Outo, oudompi, vegaani Lapissa

Kolme vuotta vanha blogini valittiin lokakuun retkeilyblogiksi! Kiitos kunniasta Retkipaikka.fi. Yksi hyvä retki olisi nytkin takataskussa blogattavaksi. Sitä ennen haluan pohdiskella vähän tämän viikon uutisia eläintehtaista Lapin näkökulmasta.

Ensinnäkin eläintuotannosta hyvin ahdistuneena olen samalla iloinen, että lahjoitusrahojani käytetään onnistuneesti. Oikeutta eläimille -järjestöllä ei ole palkattua henkilökuntaa. Siksi lahjoitusrahat voidaan käyttää tehokkaasti suoraan toimintaan ja viestintään. Mikä sijoitus olisi tärkeämpi kuin äänen nostattaminen äänettömien puolesta? Lahjoittaa heille voi tästä. Allekirjoita myös vetoomus.

Eläinjärjestökentän yhteisenä voittona on tällä viikolla hetkeksi saatu lasiseinät eläintehtaisiin, Tampereen delfinaariolle sulkupäätös ja härkätaisteluilta evättyä EU-tuet. Kiitos. Lihakohu varmasti vaikuttaa moniin ihmisiin.

Kasviproteiinit Lapissa outoa

Itsekin nyt päätin, että enää en aieoo kuluttajana nöyristellä Lapissa! Suomen maaseudulla on ylipäänsä tuntunut aina vaikealta tilata  vegaaniruokaa. Olla se outo, jolle ei kelpaa normaali. Se suomalainen. Se, miten on aina tehty. Eli palanen yhdestä 67 miljoonasta eläimestä, joita Suomessa vuosittain teurastetaan.

Tukisin mielelläni pienyrittäjiä ja söisin usein ulkona. Mutta on miltei mah-do-ton-ta saada maaseudulla proteiinipitoista vegaaniruokaa. Seisovissa pöydissä voi olla viittä sorttia erilaisia eläinten osia – mutta pavut, herneet, tofu, seitan, linssit, siementahnat, soijarouhe, kauratuotteet… Näitä kun pyydät listoille, niin henkilökunta vaivaantuu: ”Kuka niitä söisi?! Ei meillä ole oikein ollut noita … vegaaneja.”

Suomen maaseudulla ja erityisesti Lapissa ollaan eläinoikeus- ja ilmastonmuutosrintamilla ihan oikeasti jumituttu 90-luvun tasolle. Kaurajugurtti ja vegenakki ovat täällä etelän vouhotuksia. Pyhää on maito ja makkara! Luonnollinen ja luonnon kansa! Suomalainen työ!

Kuitenkin monet vegetuotteet ovat nykyään suomalaisia. Proteiinipitoiset kasvikset, kuten kvinoa kasvavat myös Suomessa. Kvinoa on nostettu YK:n globaalien maatalouden kehittämistavoitteiden kärkeen. Suurien suuntaviivojen ohella muutosta tarvitsee tehdä myös paikallisesti – ruohonjuuritasolta ylöspäin.

Tavoitteet talveen

Näyttökuva 2015-6-3 kello 21.19.32Tämän talven tavoitteeni Lapissa voisi olla pitää käsilaukussa papupurkkia. Sen voisi tarpeen vaatiessa vaikeassa tilanteessa ojentaa ravintolahenkilökunnalle. Näin illallinen ei olisi ihan pelkkää rasvaa ja hiilareita! Ehkä laukkuun kannattaisi valmistella myös perustelulappu, jolle voivat sitten irvailla taukohuoneessa ;).

Toinen talven tavoite on aktivoida Animalia Lappi. Voisimme saada Lapin kaupunkeihin näytille muutaman eläinoikeus- tai ilmastonmuutosaiheisen taidepläjäyksen. Esimerkiksi valokuvanäyttelyitä tai elokuvia saa lainaan emo-Animaliasta

Näyttökuva 2015-11-1 kello 18.54.14Ja tänään 1.11 on World vegan day. Leivoin Chocochilin ohjeella opehuoneeseen ja yläkoululaisille kaikille vegaaniset mustikkamuffinsit! Värityskirjan kukko sanoo: ”Muffinsseja, ole hyvä, joiden takia minun ei tarvitse kuolla.” Peace.

Ensi kerralle lupaan taas retkeilyaiheen. 🙂

Mainokset

Alkukantainen pedon pelko ja vastuullinen aikuisuus

Olen kulkenut ikäni marjametsissä. Kuntoliikun ja työmatkapyöräilen hämärässä asumattomia erämaareittejä. Kuljen tuntureissa ja jänkillä – myös lemmikkieläinten kanssa. Silloin karhu ja susi hiipivät mieleen. Jännittyneenä soitan pilliä, pyörän kelloa tai huutelen: ”Menkäähän kauemmas sudet.” Koskaan vielä en ole merkkiäkään näistä upeista eläimistä nähnyt. Edes yhtä jätöstä tai tassunjälkeä. Sitä odotellessa.

Vastuullinen aikuinen erottaa pelon aidosta vaarasta ja sen toteutumisen todennäköisyydestä eli riskistä. Suomessa me pelkäämme susia ja jopa ilveksiä. Pelkäämme pimeää ja hauen puraisua. Mutta alkukantaisiin pelkoihimme liittyvät riskit ovat olemattomia. Vaara on aivan muualla. (Todellinen vaara löytyy arjessa kodin onnettomuuksista ja stressistä. Ihmiskunnan hyvinvoinnille taas suurimpia uhkia ovat ympäristön kiihtyvä muuttuminen ja eliöstön monimuotoisuuden väheneminen.)

Vastuullinen aikuinen ei lietso lasten pelkoa. Hän ei lietso sitä kauhistelemalla omia pelkojaan tai median revittelemiä otsikoita. (Eikä vastuullinen aikuinen ole mediassa töissä luomassa näitä alati kansaa pelottelevia otsikoita!)

