Olimme kuluttajia – minua inspiroi tulevaisuus

Millaisena näet arjen 15 vuoden päässä? Sytyn isoista linjoista. Kesäloman lennokkaimmat ajatukset herätti ajatushautomo Demos Helsingin perustajien Mokan ja Neuvosen (2009) kirjoittama pokkari ”Olimme kuluttajia – neljä tarinaa vuodesta 2023”. Kirja visio seuraavaa 15 vuotta eli aikaa, joka on jo puoliksi takanapäin!

Kulutammeko jatkossa vähemmän vai erilaisia asioita? Omasta halusta vai sääntelyn vuoksi?

Kirjan tekijöiden mukaan heidän skenaarioidensa on tarkoituskin ärsyttää. Ne liikkuvat seuraavien skaalojen välillä:Näyttökuva 2016-7-8 kello 16.10.02

  • on globaalia sääntelyä vs. ei ole globaalia sääntelyä
  • yhteiskunta on yhteisvastuullinen vs. ihmiset puuhaavat itsekseen

Kirja alkaa 53-vuotiaan Leenan tarinalla. Hän kasvaa niukkuuden keskeltä kuluttajaksi ja tavaran haalijaksi. Lopulta hän havaitsee tavarahulluuden. Kaupat ovat yhä suurempia. Kuluttamista tukevat lukuisat aikakausilehdet ja tv-ohjelmat. Eläinaivomme käskevät haalimaan tavaraa, koska eläinten maailmassahan hyödykettä ei luovuteta tai vaihdeta pois.

Yhdet vielä ja sitten lasku

Kuluttamisemme on rakennettu velalle. Se on halpaa. Emme maksa tuotteiden todellista hintaa, vaan ympäristövaikutusten maksu on siirretty muille.

Näyttökuva 2016-7-8 kello 16.09.27

kuva: tiendeo.fi, Puuilo-katalogi

Laskun maksaa seuraava sukupolvi. Tai me itse pian. Juuri nyt laskua maksavat esimerkiksi vesipulasta tai merenpinnan noususta kärsivien alueiden eliöt ihmisineen.

Hiihtokeskuksessa asuvaa kosketti lause: ”Lapin elämysteollisuus on päivittäisten miljoonien kilojen materiaalivirtojen mahdollistama.”

Chindia-ilmiö muistuttaa, että meillä on yhtä aikaa järjettömän suurta alituotantoa kaikesta (esim. pakastimista Kiinaan), mutta toisaalta ylituotantoa luonnonvarojen kulutuksen näkökulmasta. Rajat ovat tulossa vastaan.

Miten talousjärjestelmä toimii, kun niukkuus ja kriisit kasvavat? Kysymys on niin huippumielenkiintoinen ja super oleellinen, etten meinaa pysyä nahoissani! Taidan itse suunnata toivoni globaaliin sääntelyyn ja kansojen yhdessä tekemiseen. Toki ruohonjuuritasolla paikallisestikin on tärkeä vaikuttaa. Mutta ilman yhteiskunnallista sääntelyä en näe sademetsien tai jääkarhujen selviytymistä, saati loppua turkistarhaukselle tai merien saastumiselle.

Tuleeko muutos vapaaehtoisesti, yhteisöllisesti ja sääntelyn kautta – vaiko kriisin tai ekodiktatuurin kautta? Viimeisempi vaihtoehto ei välttämättä ole rauhanomainen.

Kirja esittelee neljä skenaariota

Skenaario 1: Vielä 15 vuotta tätä samaa (ei sääntelyä, ei yhteisvastuuta). Polarisaatio, siirtolaisvirrat, suuryhtiöiden ylivalta, ympäristön saastuminen ja resurssien niukkeneminen kiihtyvät. Vähemmistössä olevat yrittävät saada yhteisvastuuta aikaan, mutta heidän on tyytyminen omaan vaihtoehtoelämäänsä. Teknologioita kehitellään hajanaisesti ja ruokapelloilla viljellään tuotteita autojen tankkiin. Mafioiden valta kasvaa. Ilmastonmuutos kiihtyy, eikä sitä voida enää pysäyttää. Statussymboleita ovat liha ja kaukomatkat, ja ylipäänsä keskiluokkainen elämäntapa.

Skenaario 2: Paikallisvastuu herää (ei sääntelyä, on yhteisvastuu). Politiikka on menettänyt uskottavuutensa, mutta informaatioteknologian myötä läpinäkyvyys kaikessa lisääntyy. ”Moraalinen edistyminen” saa ihmiset kyseenalaistamaan valtioiden ja yritysten toimintatapoja. Ihmiset ryhmittyvät pienyhteisöiksi eri alueille ja pyrkivät omavaraiseen tuotantoon. Vaihdantatalous lisääntyy, koska energiaitsenäisyys ja suhdanteiden tasaaminen ovat suurimmat tavoitteet. Verkosta saa tukea pulmiin. Kaikista ostoista ja teoista jää jäljet verkkoon. Ihmiset vahtivat tosiaan. Hyveellistä elämää ihaillaan lähes uskonnollisesti. Kokemukset, laatu ja kierrätys ovat arvossaan. Matkustaminen ja lihansyönti vähenee.

