Eläimellisen iloisen muutoksen äärellä

Eläinten viikolla sitä pohtii, mihin eläinaktivismilla on päästy. Tuntuu, että olemme nyt oikeasti ison muutoksen äärellä – parempaan.

Viime viikkoina olen jatkuvasti törmännyt mahtaviin miehiin, jotka haluavat huomioida eläinten oikeudet: Esimerkiksi täällä pikkupaikkakunnalla perusäijä ”makkaranpaistotulilla” olikin kasvissyöjä. Samoin alueemme kaikki ravintolat ovat nyt innostuneet eettisestä ruoasta. Kasvisruoka ja eettisyys – ne ovat kuulemma nyt in.

Julkisuuden henkilöt ovat huomioineet eläimet. Esimerkiksi Docventures on kiitettävästi antanut kasvot tavallisen lihansyöjän eläinaktivismille. Kulttuuriväki on muutenkin pääosin heikompien oikeuksia puolustavaa. Lukuisia näyttelijöitä, kirjailijoita, muusikkoja ja taiteilijoita ottaa jatkuvasti kantaa eläinten puolesta. Myös ilahduttavan moni toimittaja, sekä poliitikko on nykyään ”eläinaktivisti” jopa ministeri- ja europarlamenttitasolla.

Olisko määre ”eläinaktivisti” noussut jo arvonimeksi? Niin moni nykyään toimii eläinten puolesta eri tasoilla – yksityishenkilöinä, vanhempina, kokkeina, myyjinä, opettajina tai vaikka bloggareina. Näyttää siltä, että eläinten oloista huolestuneita alkaa olla enemmän kuin välinpitämättömiä rahan tai tapakulttuurin sokaisemia.

Meteliä eläinten puolesta tarvitaan kaikilla yhteiskunnan tasoilla, sillä vastassa on ihmisiä, joilla on pelissä paljon. Elintarvike-, eläinviihde-, vaate- , kemikaali- ja lemmikkieläinteollisuus ovat kaikki miljardibisneksiä.

Viimeisin ilonaiheeni oli rouva Jenni Haukion upea teksti, jonka hän julkaisi vastaanotettuaan Pro Animalia -tunnustuksen. Sen myötä, oikein hyvää Eläinten viikkoa kaikille!

Pro Animalia 3.10.2014

Olen aina rakastanut eläimiä. Jo hyvin pienenä lapsena maalla pidin maailman ihmeellisimpinä olentoina sammakkoja. Olin lumoutunut poneista ja hevosista, kissoista ja koirista, hiiristä ja kaneista, akvaariokaloista.

Eläinasia on kulkenut sydämessäni lapsesta lähtien. Ala-asteella perustimme ystäväni kanssa eläinsuojelukerhon ja haaveilimme aikuisina ostavamme maatalon, jossa hoitaisimme huonosti kohdeltuja eläimiä. Vielä paljon vanhempanakin lapsena haaveilin, että minulla heti opiskelija-asuntoon muutettuani olisi mahdollisuus pelastaa niin monta koe-eläimenä käytettyä kania kuin vain asuntooni järkevästi saisin mahtumaan. Jo hyvin nuorena tunsin huolta ja surua erityisesti koe-eläinten kohtalosta.

Myöhemmin huoleni laajeni tuotantoeläimiin ja niiden elinolosuhteisiin. Teini-ikäisenä kirjoitin runotekstejä, joissa otettiin kantaa eläinten asemaan yhteiskunnassa. Vuonna 2003 ilmestyneen toisen runokokoelmani, Siellä minne kuuluisi vihreää ja maata, nimikkoruno on omistettu kaikille vankeudessa elämänsä viettäville eläimille.

Lähivuosina olen hetken aikaa toiminut Helsingin eläinsuojeluyhdistys Hesy:n hallituksessa. Olen kirjoittanut ajatuksistani mm. Seura-lehden kolumneissani. Olen allekirjoittanut eläinten parempaa kohtelua vaativia adresseja ja ottanut asioista selvää tietokirjallisuutta lukemalla, kypsytellyt ajatteluani suhteessa eläimiin ja niiden asemaan maailmassa.

Minulle on ollut ja on varmasti tulevaisuudessakin kaikkein luontevinta puhua ja kirjoittaa eläinten puolesta. Samalla arvostan suunnattomasti niitä eläinsuojelukentän toimijoita, jotka konkreettisesti ruohonjuuritasolla toimivat hätää kärsivien ja apua tarvitsevien eläinten parissa.

Minusta kaikkein tärkeintä eläinasian edistämiseksi on se, että keskusteluissa ja pyrkimyksissä kohti parempaa maailmaa kunnioitetaan ja suvaitaan erilaisia mielipiteitä. Vain avoimen, rakentavan ja kaikkia osapuolia arvostavan dialogin avulla voidaan saavuttaa yhä suurempia edistysaskelia eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. Ihmisten ja eläinten hyvinvointia ei pidä tarkoitushakuisesti vastakkainasetella. Maailma, jossa eläimet voivat paremmin, on parempi myös ihmisille.

Minun maailmankuvassani ihmiset ja eläimet ovat kaikki samaa olevaisten lajia, jossa vain ulkoinen hahmo, elintavat ja tapa kommunikoida meidät erottavat. Olemme kaikki ennen kaikkea tuntevia olentoja, yksilöjä, joilla on tarpeita ja haluja. Yksilöjä, jotka tuntevat iloa ja surua, kipua ja ahdistusta, mielihyvää, vapauden hurmaa.

Maailmassa on suunnattoman paljon eläinrakkautta ja hyvinvoivia, hyvin huolehdittuja eläimiä. Silti se tapa, jolla ihminen on yhteiskunnassa tehnyt eron itsensä ja eläinkunnan välille, on suhteeton. Milloin meistä tuli empatiakyvyttömiä alistajia, nöyryyttäjiä ja hyväksikäyttäjiä? Ja ennen kaikkea: onko meidän yhä edelleen asetettava itsemme kaiken muun elollisen elämän yläpuolelle, oikeutetuiksi päättämään muiden lajien yksilöjen elämästä ja kuolemasta? Vielä 2010-luvulla?

Jokainen elämä on ainutkertainen, hauras. Jokainen elämä on lyhyt, kallisarvoinen aarre. Jokaisissa silmissä loimuaa elämänpalo – niin ihmisen kuin eläimen.

Oma työni eläinten puolesta on alussa. Suunnitelmia ja haaveita on paljon, niiden toteuttamiseksi toivon elämän antavan voimia ja uskallusta.

Olen todella otettu tänään 3.10.2014 vastaanottamastani Pro Animalia –tunnustuksesta ja kiitän eläinsuojeluliitto Animaliaa saamastani luottamuksenosoituksesta. Se tuo mieleeni runoilija Eeva Kilven Animalia –runokokoelman (1987) säkeet:

”…Kuinka kauan ihminen kestää kavahtamatta itseään ja mitä hän tekee kun hänen silmänsä avautuvat? Siinä on teidän toivonne eläimet. Se liikkuu jo ja jonakin päivänä se syntyy; vapaus, kunnioitus.”

Vapauden ja kunnioituksen puolesta, liikkeessä tänään ja tästä eteenpäin,

Jenni Haukio

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s