Vastuullinen aikuinen voi esimerkiksi sanoa lapselle (tai omalle sisäiselle lapselleen):

Ymmärrän, että sinua jännittää, koska olet kuullut metsässä asuvista isoista eläimistä. Ne kaikki kuitenkin väistävät ihmisiä. Minä olen tässä kanssasi, mennään yhdessä katsomaan. Voidaan vaikka soittaa pilliä, niin ne kuulevat, että olemme liikkeellä ja osaavat väistää. Lisäksi niillä on niin hyvä kuulo ja hajuaisti, että kyllä ne yleensä havaitsevat ihmisen muutenkin. Otetaan eväät ja mennään yhdessä etsimään niiden jälkiä.

Vastuullinen aikuinen ei arvota eläimiä sen perusteella, mitä hyötyä niistä on ihmisille. Koira on perheenjäsen ja ystävä, kuten myös kissa ja hevonen. Jos minkä tahansa näistä kotieläimistäni päästän valvomatta irti metsään, on mahdollista (ja jopa todennäköistä), että se voi menehtyä. Lemmikkimme voivat tippua jäihin, jäädä auton alle, saada haulista tai joutua pedon suuhun. Emmekä silti vaadi virtavesiä padottavaksi tai autokieltoa. Luonnossa on vaaransa, jotka liittyvät lemmikkien valvomattomaan irtipitämiseen, yöksi ulos jättämiseen ja maaseudulla asumiseen.

Vastuullinen aikuinen osaa käsitellä elämässä vastaantulevia negatiivisia tuntemuksia – pelkoja, fobioita, surua tai vihaa. Näissä tunteissa ei ole mitään väärää. Kuitenkin niiden ilmaisu voi olla vahingollista, jos käyttäytyy lapsen kaltaisesti. Negatiivisia tuntemuksia ei voi aidosti helpottaa sillä, että vyöryttää niitä kanssaihmistensä kannettaviksi.

Terveisiä Itä-Lapista. Suurpedot kuuluvat koko Suomen luontoon. Ne ovat kauniita, herkkiä, itseisarvoisia ja luontomatkailumme valttikortteja. Muutaman kilometrin päässä tukikohdastani toivon asuvan villejä ja vapaita suurpetoja. Niiden näkökulmasta Lappi on erämaa, jota halkovat tiet, ihmisten oudot romppeet ja hitaan kesyt herkkupalat.

Ei sutta voi hävittää geneettisen selviämisensä alarajalle – vuoksi pelkojen, koiraharrastusten tai edes elinkeinojen. Koska kielteinen petopuhe ja etenkin uhanalaisiin susiin kohdistuvien tappolupien määrä on kasvanut liian suureksi, järjestetään usealla paikkakunnalla huomenna eläinsuojelu- ja  luontojärjestöjen yhteisiä ”Eläköön sudet” -mielenosoituksia.

”Luonnon kansamme” tarvitsee nyt yllä kuvattua vastuullista aikuista (ja toimivamman petovahinkojen korvausjärjestelmän, mutta ei mennä siihen tässä). Kuten usein kuulee, niin täältä maaseudulta löytyy suomalaista luonnon kansaa, semmoista, joka kunnioituksella metsässä kulkee.

Näyttökuva 2014-11-9 kello 15.12.30

Kuva: tunturisusi.com

 

Lähteet:

Hyppönen Henkka, Pelon hinta, Tammi, 2014.

Takala Kimmo, Tunne lukkosi, WSOY, 2014.

 

Vuonna 2014 lukuisia edistysaskelia eläinten oikeuksiin

Tässä muutamia edistysaskelia 2014:

Costa Ricassa eläintarhat muutetaan puutarhoiksi ja eläimet vapautetaan! Afrikan vanhin kansallispuisto vuorigorilloineen pelastui, kun öljyjätti Soco Int PLC lupasi painostuksen jälkeen pysyä poissa Virungasta!! Bangkokiin ensimmäinen eläinten hyvinvointilaki!!

IMG_0552Valaanpyyntiä estettiin ja valaanliha-aluksia ei otettu satamiin EU:ssa eikä Etelä-Afrikassa.

Califoriassa oikeus piti kiinni Foie Gras -ankanmaksan tuontikiellosta.

Lukuisat yritykset lopettivat julman angoravillan käytön.

Huippuvuorilla lopetetaan fossiilisten polttoaineiden etsinnän seismiset kokeet!

Lego lopettaa yhteistyönsä Shellin kanssa.

Pohjoismaiden suurin palmuöljyn maahantuoja päätti lopettaa ostot sademetsiä tuhoavilta alueilta.

Useat matkanjärjestäjät ovat luopuneet eläinepäeettisistä yhteistyökumppaneistaan.

Intia kielsi kosmetiikan eläinkokeet ja delfinaariot. Intian Dharnain kytkettiin aurinkoenergiaa riittämään 2400 asukkaan kylän tarpeisiin.

Kiina poisti eläinkokeiden pakollisuuden (ja muutenkin eläinsuojelu on Kiinassa nousussa ks. tästä). Israelissa vapautettiin 1400 koeapinaa. Etelä-Korea aikoo lopettaa kosmetiikan eläinkokeet. USA:n armeija lopetti lääkäriharjoittelun kokeet elävillä eläimillä.

Saimaannorpat tekivät 59 poikasta ihmisten kolaamiin apukinoksiin ja kiljuhanhikanta elpyi.

Bhutanissa Himalajalla ei ole tapettu yhtään tiikeriä kahteen vuoteen.

Bolivia, Malta, Meksiko, Kreikka ja Hollanti kielsivät eläinsirkukset. Argentiina myönsi vangitulle orangille oikeuksia persoonana.