Skenaario 3: Planetaarinen vastuu herää (on sääntelyä, on yhteisvastuu). Elämänsuojelu ja ihmiskunnan yhteinen arvomaailma hallitsevat päätöksiä. Maailmanhallitus on tavoiteltu työpaikka, joka toteuttaa mega-projekteja. Maa-alasta 10% on muutettu pysyviksi suojelualueiksi. Energiataseet ja ympäristökertoimet lasketaan kaikille tuotteille, eikä kuormittava tuote saa valmistuslupaa. Kaupungeista tulee omavaraisempia. Uudenlaiset teknologiat ja robotisaatio muuttavat arkea – tavoitteena kaikessa on saavuttaa ekologinen vakaus. Maailman uskonnot perustavat yhteisen eko-ekumeenisen liikkeen. Kaikki lapset kasvatetaan ensisijaisesti vaalimaan maapallon elinkelpoisuuden säilyttämistä. Kasvun vaatimuksen poistuttua työn asemesta arkea leimaavat kulttuuri ja harrastukset. Yhteiskunnallisen valvonnan ohella toimii lähimmäisten käräyttäminen ja sanktiointi epävirallisinkin keinoin. Yksityisautojen ja matkailun määrää on rajoitettu jyrkästi. Samoin lihansyöntiä. Salakauppa ja piraatit kukoistavat. Kampaukset ovat tärkeämpiä kuin vaatteet. Sähkön ja lämpimän veden kulutusta säännöstellään hintojen avulla.

Skenaario 4: Da Capo (on sääntelyä, ei yhteisvastuuta). Verojen ja tukien avulla pyritään maailmaan, jossa energia- ja ruokahuolto on kaikille turvattu. Ihmisille tärkeintä on oman perheen hyvinvointi. Yhteisöjen ja ihmisten välillä vaihdetaan kulutuskiintiöitä Wastebookissa, johon tallentuu jokaisen kulutustiedot. Yhteisomistajuus on pakollista monille hyödykkeille, kuten autoille, kesämökeille tai pakastimille. Autojen ja lasten määrää on rajoitettu. Yhteiskunta polarisoituu, eriarvoistuu ja tuotanto halpenee myös länsimaissa. Automatisaatio avustaa elämää. Halutaan hyvää, kallista ja kestävää. ”Irtikytketty” elämysala kukoistaa. Matkustaminen kallistuu ja vähenee. Ihmiset syövät kasvisruokaa ja bulkkikamaa. Metsäpinta-ala on lisääntynyt maailmassa.

Varmaa on, että seuraavan 15 vuoden aikana ehtii tapahtua paljon. Selvimmät megatrendit ovat:

  • luonnonvarojen jatkuva niukkeneminen ja kallistuminen, samalla jatkuva väestönkasvu
  • sukupolvenvaihdos politiikassa ja liike-elämässä – vauraat, koulutetut, koko elämänsä kuluttajina ja globaalien alakulttuurien maailmassa eläneet ihmiset ottavat vetovastuun

Kaikissa todennäköisissä skenaarioissa lihansyönti vähenee, liikkuminen kallistuu, kulutustavaroiden uusiokäyttö ja kierrättäminen lisääntyy, resurssikilpailu kovenee ja työnjako muuttuu. Informaatioteknologia vahvistuu ja ihmisistä tulee tiedostavampia.

Haluamme tikkarin, vaikka se pilaa hampaat

Uutta nykyajassa on se, että ainakin alle 40-vuotiaille useimmat omat halut ovat ristiriidassa oman välittömän edun kanssa. Jos muutosta ei tule ja ratkaisua ilmastonmuutokseen ei löydy, on edessä väistämätön kurjistumisen kierre.”IMG_0693

Joko sovimme globaalista sääntelystä, tai emme kykene siihen. Joko olemme individualistisia tai kehitämme uudenlaista yhteisöllisyyttä. Eli mustavalkoisesti ajateltuna joko yksin tai yhdessä, joko säännöillä tai ilman.

Politiikassa olemme jo siirtyneet ”Minä tarvitsen” ja ”Minä haluan” -politiikasta ”Me pystymme” -politiikkaan. Maailman tilaa tutkailleille on selvää, että entinen realismi on nykyistä utopiaa. Kuluttamisyhteiskunnan on pakko muuttua isosti.

Samalla entisestä idealismista on tullut realismia. Uutta osallistumista ja politiikkaa on hyveellinen toiminta. Ihmisten on oltava ratkaisuissa osallisia.

