Luonnon monimuotoisuuden ihmeellisyyksien museosta, jossa oli yli 5 miljoonan eläimen kokoelma. Aika hyvä retkikohde, vai mitä? Suomessa vastaava on Luomus Helsingissä. Linkki tässä

Hauskaa ja monimuotoista lukuvuotta 2014-2015!

Kahtijakautunut ruokakulttuuri

Kanadassa olen saanut nauttia niin jänniä ison maailman ruokia, että ehkä Pelkosenniemeläisiäkin voisi kiinnostaa! Parasta ovat olleet joka päivä ostamani (jopa luomulaatuiset) mehut ja smoothiet. Ne ovat niin in! Jäistä, tuoreista hedelmistä, marjoista ja pähkinöistä tehdään paikan päällä ihana juoma… Good! Kävin Vancouver Islandilla kolmessa pienessä kylässä, joissa jokaisessa oli myös monipuolinen organic-juice-bar. Marjat tosin ovat hiukan mauttomia verrattuna Suomen villimarjoihin 🙂 Koska vaikka marja olisi luomua, raaka-aine on usemmiten from U.S.A… En tunne jenkkien luomusysteemiä paljoa, mutta intuitioni ja tietojeni perusteella väitän, ettei siellä ihan Eurooppaa vastaavilla tiukoilla luomukriteereillä mennä. 

Toisaalta Vancouverissa iso osa asukkaista on jo siirtynyt luomuun. Tavallisissa kaupoissa on vain jättiläispakkauksissa ”epä-ruokaa” ja 3 litran tehomaitoja ym. kamalaa mässäiltävää. No, rehellisyyden nimissä, on niissä yleensä yksi luomuosasto (kuvassa). Ja onneksi täällä on myös tosi suosittuja organic-kauppaketjuja, kuten Whole Foods.

IMG_0560IMG_0417

Tuolta luomuosastolta ostin leivän päälle niinkin jänni juttuja kuin soijapapupohjaisia leikkeleitä, tempeh-pihvin (tehdään soijapavuista vähän kuin juusto, se on sellainen rakeisempi koostumus kuin tofussa) ja naposteluun lehtikaalisipsejä (ks. näitä voi tehdä myös nokkosista – super good!). Yhdestä luomukaupasta ostin savi-yrtti-hammastahnan, sekä teeyrttejä upeasta valikoimasta.

IMG_0501IMG_0477

Power Foods-baari oli pikkukylässä ja sieltä sai jopa vegaanista raakaa ”Hawaiian barbecue” pitsaa . Pelkosenniemelle tiedoksi, että juu raaka nimenomaan tarkoittaa, ettei mitään ole kypsennetty. Eli? Pohja onkin idätettyä viljaa ja liotettuja siemeniä ja pähkinöitä, jotka jauhetaan ja kuivataan ihanaksi keksipohjaksi. Päälle makeiksi marinoituja punasipuleita ja erilaisia kasviksia, sekä maukasta barbecuekastiketta. En kysynyt tarkemmin, mutta varmaan siinä oli joku cashew-paprika-chili koostumus?

IMG_0371IMG_0377

Naam-aste-ravintolassa sain herkullisen Enchilladan. Luomumaissijauhoista tehdyn letun välissä oli avokado-tomaatti-cashew-paprika-tofu jne. täyte ja päällä soijajuustoa. Sidedish salaatissa oli maidotonta pähkinäpestoa, erilaisia salaatteja ja vesikastanjoita. Super täyttävää – doggybagissa puolet mukaan. Eräässä intialaisessa otin vegan-curryn – se oli ihan ok, mutta ei juuri proteiinia. Siitä tietenkin lopuksi kerroin tarjoilijalle ystävällisesti.

IMG_0782IMG_0635

Vegaanisia leivonnaisia ja jäätelöitä löytyy useimmista kahviloista. Kuvassa kookosmaitoon tehty suklaajäätelö ja mangosorbetti. Kokoa perusjenkki. Täällä ei jää nälkäiseksi. Lisäksi on tullut syötyä paljon maukkaita monipuolisia salaatteja. Niistä jää aina hyvä olo. Myös marketista pitkään etsimällä (ja pieniä printtejä kauhulla lukien) löysin jotain iltapalaa.  Hedelmät olivat kuitenkin ei-luomua jenkeistä. Ai mitä sitten? No, se näkyy kuulkaa ihan verikokeissa pitkään matkan jälkeen, että on syönyt Ameriikassa. Sen verran kovia aineita näillä mantereilla saa käyttää!

IMG_0488IMG_0775

Välillä sorrun tekemään virheliikkeitä ketjukahviloihin. Maitojäätelöistä ja ei-luomu-vegaanileivonnaisista jää aina vähän äklö olo. Ei pahasti, mutta vähän kumminkin outo olo. Kahvilatuotteissahan käytetään laajalti lisäaineita ja aromeita – myös suomalaisissa perusketjuravintoloissa. Kipu tai äklötys on kropan tapa kertoa: Now we are simply intakining way too many artificial flavours, gmo’a and all those goodies

Saaristolaivalla ostin pikaruokalasta vege-hampurilaisen (alla kuvassa sen sijaan toinen, kunnollinen ja onnistunut hamppari!) – pitihän sitä jossain koittaa. Wroong. Mitä karmeaa mössöä pikaruokalat tarjoilevat! Ei mitään makua. Ainesosat again surely straight from the U.S.A.

Matcha eli vihreäteejauhesoijamaitojäälatte annosteltiin paikan päälläkin nautittuna ofc muovimukiin. Tuli vähän mahakipeäksi, eli oli varmaan huonot inqridientsit – maybe soy from U.S.A, koska kahvila oli joku perusketju. Luomun massaliikkeestä kertoo, että kysymykseni eivät yllättäneet myyjiä: Onko vegaanisia leivonnaisia? Onko ”artificial inqridients in lemon-matcha” ? Vastaus tuli kuin kaupan hyllyltä, että juu lemon-matchassa on sitä-tätä-ja-tuota flavouringsia. Siksi otin unsweetened and natural version. Yritys hyvä 10.

IMG_0780IMG_0783

On tosi typerää, että perusruokaa joutuu miettimään näin tieteellisesti. Olen täysin kyllästynyt ruoka-aiheisiin. Mutta ajattelin, että näin erikoiset annokset saattaisivat tosiaan jotakuta vielä kiinnostaa. Hihitelkää vaikka.

Ja ehkä se kiinnostaa, ettei vegaaninen luomuruoka lihota kuin perusmössö, vaan päinvastoin tasapainottaa elimistöä ja kiihdyttää aineenvaihduntaa. Elimistö on hieno systeemi. Se osaa hyödyntää monipuolisia luonnon aineksia hyväksemme – mutta harvemmin keinotekoista mönjää. En tiedä sinusta, mutta ainakaan minulle ei koskaan tule huono olo tai ähky aidosta ruoasta, vaikka sitä söisi ihan mahan täyteen. Kyllä se jotain kertoo.