Suomessa kaikki suurimmat eläin- ja luonnonsuojelujärjestöt päättivät alkaa viimein yhdessä puolustamaan uhanalaisen suden oikeutta elää rauhassa osana monimuotoista luontomme, ja siten myös tukea hyvin uhanlaisen naalin elämää suden haaskojen kautta (Eläköön susi – suurmielenosoitus Helsingissä 28.1.2015).

Eläinsuhde ja luontosuhde olivat kansainvälisesti yhä painavampi osa perusopetusta ja opettajien koulutusta.

…Ja vaikka mitä muuta! Eläimet ja luonto eivät voi puhua puolestaan, joten myös vuonna 2015 kannattaa tukea ajallisesti ja rahallisesti järjestöjä, kirjoittaa lehtiin ja nettiin, puhua kavereille, ottaa selvää ja tukea vain sitä, minkä hyväksyy.

Maailman eläimistö on kriittisessä tilassa. Ihmiset tietävät ja pohtivat eläinten tunteita ja asemaa yhä enemmän. Loppuviimein tämä kaikki on aika yksinkertaista. Me voidaan hyvin helposti tehdä asioita paremmin ja oikein. ❤

Eettinen jouluateria – insinööritason monimatriisi

Pidän itseäni testihenkilönä: minulla on rahaa, aikaa, tietoa ja halua valita ostokseni eettisesti. Marssin markettiin kriteerilistani kanssa. Haluan kiitos mahdollisimman paljon kotimaista ja läheltä, mutta kuitenkin aidosti eläineettistä. Siis mieluiten vegaanista tai edes luomua. Ulkomailta tuodut tuotteet haluan kiitos myös luomuna. Eikä eläineettisyys yksin riitä – tuotteiden pitäisi myös olla Reilua kauppaa, palmuöljytöntä, pienyrittäjyyttä tukevia, lisä-aineettomia, kiertotalouteen siirtymistä tukevia…

Haluamme viettää tunnelmallisen ja lumisen joulun Pyhällä. Poltamme kotona kynttilöitä ja napostelemme konvehteja. Kestävän kehityksen väitöskirjatutkijana minun, jos kenen, pitää kuitenkin olla tarkkana ja ensin pohtia – toiminko oikein. Ovatko konvehdit ja kynttilät ok?

Huomaan, että marketissa 90% kaikista tuotteista ei kestä eettistä tarkastelua. Suurin osa tuotteiden raaka-aineista tai valmistustavoista vähentää luonnon monimuotoisuutta, polkee eläin- ja ihmisoikeuksia, sisältää arveluttavia tuotantokemikaalijäämiä, sekä kuluttaa neitseellisiä luonnonvaroja eli sukupolvien yhteistä maailman perintöä.

Tavoittelemme ja tarkoitamme jouluna hyvää, mutta aiheutammeko lastemme tulevaisuudelle mahdottomuksia: resurssien kuluttamisen takia viimeisen 50 vuoden aikana yli 50% eliöistä on jo kadonnut maapallolta. Nykytahdilla arviolta vuonna 2050 meristä on kalastettu kaikki kalat loppuun. Ekosysteemiin ja ravintoketjuun kertyy mikromuovia ja terveyttä muuttavia kemikaaleja. Viljavan ja elinvoimaisen maaperän eli humuksen määrä hupenee globaalisti hälyttävällä vauhdilla. Palmuöljyn takia kaadetaan sademetsiä. Maaperää myllätään, joten se kuivuu, köyhtyy ja muuttuu. Ilmakehän pienhiukkasongelmat laajenevat. Vesistöt lämpenevät, happamoituvat ja rehevöityvät. Ja ihmisten lukumäärä sen kuin kasvaa.

Hurjaa. En mitenkään voi juhlia joulua kuluttamalla, mikä neuvoksi?

”Hyvis”tuotteilta vaikuttavat onneksi kotimaiset juurekset, yrtit ja hunaja, sekä ulkomaiset luomulaatuiset kuivatut hedelmät, pähkinät ja suklaa. Myös palkokasvit ja kvinoa.

Tuoreiden kasvisten ja hedelmien eettisyydestä tai kasvimyrkyistä ei ole hajuakaan, eikä liioin mausteiden. Lapissa näitä ei juuri luomuna myydä.

Näyttökuva 2014-12-20 kello 20.22.03Vaikka en shoppaile enää juuri koskaan tavaroita, niin ruokaa ja kynttilöitä ostan. Sinä päivänä, kun Greenpeace tai joku muu räväyttää konvehtien ja kynttilöiden elinkaaren alkupään silmilleni, joudun edelleen muuttamaan ostostottumuksiani.

Joulu merkitsee minulle rauhoittumista ja herkuttelua läheisten kanssa. On ”kulttuurillinen normi” juhlia joulua syömällä ja ostamalla herkkuja. On vaikea miettiä joulukuuta ilman konvehtirasioita ja joka puolella palavia kynttilöitä – etenkin kun ne marketissa kaatuvat syliini niin houkuttelevan edullisina ja värikkäinä.

Ehkä marketit ajavat minut vielä jonain jouluna syvälle metsään, olemaan ja revontulia katselemaan. Vähemmän olisi enemmän.

Jotta tämä kestävän kehityksen kasvatuksen tutkijan pohdinta saisi realistisen ja ratkaisukeskeisen grande finalen, paljastan tähän joulumenuumme. Se on eläineettisesti kiitettävä. Luomua on välttävästi. Reilua kauppaa löytyi raaka-aineisiin minimaalisesti, mutta kasvisruoka kuitenkin itsessään jo tukee maailman ruokavarojen riittävyyttä. Suomalaisuusaste on melko hyvä. Lisäaineita ja palmuöljyä on vain torttutaikinassa (ja konvehteissa ja kynttilöissä). Menu sisältää kiitettävästi suojaravintoaineita ja antioksidantteja, sekä maltillisesti, mutta riittävästi proteiinia.