Avoin tulevaisuus saa suuntaa kuvitelmista. Millaisena sinä näet edelliset ja seuraavat 15 vuotta? Mokka ja Neuvonen pitävät tärkeänä visiointia ja totuttujen ajattelutapojen rikkomista. Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia.

”Me olemme, ja siksi meidän on pystyttävä.” 

Mainokset

Outo, oudompi, vegaani Lapissa

Kolme vuotta vanha blogini valittiin lokakuun retkeilyblogiksi! Kiitos kunniasta Retkipaikka.fi. Yksi hyvä retki olisi nytkin takataskussa blogattavaksi. Sitä ennen haluan pohdiskella vähän tämän viikon uutisia eläintehtaista Lapin näkökulmasta.

Ensinnäkin eläintuotannosta hyvin ahdistuneena olen samalla iloinen, että lahjoitusrahojani käytetään onnistuneesti. Oikeutta eläimille -järjestöllä ei ole palkattua henkilökuntaa. Siksi lahjoitusrahat voidaan käyttää tehokkaasti suoraan toimintaan ja viestintään. Mikä sijoitus olisi tärkeämpi kuin äänen nostattaminen äänettömien puolesta? Lahjoittaa heille voi tästä. Allekirjoita myös vetoomus.

Eläinjärjestökentän yhteisenä voittona on tällä viikolla hetkeksi saatu lasiseinät eläintehtaisiin, Tampereen delfinaariolle sulkupäätös ja härkätaisteluilta evättyä EU-tuet. Kiitos. Lihakohu varmasti vaikuttaa moniin ihmisiin.

Kasviproteiinit Lapissa outoa

Itsekin nyt päätin, että enää en aieoo kuluttajana nöyristellä Lapissa! Suomen maaseudulla on ylipäänsä tuntunut aina vaikealta tilata  vegaaniruokaa. Olla se outo, jolle ei kelpaa normaali. Se suomalainen. Se, miten on aina tehty. Eli palanen yhdestä 67 miljoonasta eläimestä, joita Suomessa vuosittain teurastetaan.

Tukisin mielelläni pienyrittäjiä ja söisin usein ulkona. Mutta on miltei mah-do-ton-ta saada maaseudulla proteiinipitoista vegaaniruokaa. Seisovissa pöydissä voi olla viittä sorttia erilaisia eläinten osia – mutta pavut, herneet, tofu, seitan, linssit, siementahnat, soijarouhe, kauratuotteet… Näitä kun pyydät listoille, niin henkilökunta vaivaantuu: ”Kuka niitä söisi?! Ei meillä ole oikein ollut noita … vegaaneja.”

Suomen maaseudulla ja erityisesti Lapissa ollaan eläinoikeus- ja ilmastonmuutosrintamilla ihan oikeasti jumituttu 90-luvun tasolle. Kaurajugurtti ja vegenakki ovat täällä etelän vouhotuksia. Pyhää on maito ja makkara! Luonnollinen ja luonnon kansa! Suomalainen työ!

Kuitenkin monet vegetuotteet ovat nykyään suomalaisia. Proteiinipitoiset kasvikset, kuten kvinoa kasvavat myös Suomessa. Kvinoa on nostettu YK:n globaalien maatalouden kehittämistavoitteiden kärkeen. Suurien suuntaviivojen ohella muutosta tarvitsee tehdä myös paikallisesti – ruohonjuuritasolta ylöspäin.

Tavoitteet talveen

Näyttökuva 2015-6-3 kello 21.19.32Tämän talven tavoitteeni Lapissa voisi olla pitää käsilaukussa papupurkkia. Sen voisi tarpeen vaatiessa vaikeassa tilanteessa ojentaa ravintolahenkilökunnalle. Näin illallinen ei olisi ihan pelkkää rasvaa ja hiilareita! Ehkä laukkuun kannattaisi valmistella myös perustelulappu, jolle voivat sitten irvailla taukohuoneessa ;).

Toinen talven tavoite on aktivoida Animalia Lappi. Voisimme saada Lapin kaupunkeihin näytille muutaman eläinoikeus- tai ilmastonmuutosaiheisen taidepläjäyksen. Esimerkiksi valokuvanäyttelyitä tai elokuvia saa lainaan emo-Animaliasta

Näyttökuva 2015-11-1 kello 18.54.14Ja tänään 1.11 on World vegan day. Leivoin Chocochilin ohjeella opehuoneeseen ja yläkoululaisille kaikille vegaaniset mustikkamuffinsit! Värityskirjan kukko sanoo: ”Muffinsseja, ole hyvä, joiden takia minun ei tarvitse kuolla.” Peace.

Ensi kerralle lupaan taas retkeilyaiheen. 🙂

Voikukkia ja nuppuja!

Joko olet maistanut marinoituja voikukannuppuja? Nehän ovat kuin pieniä parsakaaleja. Hauskoja tapauksia. Nuppujen keräily on melkein kuin marjastamista. 🙂 Villiversot helpottavat mm. marjahullujen vieroitusoireita.

Näyttökuva 2015-5-14 kello 14.33.16 Näyttökuva 2015-5-14 kello 14.33.49

Lapissakin lumet ovat muuttuneet sulamisvesiksi. Kevään satokausi alkaa villiversoista.

Nips naps. Huuhtelin voikukannuput ja paistoin ne öljyn, vihreän chilitahnan ja tofun kanssa pannulla. Maustaminen on toki ihan itsestä kiinni. Nuput itsessään ovat miedon makuisia.

Lopuksi ripaus suolaa, balsamietikkaa ja makeutta joukkoon. Herkullista – vaikkapa salaatin, ohran tai quinoan seurassa.

Seuraavaksi taidan lähteä keräämään hevosille nokkosia ja ripustaa ne kuivumaan. Talvella eläimet saavat hyviä ravintolisiä kuivatuista vihreistä.

Kelpaisikohan kuivattu nokkonen kanoille? Pakko paljastaa nyt salaisuus: ”YYA-sopimuksemme (ystävyys, yhteistyö ja avunanto)” vaikutuspiiriin tunturiin muuttaa ehkä jossain vaiheessa kanoja !! ja kukko 🙂 !! Ehkä. Muutaman perheen yhteiseksi iloksi. A dream come true!Näyttökuva 2015-5-14 kello 15.09.10

Lento- ja autoilupäästöjen kompensointi

Pyhätunturi on hiilineutraali. Se tarkoittaa, että hiihtokeskus kompensoi suoraan käyttämänsä fossiiliset polttoaineet ja ostaa ekosähköä. Kompensointi tarkoittaa, että päästetyt ilmastokaasut sidotaan uudestaan esimerkiksi uusiutuvan energian, energiatehokkuuden, ympäristökasvatuksen tai puiden istuttamisen keinoin. Tämä hidastaa ja estää ilmastonmuutosta.

Kotipaikkani inspiroimana olen maksanut jo vuosia vapaaehtoisia henkilökohtaisia päästömaksuja. Toki piilopäästöjä syntyy polttoaineiden lisäksi runsaasti myös kulutetusta ruoasta ja materiasta. Mutta ainakin Pyhätunturin suunta on kannustava!

Viime vuodelta kompensoin Vancouverissa käyntini ja 2000 km autoilua. Se tarkoitti, että ostin puuntaimia sademetsiin ja aurinkopaneeleita Intiaan yhteensä noin 50 eurolla.

IMG_0244

Sulavaa jäätikköä Kanadassa, valokuvattu lentokoneesta.

Pieni summa tuo kai on lentelystä ja autolla ajamisesta, vai?

Olen maailman mittakaavassa hyvin rikas, kun voin huvinvuoksi lentää ja autoilla. Looginen johtopäätös siis on, että silloin voin myös kompensoida haittavaikutuksia. Nehän osuvat pahimmin sellaisiin, jotka eivät ole ilmastonmuutosta itse edes aiheuttaneet.

Tänä vuonna valitsin Trees For All – järjestön kompensoimaan päästöni. Aikaisemmin olen käyttänyt WWF:n Gold Standardia ja Atmosfair -palvelua. Muutamat tuntemani yritykset käyttävät suomalaista Nordic Offset -palvelua. Vaihtoehtoja on monia.

Alkukantainen pedon pelko ja vastuullinen aikuisuus

Olen kulkenut ikäni marjametsissä. Kuntoliikun ja työmatkapyöräilen hämärässä asumattomia erämaareittejä. Kuljen tuntureissa ja jänkillä – myös lemmikkieläinten kanssa. Silloin karhu ja susi hiipivät mieleen. Jännittyneenä soitan pilliä, pyörän kelloa tai huutelen: ”Menkäähän kauemmas sudet.” Koskaan vielä en ole merkkiäkään näistä upeista eläimistä nähnyt. Edes yhtä jätöstä tai tassunjälkeä. Sitä odotellessa.

Vastuullinen aikuinen erottaa pelon aidosta vaarasta ja sen toteutumisen todennäköisyydestä eli riskistä. Suomessa me pelkäämme susia ja jopa ilveksiä. Pelkäämme pimeää ja hauen puraisua. Mutta alkukantaisiin pelkoihimme liittyvät riskit ovat olemattomia. Vaara on aivan muualla. (Todellinen vaara löytyy arjessa kodin onnettomuuksista ja stressistä. Ihmiskunnan hyvinvoinnille taas suurimpia uhkia ovat ympäristön kiihtyvä muuttuminen ja eliöstön monimuotoisuuden väheneminen.)

Vastuullinen aikuinen ei lietso lasten pelkoa. Hän ei lietso sitä kauhistelemalla omia pelkojaan tai median revittelemiä otsikoita. (Eikä vastuullinen aikuinen ole mediassa töissä luomassa näitä alati kansaa pelottelevia otsikoita!)