Menun ravitsevuus, helppous ja halpuus ovat suhteellisia kriteereitä, ilmeisen eri tavoin koettuja. Itse koen tämän joulumenun ravitsevaksi, normaalihintaiseksi ja keskivaativaksi valmistaa. Valmistus vienee keittiössä yhden päivän. 🙂

Joulumenu Pyhällä (useammaksi päiväksi, ks. reseptit Chohochili, Vegaaniliitto ja Vanelja)

  • Kvinoa-porkkanalaatikko
  • Lanttulaatikko
  • Uunissa paahdettuja kokonaisia maa-artisokkia, salottisipuleita, viikunoita, valkosipuleita ja rosmariinia
  • Haudutettua makeaa punakaalia
  • Herne-avokadohummusta
  • Sienikastike
  • Karjatonpaisti (ja teemme myös porosta karjalanpaistin)
  • Punajuurisosekeitto + marinoitutofumuru (tai juusto, jota ei luomuna Lapista löydy…)
  • Porokeitto
  • Suolakeksit, kuvatut hedelmät, hillot, maapähkinävoi
  • Torttutaikinasta amaretto-aprikoosihillolla minitähtitorttuja
  • Mantelirouheisia ranskalaisia piparkakkuja
  • Suklaakakku
  • Halva
  • Ja jos vielä jaksaa niin 🙂 piparkakkutaikinatryffelit

Uuvuttiko?

Et ole ainoa uupunut. Tietenkään kuluttajat eivät tätä kuviota yksin muuta. Marketit myyvät sitä, mitä me ostamme. Miljardeilla ihmisillähän ei ole aikaa, rahaa, tietoa tai elämäntilanteensa vuoksi kykyä valita eettisesti. Osalla ei ole edes halua.

Mutta vaikka vain 1%:lla maapallon väestöstä olisi samanmoinen eettisen kuluttamisen kompetenssi kuin minulla, olisi se kuitenkin huikea 70 000 000 ihmisen joukko!

Näyttökuva 2014-12-20 kello 20.22.35Siis koska kuulun tiedostaviin, rikkaisiin, kiireettömiin ja osaaviin, pystyn luomaan melko eettisen joulumenun. Vaikka eihän sekään millään matriisin kriteerillä ole supertäydellinen.

Ja vaikka kuinka asennoidun eettisen kuluttamisen testihenkilöksi (syrjäseudulla), niin tätäkin kirjoittaessani palaa pöydällä huvinvuoksi kynttilä ja nautiskelen joulusuklaata. Tekosyyni on kaamosilta ja joululoman alku. Uupunut ihminen. Jaksaminen ja makunautinto ovat selvästi myös osatekijöitä eettisen kuluttamisen matriisissa.

Tarvitaanko plus-pisteitä ”hyvis”-kriteereistä ja miinus-pisteitä ”pahis”-kriteereistä jokaiseen pakkaukseen? Miten tästä tehdään helpompaa??

Näin ollen…

Kykenevien ja välittävien ihmisten rooli eettisyyden peräänkuuluttajina on yrittää tukea ”hyviksiä”. Toisaalta yhtä tärkeä rooli on pistää kapuloita niihin globaaleihin rahanhimoisiin ja kestämättömiin rattaisiin, joilla hyödykekauppaa käydään ja normeja luodaan. Isossa kuvassa kyse on vallasta ja rahasta, satojen miljardien kaupoista. Eettisyys ei niillä rattailla ole kriteerilistan kärkipäässä. En näe vapaakaupan ideaa toimivana järjestelmänä, sillä se on ajanut maapallon ekosysteemit kriisiin.

Järkevän sääntelyn keinoin voidaan esimerkiksi siirtymäajalla muuttaa (suomalaiset) eläintehotuotantotilat viljelemään ainakin öljy- ja kuituhamppua, herneitä, härkäpapua, yrttejä, kaaleja ja vihanneksia. Ystävämme hyötylemmikit tuottavat lisälannoitetta, ja erilaiset jätteet ja lietteemme biokaasua.

Näyttökuva 2014-12-20 kello 20.55.12

Joulun ja uuden vuoden 2015 tavoite on kirkas, vaikka ”jouluinen” marketti koitti sitä lannistaa. En suostu kulutushysteriaan. Toivotaanko yhdessä joululahjaksi helpompia, halvempia, järkevämpiä ja monipuolisempia eettisiä ostoksia. Tätä muuten kutsutaan hienolla termillä systeemiajatteluksi. Joulusta Pyhätunturissa tulee luminen ja tunnelmallinen.

Kun suurpedot eivät mahdu kansallispuistoihimme, niin mihin ne sitten mahtuvat?

Aiemmin ajattelin, etten juuri tohdi suurpedoista mitään sanoa, etten ehkä tunne asiaa riittävästi. Vietin lapsuudessani paljon aikaa Pohjois-Savossa, missä suurpetokonfliktit olivat vaiettua arkipäivää. Monesta suusta kuulin, miten jokainen vastaantuleva ’perkeleenpeto’ pitää päästää hengestään. Maalle sittemmin uudestaan muutettuani, aloin kysellä erilaisilta alueen ihmisiltä, missä petoasioissa mennään. Monenlaista olen oppinut. Haluatko kuulla?

Vallalla on vaikenemisen kulttuuri

Maaseudulla hyvin harva uskaltaa ottaa petokysymyksiin avoimesti kantaa. Keskustelua hallitsee yhden totuuden ilmapiiri, jossa toisinajattelijoita pyritään vaientamaan eri keinoin. Demokraattista argumentatiivista keskustelua petokysymyksistä ei asukkaiden eikä viranomaisten tahoilta aidosti vielä käydä.

Näyttökuva 2014-11-9 kello 15.12.30

Kuva: Tunturisusi.com

Konfliktia yksinkertaistaen – pohjoisessa on porotalous, Itä-Suomessa metsästyskoirat ja Länsi-Suomessa huolestuneet äidit.

Kulttuurihistoriallisia vaikenemisen paineita kuvaa täällä pohjoisessa hyvin se, etteivät edes paikalliset luonnonsuojeluyhdistykset ole aina selkeästi linjanneet tavoitteitaan petokysymyksiin. Ristiriidat ovat olleet liian suuria. Luonnonsuojeluorganisaatioiden rooli on kuitenkin ensisijaisesti puolustaa luontoa – luonnontieteellisin argumentein. Yhteisiin ratkaisuihin elinkeinojen kanssa toki halutaan myös ystävällisesti pyrkiä.

Kuinka hiljainen konsensus on syntynyt? Miten luonnonsuojelijatkin ovat joutuneet tähän hiljaisuuteen mukaan? Vastaan kysymyksiin osittain artikkelin lopussa, vaikka kaikkia aihepiirin yksityiskohtia en vielä aivan osaakaan eritellä.

Mitä akuutit petokysymykset ylipäänsä ovat? Katsotaanpa asiaa ensin suden näkökulmasta.

  1. Miten taataan, että Suomessa on riittävän suuri suden geeniperimä ja riittävää geenivirtausta naapurimaihin?

Susien geenipooli on Suomessa selvästi ohut ja riittämätön. Tällä hetkellä Suomessa elää RTKL:n arvion mukaan 140-155 sutta. Jos Suomessa eläisi tuplasti nykyinen määrä susia, olisi laumoja 25 (=250-300 sutta). Silloinkin sudet yhä joutuisivat kaikki lisääntymään lähisukulaistensa kanssa.

Vertailun vuoksi Saksasta saatiin juuri viestiä, että siellä on jo 35 lisääntyvää susilaumaa. Suden kannan’hoito’suunnitelmassa on todettu lajin kestävän kannan olevan Suomessa ja Suomen rajan tuntumassa vähintään 50 lisääntyvää paria tai laumaa. Suunnitelmaa laumojen elinpaikoista ei ole.

Näyttökuva 2014-11-9 kello 14.32.21Pitäisikö sopia demokraattisesti eliömaantieteellisiin alueisiin perustuen, mihin 25+ susilaumaa Suomessa sijoitetaan? Lappi kattaa lähes kolmasosan Suomen pinta-alasta ja täällä tunnetusti liikkuu vain yksittäisiä susia. Laumoja ja pesiviä susia ei ole. RKTL:n tutkimusjohtajan mukaan sudet pääsevät vain harvoin kulkemaan Suomen läpi Venäjältä Ruotsiin. Tällä hetkellä myös useat muut suuret nisäkäslajimme (susi, ahma, mäyrä, majava…) ovat suurimmassa osassa eliömaantieteellisiä alueita sukupuutossa.

Geenivirtaa pidetään riittävänä suurpetoeläinyksilöiden välillä, mutta onko se? 

Mihin perustuu nykyisen suden’hoito’suunnitelman näkemys, ettei Suomeen ole asetettu mitään minimitavoitetta ja elinaluesuunnitelmaa susien määrälle?

  1. Tiesitkö, että harvinaisia suurpetoja ammutaan jatkuvasti kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla. Miksi luonnonsuojelu ei saa aidosti näkyä kansallispuistoissa?

Esimerkiksi Lapin Natura-alueiden yhtenä suojeluperusteena ovat (satunnaisesti esiintyvät) suurpedot.

Kansallispuiston tärkein tehtävä on alkuperäisten eliölajien suojelu (Luonnonsuojelulain 13§ mukaan kansallispuistoissa ei saa pyydystää, tappaa tai hätyyttää luonnonvaraisia selkärankaisia eläimiä tai hävittää niiden pesiä… eikä ryhtyä muihinkaan toimiin, jotka vaikuttavat epäedullisesti alueen luonnonoloihin, maisemaan taikka eliölajien säilymiseen.).

Suurpedot (karhu, ilves, ahma ja susi) kuuluvat suomen luontoon ja erityisesti suojelualueille. Suomen kansalaisena meillä on lakisääteinen oikeus siihen, että kansallispuistossa näkee ja kuulee suden. Kansallispuistojen johdon kuuluu toki aina huomioida myös sosiaaliset ja alueelliset seikat, mutta nykyiset painotukset ihmetyttävät.

Virkistyskäyttäjät tuskin nykyisellään juuri tietävät, että kansallispuistoissa ja Natura-alueilla tapetaan uhanalaisia eläimiä. Tämä on myös EU:n luontodirektiivin vastaista.

Eikö suurpetojen tulisi saada olla rauhassa kansallispuistoissa ja metsästys sallia vain äärimmäisissä tapauksissa?

Kuinka paljon tappolupia on viime vuosina myönnetty erityisesti kansallispuistoihin?

Mikä on puiston hallinnon rooli, kun viranomaispäätöksillä myönnetään tappolupia? Kävelläänkö puistojen hallinnon yli? Miksi luonnonsuojelu ei saa aidosti näkyä kansallispuistoissa?

  1. Millä argumenteilla voidaan perustella, että ihminen poistaa luonnosta tiettyjä eliölajeja – vieläpä erityisesti avainlajeja?

Avainlajiksi kutsutaan lajia, jonka olemassaolo on sen koko ekosysteemin ja sen eliöiden kannalta tärkeä. Avainlaji edistää paikallisen ekosysteemin monimuotoisuutta. Jos avainlaji häviäisi, muuttuisi koko ekosysteemi.