Vastuullinen aikuinen voi esimerkiksi sanoa lapselle (tai omalle sisäiselle lapselleen):

Ymmärrän, että sinua jännittää, koska olet kuullut metsässä asuvista isoista eläimistä. Ne kaikki kuitenkin väistävät ihmisiä. Minä olen tässä kanssasi, mennään yhdessä katsomaan. Voidaan vaikka soittaa pilliä, niin ne kuulevat, että olemme liikkeellä ja osaavat väistää. Lisäksi niillä on niin hyvä kuulo ja hajuaisti, että kyllä ne yleensä havaitsevat ihmisen muutenkin. Otetaan eväät ja mennään yhdessä etsimään niiden jälkiä.

Vastuullinen aikuinen ei arvota eläimiä sen perusteella, mitä hyötyä niistä on ihmisille. Koira on perheenjäsen ja ystävä, kuten myös kissa ja hevonen. Jos minkä tahansa näistä kotieläimistäni päästän valvomatta irti metsään, on mahdollista (ja jopa todennäköistä), että se voi menehtyä. Lemmikkimme voivat tippua jäihin, jäädä auton alle, saada haulista tai joutua pedon suuhun. Emmekä silti vaadi virtavesiä padottavaksi tai autokieltoa. Luonnossa on vaaransa, jotka liittyvät lemmikkien valvomattomaan irtipitämiseen, yöksi ulos jättämiseen ja maaseudulla asumiseen.

Vastuullinen aikuinen osaa käsitellä elämässä vastaantulevia negatiivisia tuntemuksia – pelkoja, fobioita, surua tai vihaa. Näissä tunteissa ei ole mitään väärää. Kuitenkin niiden ilmaisu voi olla vahingollista, jos käyttäytyy lapsen kaltaisesti. Negatiivisia tuntemuksia ei voi aidosti helpottaa sillä, että vyöryttää niitä kanssaihmistensä kannettaviksi.

Terveisiä Itä-Lapista. Suurpedot kuuluvat koko Suomen luontoon. Ne ovat kauniita, herkkiä, itseisarvoisia ja luontomatkailumme valttikortteja. Muutaman kilometrin päässä tukikohdastani toivon asuvan villejä ja vapaita suurpetoja. Niiden näkökulmasta Lappi on erämaa, jota halkovat tiet, ihmisten oudot romppeet ja hitaan kesyt herkkupalat.

Ei sutta voi hävittää geneettisen selviämisensä alarajalle – vuoksi pelkojen, koiraharrastusten tai edes elinkeinojen. Koska kielteinen petopuhe ja etenkin uhanalaisiin susiin kohdistuvien tappolupien määrä on kasvanut liian suureksi, järjestetään usealla paikkakunnalla huomenna eläinsuojelu- ja  luontojärjestöjen yhteisiä ”Eläköön sudet” -mielenosoituksia.

”Luonnon kansamme” tarvitsee nyt yllä kuvattua vastuullista aikuista (ja toimivamman petovahinkojen korvausjärjestelmän, mutta ei mennä siihen tässä). Kuten usein kuulee, niin täältä maaseudulta löytyy suomalaista luonnon kansaa, semmoista, joka kunnioituksella metsässä kulkee.

Näyttökuva 2014-11-9 kello 15.12.30

Kuva: tunturisusi.com

 

Lähteet:

Hyppönen Henkka, Pelon hinta, Tammi, 2014.

Takala Kimmo, Tunne lukkosi, WSOY, 2014.

 

Vuonna 2014 lukuisia edistysaskelia eläinten oikeuksiin

Tässä muutamia edistysaskelia 2014:

Costa Ricassa eläintarhat muutetaan puutarhoiksi ja eläimet vapautetaan! Afrikan vanhin kansallispuisto vuorigorilloineen pelastui, kun öljyjätti Soco Int PLC lupasi painostuksen jälkeen pysyä poissa Virungasta!! Bangkokiin ensimmäinen eläinten hyvinvointilaki!!

IMG_0552Valaanpyyntiä estettiin ja valaanliha-aluksia ei otettu satamiin EU:ssa eikä Etelä-Afrikassa.

Califoriassa oikeus piti kiinni Foie Gras -ankanmaksan tuontikiellosta.

Lukuisat yritykset lopettivat julman angoravillan käytön.

Huippuvuorilla lopetetaan fossiilisten polttoaineiden etsinnän seismiset kokeet!

Lego lopettaa yhteistyönsä Shellin kanssa.

Pohjoismaiden suurin palmuöljyn maahantuoja päätti lopettaa ostot sademetsiä tuhoavilta alueilta.

Useat matkanjärjestäjät ovat luopuneet eläinepäeettisistä yhteistyökumppaneistaan.