Susi on avainlaji. Esimerkiksi naali ja kanalinnut hyötyisivät suden läsnäolosta, koska sudet tappavat kettuja. Naalit häviävät reviiritaisteluissa ketuille, ja toisaalta naalit syövät suden jättämiä haaskoja. Ketut myös syövät kanalintuja (En löytänyt aiheesta tutkimustietoa, mutta selvästi susi vaikuttaa omassa ekologisessa lokerossaan muihin eliölajeihin ja eliömaantieteeseen).

– – –

Pedot eivät saa liikkua takapihoilla. Ne eivät saa edes teoreettisesti, alueella eläen, uhata metsätiellä lenkkeileviä, aamuhämärissä marjastajia, pihakoiria tai syrjäseutujen lampaita. Ne eivät saa syödä vanhoja tai heikkojakaan poroja. Pedot eivät myöskään voi liikkua kansallispuistojen reiteillä turistien tiellä.

Kun pedot eivät mahdu taajamiin, eivätkä edes täällä jänkällä ”jeeran kairaan” eli 100 km päähän lähimmästä kylästä, niin sopii kysyä: Mihin ne Suomessa mahtuvat?

Mihin pedot päätyvät, jos niiden puolesta harva uskaltaa ääntään käyttää?

– – –

Lopuksi vielä muutama sana taustoista ja yksi ratkaisuehdotus…

”Ikiaikaisesta poronhoidosta” keskusteltaessa on huomattava, että 1000 vuotta sitten täällä ei ollut nykymittaista porotaloutta. Poro on tulokaslaji metsäpeuran ikiaikaisilla laidunmailla. 1800-luvun alussa Inarin kunnassa on ollut alle sata poroa. Jääkaudelta aina 1850-luvulle asti täällä on pyydetty hirviä, metsäpeuraa ja muita suuria nisäkkäitä. 1850-luvulla suurriista väheni, ja norjasta tulleista tunturipeuroista kesytettiin nykyinen maatalouseläin poro. Nykyään poroja on Lapissa noin 200 000. Laitumien kantokyvyn kannalta liian isoksi paisunut porotalous on yksi osatekijä petokysymyksissä.

Voisiko aluksi kokeilumielessä muutamassa Lapin kansallispuistossa poronhoidon irrottaa lihantuotannon vaatimuksista? Jos näillä seuduin poronhoito muuttuisikin pienimuotoisemmaksi, luonnonhoidolliseksi ja kulttuuria ylläpitäväksi. Voisiko joillekin poroperheille sopia työstä maksettu ”kansalaispalkka” ja ”rennompi” tai ”jutaava” elämäntapa ilman lihantuotannon vaateita?

Onhan poronhoito raskasta työtä. Aina on huoli, missä vapaana laiduntava karja kulkee. Poroilla on monta ottajaa: Pedot, sairaudet, salametsästys, huonot talvet, liikenne… Esimerkiksi liikenteessä kuolee n. 5000 poroa vuodessa. Pedot ottavat erityisesti ne porot, jotka helpoimmin saavat. Hyväkuntoinen poro on pedolle vaikeampi saalis.

Poronhoitajat näkevät petojen jälkiä isoilla alueilla liikkuessaan kelkoilla ja mönkijöillä. He liikkuvat selkosilla. Yksi argumentti on, että täällä kyllä jänkää pedoille riittää. Kuitenkin erityisesti pesivien petojen reviirit ovat melko paikallisia. Moottorikelkat halkovat reviirejä tiheästi väistämättä. Lunta on yli puoli vuotta ja lumeen jää useimmiten jälkiä. Lumilla jäljitys on mahdollista toteuttaa onnistuneesti moottorikelkoilla ja koirilla. Paikallisten kertomuksissa kulkee niitä yksityiskohtia, kuinka petoja kelkoilla ajatetaan ja ammutaan. Tietyillä alueilla salakaatajat ovat suuria sankareita. On paikallisia äijäkulttuureita, joissa yhä on hienoa jäljittää ja tappaa jokainen kohtaamansa ahma, ilves, karhu, majava, mäyrä, susi…

Suurin vastustus suurpetojen ekologisesti kestävän määrän hyväksymiseen tullee metsästäjiltä, osittain siksi, koska koirilla metsästäminen vähenisi, jos susia olisi enemmän. Muut pedothan eivät juuri koiria uhkaa, mutta sudet ovat irtijuokseville tai naruun jätetyille koirille uhka. Erityisesti yksinäisen suden on ilman lauman tukea vaikea kaataa hirveä, joten ne etsivät pienempää ravintoa. Metsästyskulttuuri siis osin uudistuisi susialueilla. Toisaalta esimerkiksi vesilinnustuksessa sudet tuskin vaikuttaisivat koiran käyttöön. Kaikkea riistaa voi metsästää myös ilman koiraa.

Suurpetokonfliktiin on varmasti ratkaisuja, jotka sopivat osapuolille. Voisivatko tässä kirjoituksessa esitetyt argumentit ja kysymykset tukea ratkaisukeskeistä, keskustelevaa ja suvaitsevaa lähestymistapaa suhtautumisessamme suurpetoihin?

– – –

VAIKUTTAMISMAHDOLLISUUS JUURI NYT

Itä-rajalla sijaitsevan mahtavan suuren Urho Kekkosen kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelmaan voi vaikuttaa nyt. Yksityiset ihmiset voivat kommentoida suunnitelmaa 19.11. 2014 asti. 

Lausunnot ja kommentit pyydetään lähettämään sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo(at)metsa.fi tai kirjeitse osoitteeseen: Metsähallitus / Kirjaamo, PL 94, 01301 Vantaa

Eläimellisen iloisen muutoksen äärellä

Eläinten viikolla sitä pohtii, mihin eläinaktivismilla on päästy. Tuntuu, että olemme nyt oikeasti ison muutoksen äärellä – parempaan.