Intia kielsi kosmetiikan eläinkokeet ja delfinaariot. Intian Dharnain kytkettiin aurinkoenergiaa riittämään 2400 asukkaan kylän tarpeisiin.

Kiina poisti eläinkokeiden pakollisuuden (ja muutenkin eläinsuojelu on Kiinassa nousussa ks. tästä). Israelissa vapautettiin 1400 koeapinaa. Etelä-Korea aikoo lopettaa kosmetiikan eläinkokeet. USA:n armeija lopetti lääkäriharjoittelun kokeet elävillä eläimillä.

Saimaannorpat tekivät 59 poikasta ihmisten kolaamiin apukinoksiin ja kiljuhanhikanta elpyi.

Bhutanissa Himalajalla ei ole tapettu yhtään tiikeriä kahteen vuoteen.

Bolivia, Malta, Meksiko, Kreikka ja Hollanti kielsivät eläinsirkukset. Argentiina myönsi vangitulle orangille oikeuksia persoonana.

Suomessa kaikki suurimmat eläin- ja luonnonsuojelujärjestöt päättivät alkaa viimein yhdessä puolustamaan uhanalaisen suden oikeutta elää rauhassa osana monimuotoista luontomme, ja siten myös tukea hyvin uhanlaisen naalin elämää suden haaskojen kautta (Eläköön susi – suurmielenosoitus Helsingissä 28.1.2015).

Eläinsuhde ja luontosuhde olivat kansainvälisesti yhä painavampi osa perusopetusta ja opettajien koulutusta.

…Ja vaikka mitä muuta! Eläimet ja luonto eivät voi puhua puolestaan, joten myös vuonna 2015 kannattaa tukea ajallisesti ja rahallisesti järjestöjä, kirjoittaa lehtiin ja nettiin, puhua kavereille, ottaa selvää ja tukea vain sitä, minkä hyväksyy.

Maailman eläimistö on kriittisessä tilassa. Ihmiset tietävät ja pohtivat eläinten tunteita ja asemaa yhä enemmän. Loppuviimein tämä kaikki on aika yksinkertaista. Me voidaan hyvin helposti tehdä asioita paremmin ja oikein. ❤

Kun suurpedot eivät mahdu kansallispuistoihimme, niin mihin ne sitten mahtuvat?

Aiemmin ajattelin, etten juuri tohdi suurpedoista mitään sanoa, etten ehkä tunne asiaa riittävästi. Vietin lapsuudessani paljon aikaa Pohjois-Savossa, missä suurpetokonfliktit olivat vaiettua arkipäivää. Monesta suusta kuulin, miten jokainen vastaantuleva ’perkeleenpeto’ pitää päästää hengestään. Maalle sittemmin uudestaan muutettuani, aloin kysellä erilaisilta alueen ihmisiltä, missä petoasioissa mennään. Monenlaista olen oppinut. Haluatko kuulla?

Vallalla on vaikenemisen kulttuuri

Maaseudulla hyvin harva uskaltaa ottaa petokysymyksiin avoimesti kantaa. Keskustelua hallitsee yhden totuuden ilmapiiri, jossa toisinajattelijoita pyritään vaientamaan eri keinoin. Demokraattista argumentatiivista keskustelua petokysymyksistä ei asukkaiden eikä viranomaisten tahoilta aidosti vielä käydä.

Näyttökuva 2014-11-9 kello 15.12.30

Kuva: Tunturisusi.com

Konfliktia yksinkertaistaen – pohjoisessa on porotalous, Itä-Suomessa metsästyskoirat ja Länsi-Suomessa huolestuneet äidit.

Kulttuurihistoriallisia vaikenemisen paineita kuvaa täällä pohjoisessa hyvin se, etteivät edes paikalliset luonnonsuojeluyhdistykset ole aina selkeästi linjanneet tavoitteitaan petokysymyksiin. Ristiriidat ovat olleet liian suuria. Luonnonsuojeluorganisaatioiden rooli on kuitenkin ensisijaisesti puolustaa luontoa – luonnontieteellisin argumentein. Yhteisiin ratkaisuihin elinkeinojen kanssa toki halutaan myös ystävällisesti pyrkiä.

Kuinka hiljainen konsensus on syntynyt? Miten luonnonsuojelijatkin ovat joutuneet tähän hiljaisuuteen mukaan? Vastaan kysymyksiin osittain artikkelin lopussa, vaikka kaikkia aihepiirin yksityiskohtia en vielä aivan osaakaan eritellä.

Mitä akuutit petokysymykset ylipäänsä ovat? Katsotaanpa asiaa ensin suden näkökulmasta.

  1. Miten taataan, että Suomessa on riittävän suuri suden geeniperimä ja riittävää geenivirtausta naapurimaihin?

Susien geenipooli on Suomessa selvästi ohut ja riittämätön. Tällä hetkellä Suomessa elää RTKL:n arvion mukaan 140-155 sutta. Jos Suomessa eläisi tuplasti nykyinen määrä susia, olisi laumoja 25 (=250-300 sutta). Silloinkin sudet yhä joutuisivat kaikki lisääntymään lähisukulaistensa kanssa.

Vertailun vuoksi Saksasta saatiin juuri viestiä, että siellä on jo 35 lisääntyvää susilaumaa. Suden kannan’hoito’suunnitelmassa on todettu lajin kestävän kannan olevan Suomessa ja Suomen rajan tuntumassa vähintään 50 lisääntyvää paria tai laumaa. Suunnitelmaa laumojen elinpaikoista ei ole.

Näyttökuva 2014-11-9 kello 14.32.21Pitäisikö sopia demokraattisesti eliömaantieteellisiin alueisiin perustuen, mihin 25+ susilaumaa Suomessa sijoitetaan? Lappi kattaa lähes kolmasosan Suomen pinta-alasta ja täällä tunnetusti liikkuu vain yksittäisiä susia. Laumoja ja pesiviä susia ei ole. RKTL:n tutkimusjohtajan mukaan sudet pääsevät vain harvoin kulkemaan Suomen läpi Venäjältä Ruotsiin. Tällä hetkellä myös useat muut suuret nisäkäslajimme (susi, ahma, mäyrä, majava…) ovat suurimmassa osassa eliömaantieteellisiä alueita sukupuutossa.

Geenivirtaa pidetään riittävänä suurpetoeläinyksilöiden välillä, mutta onko se? 

Mihin perustuu nykyisen suden’hoito’suunnitelman näkemys, ettei Suomeen ole asetettu mitään minimitavoitetta ja elinaluesuunnitelmaa susien määrälle?

  1. Tiesitkö, että harvinaisia suurpetoja ammutaan jatkuvasti kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla. Miksi luonnonsuojelu ei saa aidosti näkyä kansallispuistoissa?

Esimerkiksi Lapin Natura-alueiden yhtenä suojeluperusteena ovat (satunnaisesti esiintyvät) suurpedot.

Kansallispuiston tärkein tehtävä on alkuperäisten eliölajien suojelu (Luonnonsuojelulain 13§ mukaan kansallispuistoissa ei saa pyydystää, tappaa tai hätyyttää luonnonvaraisia selkärankaisia eläimiä tai hävittää niiden pesiä… eikä ryhtyä muihinkaan toimiin, jotka vaikuttavat epäedullisesti alueen luonnonoloihin, maisemaan taikka eliölajien säilymiseen.).

Suurpedot (karhu, ilves, ahma ja susi) kuuluvat suomen luontoon ja erityisesti suojelualueille. Suomen kansalaisena meillä on lakisääteinen oikeus siihen, että kansallispuistossa näkee ja kuulee suden. Kansallispuistojen johdon kuuluu toki aina huomioida myös sosiaaliset ja alueelliset seikat, mutta nykyiset painotukset ihmetyttävät.

Virkistyskäyttäjät tuskin nykyisellään juuri tietävät, että kansallispuistoissa ja Natura-alueilla tapetaan uhanalaisia eläimiä. Tämä on myös EU:n luontodirektiivin vastaista.

Eikö suurpetojen tulisi saada olla rauhassa kansallispuistoissa ja metsästys sallia vain äärimmäisissä tapauksissa?

Kuinka paljon tappolupia on viime vuosina myönnetty erityisesti kansallispuistoihin?

Mikä on puiston hallinnon rooli, kun viranomaispäätöksillä myönnetään tappolupia? Kävelläänkö puistojen hallinnon yli? Miksi luonnonsuojelu ei saa aidosti näkyä kansallispuistoissa?

  1. Millä argumenteilla voidaan perustella, että ihminen poistaa luonnosta tiettyjä eliölajeja – vieläpä erityisesti avainlajeja?

Avainlajiksi kutsutaan lajia, jonka olemassaolo on sen koko ekosysteemin ja sen eliöiden kannalta tärkeä. Avainlaji edistää paikallisen ekosysteemin monimuotoisuutta. Jos avainlaji häviäisi, muuttuisi koko ekosysteemi.

Susi on avainlaji. Esimerkiksi naali ja kanalinnut hyötyisivät suden läsnäolosta, koska sudet tappavat kettuja. Naalit häviävät reviiritaisteluissa ketuille, ja toisaalta naalit syövät suden jättämiä haaskoja. Ketut myös syövät kanalintuja (En löytänyt aiheesta tutkimustietoa, mutta selvästi susi vaikuttaa omassa ekologisessa lokerossaan muihin eliölajeihin ja eliömaantieteeseen).

– – –

Pedot eivät saa liikkua takapihoilla. Ne eivät saa edes teoreettisesti, alueella eläen, uhata metsätiellä lenkkeileviä, aamuhämärissä marjastajia, pihakoiria tai syrjäseutujen lampaita. Ne eivät saa syödä vanhoja tai heikkojakaan poroja. Pedot eivät myöskään voi liikkua kansallispuistojen reiteillä turistien tiellä.