Viime viikkoina olen jatkuvasti törmännyt mahtaviin miehiin, jotka haluavat huomioida eläinten oikeudet: Esimerkiksi täällä pikkupaikkakunnalla perusäijä ”makkaranpaistotulilla” olikin kasvissyöjä. Samoin alueemme kaikki ravintolat ovat nyt innostuneet eettisestä ruoasta. Kasvisruoka ja eettisyys – ne ovat kuulemma nyt in.

Julkisuuden henkilöt ovat huomioineet eläimet. Esimerkiksi Docventures on kiitettävästi antanut kasvot tavallisen lihansyöjän eläinaktivismille. Kulttuuriväki on muutenkin pääosin heikompien oikeuksia puolustavaa. Lukuisia näyttelijöitä, kirjailijoita, muusikkoja ja taiteilijoita ottaa jatkuvasti kantaa eläinten puolesta. Myös ilahduttavan moni toimittaja, sekä poliitikko on nykyään ”eläinaktivisti” jopa ministeri- ja europarlamenttitasolla.

Olisko määre ”eläinaktivisti” noussut jo arvonimeksi? Niin moni nykyään toimii eläinten puolesta eri tasoilla – yksityishenkilöinä, vanhempina, kokkeina, myyjinä, opettajina tai vaikka bloggareina. Näyttää siltä, että eläinten oloista huolestuneita alkaa olla enemmän kuin välinpitämättömiä rahan tai tapakulttuurin sokaisemia.

Meteliä eläinten puolesta tarvitaan kaikilla yhteiskunnan tasoilla, sillä vastassa on ihmisiä, joilla on pelissä paljon. Elintarvike-, eläinviihde-, vaate- , kemikaali- ja lemmikkieläinteollisuus ovat kaikki miljardibisneksiä.

Viimeisin ilonaiheeni oli rouva Jenni Haukion upea teksti, jonka hän julkaisi vastaanotettuaan Pro Animalia -tunnustuksen. Sen myötä, oikein hyvää Eläinten viikkoa kaikille!

Pro Animalia 3.10.2014

Olen aina rakastanut eläimiä. Jo hyvin pienenä lapsena maalla pidin maailman ihmeellisimpinä olentoina sammakkoja. Olin lumoutunut poneista ja hevosista, kissoista ja koirista, hiiristä ja kaneista, akvaariokaloista.

Eläinasia on kulkenut sydämessäni lapsesta lähtien. Ala-asteella perustimme ystäväni kanssa eläinsuojelukerhon ja haaveilimme aikuisina ostavamme maatalon, jossa hoitaisimme huonosti kohdeltuja eläimiä. Vielä paljon vanhempanakin lapsena haaveilin, että minulla heti opiskelija-asuntoon muutettuani olisi mahdollisuus pelastaa niin monta koe-eläimenä käytettyä kania kuin vain asuntooni järkevästi saisin mahtumaan. Jo hyvin nuorena tunsin huolta ja surua erityisesti koe-eläinten kohtalosta.

Myöhemmin huoleni laajeni tuotantoeläimiin ja niiden elinolosuhteisiin. Teini-ikäisenä kirjoitin runotekstejä, joissa otettiin kantaa eläinten asemaan yhteiskunnassa. Vuonna 2003 ilmestyneen toisen runokokoelmani, Siellä minne kuuluisi vihreää ja maata, nimikkoruno on omistettu kaikille vankeudessa elämänsä viettäville eläimille.

Lähivuosina olen hetken aikaa toiminut Helsingin eläinsuojeluyhdistys Hesy:n hallituksessa. Olen kirjoittanut ajatuksistani mm. Seura-lehden kolumneissani. Olen allekirjoittanut eläinten parempaa kohtelua vaativia adresseja ja ottanut asioista selvää tietokirjallisuutta lukemalla, kypsytellyt ajatteluani suhteessa eläimiin ja niiden asemaan maailmassa.

Minulle on ollut ja on varmasti tulevaisuudessakin kaikkein luontevinta puhua ja kirjoittaa eläinten puolesta. Samalla arvostan suunnattomasti niitä eläinsuojelukentän toimijoita, jotka konkreettisesti ruohonjuuritasolla toimivat hätää kärsivien ja apua tarvitsevien eläinten parissa.

Minusta kaikkein tärkeintä eläinasian edistämiseksi on se, että keskusteluissa ja pyrkimyksissä kohti parempaa maailmaa kunnioitetaan ja suvaitaan erilaisia mielipiteitä. Vain avoimen, rakentavan ja kaikkia osapuolia arvostavan dialogin avulla voidaan saavuttaa yhä suurempia edistysaskelia eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. Ihmisten ja eläinten hyvinvointia ei pidä tarkoitushakuisesti vastakkainasetella. Maailma, jossa eläimet voivat paremmin, on parempi myös ihmisille.

Minun maailmankuvassani ihmiset ja eläimet ovat kaikki samaa olevaisten lajia, jossa vain ulkoinen hahmo, elintavat ja tapa kommunikoida meidät erottavat. Olemme kaikki ennen kaikkea tuntevia olentoja, yksilöjä, joilla on tarpeita ja haluja. Yksilöjä, jotka tuntevat iloa ja surua, kipua ja ahdistusta, mielihyvää, vapauden hurmaa.

Maailmassa on suunnattoman paljon eläinrakkautta ja hyvinvoivia, hyvin huolehdittuja eläimiä. Silti se tapa, jolla ihminen on yhteiskunnassa tehnyt eron itsensä ja eläinkunnan välille, on suhteeton. Milloin meistä tuli empatiakyvyttömiä alistajia, nöyryyttäjiä ja hyväksikäyttäjiä? Ja ennen kaikkea: onko meidän yhä edelleen asetettava itsemme kaiken muun elollisen elämän yläpuolelle, oikeutetuiksi päättämään muiden lajien yksilöjen elämästä ja kuolemasta? Vielä 2010-luvulla?