Kun pedot eivät mahdu taajamiin, eivätkä edes täällä jänkällä ”jeeran kairaan” eli 100 km päähän lähimmästä kylästä, niin sopii kysyä: Mihin ne Suomessa mahtuvat?

Mihin pedot päätyvät, jos niiden puolesta harva uskaltaa ääntään käyttää?

– – –

Lopuksi vielä muutama sana taustoista ja yksi ratkaisuehdotus…

”Ikiaikaisesta poronhoidosta” keskusteltaessa on huomattava, että 1000 vuotta sitten täällä ei ollut nykymittaista porotaloutta. Poro on tulokaslaji metsäpeuran ikiaikaisilla laidunmailla. 1800-luvun alussa Inarin kunnassa on ollut alle sata poroa. Jääkaudelta aina 1850-luvulle asti täällä on pyydetty hirviä, metsäpeuraa ja muita suuria nisäkkäitä. 1850-luvulla suurriista väheni, ja norjasta tulleista tunturipeuroista kesytettiin nykyinen maatalouseläin poro. Nykyään poroja on Lapissa noin 200 000. Laitumien kantokyvyn kannalta liian isoksi paisunut porotalous on yksi osatekijä petokysymyksissä.

Voisiko aluksi kokeilumielessä muutamassa Lapin kansallispuistossa poronhoidon irrottaa lihantuotannon vaatimuksista? Jos näillä seuduin poronhoito muuttuisikin pienimuotoisemmaksi, luonnonhoidolliseksi ja kulttuuria ylläpitäväksi. Voisiko joillekin poroperheille sopia työstä maksettu ”kansalaispalkka” ja ”rennompi” tai ”jutaava” elämäntapa ilman lihantuotannon vaateita?

Onhan poronhoito raskasta työtä. Aina on huoli, missä vapaana laiduntava karja kulkee. Poroilla on monta ottajaa: Pedot, sairaudet, salametsästys, huonot talvet, liikenne… Esimerkiksi liikenteessä kuolee n. 5000 poroa vuodessa. Pedot ottavat erityisesti ne porot, jotka helpoimmin saavat. Hyväkuntoinen poro on pedolle vaikeampi saalis.

Poronhoitajat näkevät petojen jälkiä isoilla alueilla liikkuessaan kelkoilla ja mönkijöillä. He liikkuvat selkosilla. Yksi argumentti on, että täällä kyllä jänkää pedoille riittää. Kuitenkin erityisesti pesivien petojen reviirit ovat melko paikallisia. Moottorikelkat halkovat reviirejä tiheästi väistämättä. Lunta on yli puoli vuotta ja lumeen jää useimmiten jälkiä. Lumilla jäljitys on mahdollista toteuttaa onnistuneesti moottorikelkoilla ja koirilla. Paikallisten kertomuksissa kulkee niitä yksityiskohtia, kuinka petoja kelkoilla ajatetaan ja ammutaan. Tietyillä alueilla salakaatajat ovat suuria sankareita. On paikallisia äijäkulttuureita, joissa yhä on hienoa jäljittää ja tappaa jokainen kohtaamansa ahma, ilves, karhu, majava, mäyrä, susi…

Suurin vastustus suurpetojen ekologisesti kestävän määrän hyväksymiseen tullee metsästäjiltä, osittain siksi, koska koirilla metsästäminen vähenisi, jos susia olisi enemmän. Muut pedothan eivät juuri koiria uhkaa, mutta sudet ovat irtijuokseville tai naruun jätetyille koirille uhka. Erityisesti yksinäisen suden on ilman lauman tukea vaikea kaataa hirveä, joten ne etsivät pienempää ravintoa. Metsästyskulttuuri siis osin uudistuisi susialueilla. Toisaalta esimerkiksi vesilinnustuksessa sudet tuskin vaikuttaisivat koiran käyttöön. Kaikkea riistaa voi metsästää myös ilman koiraa.

Suurpetokonfliktiin on varmasti ratkaisuja, jotka sopivat osapuolille. Voisivatko tässä kirjoituksessa esitetyt argumentit ja kysymykset tukea ratkaisukeskeistä, keskustelevaa ja suvaitsevaa lähestymistapaa suhtautumisessamme suurpetoihin?

– – –

VAIKUTTAMISMAHDOLLISUUS JUURI NYT

Itä-rajalla sijaitsevan mahtavan suuren Urho Kekkosen kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelmaan voi vaikuttaa nyt. Yksityiset ihmiset voivat kommentoida suunnitelmaa 19.11. 2014 asti. 

Lausunnot ja kommentit pyydetään lähettämään sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo(at)metsa.fi tai kirjeitse osoitteeseen: Metsähallitus / Kirjaamo, PL 94, 01301 Vantaa