Jokainen elämä on ainutkertainen, hauras. Jokainen elämä on lyhyt, kallisarvoinen aarre. Jokaisissa silmissä loimuaa elämänpalo – niin ihmisen kuin eläimen.

Oma työni eläinten puolesta on alussa. Suunnitelmia ja haaveita on paljon, niiden toteuttamiseksi toivon elämän antavan voimia ja uskallusta.

Olen todella otettu tänään 3.10.2014 vastaanottamastani Pro Animalia –tunnustuksesta ja kiitän eläinsuojeluliitto Animaliaa saamastani luottamuksenosoituksesta. Se tuo mieleeni runoilija Eeva Kilven Animalia –runokokoelman (1987) säkeet:

”…Kuinka kauan ihminen kestää kavahtamatta itseään ja mitä hän tekee kun hänen silmänsä avautuvat? Siinä on teidän toivonne eläimet. Se liikkuu jo ja jonakin päivänä se syntyy; vapaus, kunnioitus.”

Vapauden ja kunnioituksen puolesta, liikkeessä tänään ja tästä eteenpäin,

Jenni Haukio

Valaita puolustamassa Färsaarilla

Näyttökuva 2014-9-14 kello 10.33.23Nähtyäni Kanadassa miekkavalaita, olen liikuttunut kaikista valasaiheisista jutuista. Kun kuulin, että tuttuni Matti ja Ville lähtivät pari viikkoa sitten Färsaarille estämään valaiden joukkosurmaa, menin aivan pähkinöiksi.

Färsaarilla on parhaillaan vapaaehtoisia aktivisteja 27 maasta. Sea Shepherd -joukkojen tehtävänä on kiikaroida mantereelta valaita. Jos valaita näkyy, he ajavat ne veneillä kauemmaksi. Lähellä rannikkoa Färsaarten metsästäjät tappaisivat valaat. On valaiden metsästysaika. (Kuvat: Sea Shepherd)

Näyttökuva 2014-9-14 kello 10.18.18Näyttökuva 2014-9-14 kello 10.43.44Näyttökuva 2014-9-14 kello 10.17.30Näyttökuva 2014-9-14 kello 10.17.46

Suurin osa färsaarilaisista vihaa Sea Shepherdia. Aktivisteja on laitettu väkivallattomasta metsästyksen estämisestä ja valaiden karkottamisesta putkaan. Heidän veneitään on takavarikoitu. Valaiden joukkosurma on osa paikallista kulttuuria.

Näyttökuva 2014-9-14 kello 10.17.09Näyttökuva 2014-9-14 kello 10.22.48

Kuitenkin Sea Shepherd on onnistunut tehtävässään melko hyvin! Tänä vuonna on tapettu vasta 33 valasta, mutta silti meri värjäytyi näin punaiseksi.

Näyttökuva 2014-9-14 kello 10.32.57Näyttökuva 2014-9-14 kello 10.16.06

Mieti, että aikaisempina vuosina valaita on tapettu tuhansia! Nämä kuvat ovat edellisiltä vuosilta. Ilman Sea Shepherdia tilanne olisi tänä vuonnakin ollut yhtä lohduton.

Näyttökuva 2014-9-14 kello 10.21.33Näyttökuva 2014-9-14 kello 10.21.52Näyttökuva 2014-9-14 kello 10.22.38Näyttökuva 2014-9-14 kello 10.21.04

Suurin osa maailman valaslajeista on vaarantuneita. Tässä video merien tilanteesta, ja skenaariosta, että vuonna 2050 meret ovat tyhjät.

Kaverieni tekemisten myötä, päätin uskaltaa katsoa myös kehutun Blackfish-dokumentin. Siitä opin, että valaiden aivoissa tunne-elämän keskus on ihmistäkin monipuolisempi. Valaat elävät yli satavuotiaiksi! Ne ovat nisäkkäitä ja niillä on koko elämänmittaiset perhesuhteet, murteita ja erilaisia kulttuureita. Dokumentissa entiset Sea Worldin miekkavalaiden hoitajat kertovat työstään. Suosittelen!

http://www.dailymotion.com/video/x1iepl4_blackfish-find-out-what-really-happens-at-seaworld_animals

Valaita kaapataan vapaudesta edelleen maailman akvaarioihin. Viimeisimmät sydäntä särkevät vangitsemiset tapahtuivat Venäjällä. Allekirjoita tästä  ja tästä vetoomukset, jotta Venäjän ja Färsaarten touhut loppuisivat. (Kuvat: Whale and Dolphin Conservation)

Näyttökuva 2014-9-14 kello 10.14.17Näyttökuva 2014-9-14 kello 10.12.24

Merieliöt ovat ahdingossa myös merten kemikalisoitumisen ja roskaantumisen vuoksi.

Parhaiten valaita voi auttaa seuraavasti:

  • Ei osta valaan lihaa (valaita pyytävät lihaksi ainakin Islanti, Norja ja Japani)
  • Ei käy turistina katsomassa valasnäytöksiä merimaailmoissa
  • Tukee wildlife-matkailua, joka on eettisesti kestävää eli eläimiä ei häiritä kohtuuttomasti
  • Jakaa tietoa valaiden tilanteesta, vaikka tykkäämällä Whale and Dolphin Conservation -järjestöstä somessa
  • Ei roskaa luontoa
  • Käyttää säästeliäästi luonnonkosmetiikkaa ja –puhdistusaineita (välttäen tujuja synteettisiä aineita)
  • Tukee valaita suojelevia järjestöjä
  • Jotta meret eivät tyhjenisi, kuten skenaarioita on esitetty (eikä maanisäkkäitä murheellisesti tehotuotettaisi), tarvitsee ruokakulttuuria uudistaa. Homma ratkeaisi, jos ihmiset lopettaisivat ruoan haaskuun ja siirtyisivät enenevästi täyspainoisiin kasvisruokiin. Simple and tasty in my opinion.

Save the whales, save the sea ❤