Saaristoretki Clayoquot Soundissa

Etukäteen ajattelin, että en varmasti sitten ala hehkuttamaan veneretkeä. Kaukaa näkyviä muutamia eläimiä. Mutta aliarvioin retken totaalisesti. Erään hollantilaisen pariskunnan suosituksesta, today I woke up for the whales!

Aamun alkajaisiksi majapaikkani piano ja Rosie-kissa saivat kuulla Finlandia hymnin, ja Alla Pohjantähden, ja Oksalla Ylimmällä, ja… Mutta eipä aurinko soittoa kuullut. Tiheä tihkusade jatkui kolmatta päivää. Niimpä lähdin pyöräilemään Tofinon downtowniin. Lenkkitossuturistilla oli tasan kaksi vaihtoehtoa. Joko kastua tai pukeutua näin (Lodgesta löytyi lasten risat kurahousut). Arvaa kumman valitsin?

Kun kuivattelin vaatteita ja kenkiä kahvilassa ennen retkeä, sama ystävällinen hollantilainen pariskunta sattui siihen. On sitä monenlaisia ihmisiä tällä pallolla. He olivat jo tylsistyneet (!!), kun Tofinossa ei ole kuin alle 10 kahvilaa ja kauppaa. Heistä oli myös käsittämättömän kaameaa, että asutaan paikassa, jossa on talvi 6 kk vuodessa ja jouluna vain 4h ”valoa”. Heille on kuulemma iso retki on jo mennä junalla 2h päähän naapurikaupunkiin, tai vaikkapa Luxemburiin. Yritin selittää marjastuksesta, hevosista, hiihtämisestä ja he vain iloisina ihmettelivät, että olettepa te luontoihmisiä. Yep.

Noh, valasretkeen. Kuivapuvut päällä lähdettiin matkaan oppaan ja Kentuckylaisen (nenäänsä amerikkaa vääntävän) kassilohien kasvattajaperheen kanssa, kevyellä moottoriveneellä, isoin moottorein. Hmm, olikohan tämä nyt hyvä juttu. Toisaalta ajetaanhan me Suomessakin joskus moottoriveneillä, bensaa palaa ja eläimet säikkyy – makes no difference.

Sitten näin meritähtiä (vrt. kuva yllä), jotka kiipesivät ylös kalliota veden rajassa. Ohhoh! Seuraavaksi pesukarhun!! Kohta hylkeitä ja vieläpä itseni kokoisen merisaukon! Vau. Retki oli jo maksanut itsensä takaisin.

Jatkoimme hurjassa (oppaan näkökulmasta varmasti varsin tavallisessa) merenkäynnissä ulkosaaristoon. Aallot pärskivät suoraan aavalta Pacificilta karuihin saariin, joissa korkeimmissa kasvoi silti vanhaa upeaa metsää! Vauu. Kohta näimme majesteettisen suuria merileijonia.

Sitten ajettiin 20 min pidemmälle saaristoon kohti miekkavalaita. Olin kuullut paljon hehkutuksia valaista, mutta totaalisesti aliarvioinut tunteen, miten upeaa oli seurata miekkavalasperheen menoa.

Ne uivat tosi kovaa! He tulevat hengittämään aina 30 sekunniksi ja sitten painuvat syömään 3 minuutiksi. Nelihenkinen perhe ui tiiviissä porukassa. Huh. Niin upeita!!!! Katsokaa miten iso selkäevä! Ja miten pitkiä matkoja ne uivat jo yhdessä päivässä, kymmeniä kilometrejä!!! On mahdoton ajatus, että tuollainen eläin (tai mikään eläin) suljettaisiin eläintarhaolosuhteisiin. Ei voi hyväksyä. Ja he voivat elää jopa 170 vuotiaiksi. 170!!!

Miekkavalaita näkyy täällä kuulemma harvoin. Niiden määrä on vähenemässä oppaan mukaan siitä syystä, että ne syövät sellaisia kaloja (ilmeisesti rauskuja?), joissa on paljon ympäristömyrkkyjä. Opas ei tiennyt onko kyse raskasmetalleista, hormonihäiritsijöistä vai mistä. Ehkä muoviroskasta myös. Miekkavalailla ei vain enää mene niin hyvin kuin aiemmin – ne sairastelevat 😦

Lähdettiin kotiinpäin ja matkalla nähtii rannalla karhuemo kahden pikku pennun kanssa syömässä kivikossa rapuja. Awwww. Nähtiin lisää saukkoja ja erilaisia lintuja. Sitten lopuksi satamassa vielä törmättiin harmaavalaaseen!!! Siitä näykyi selkää, kun se vissiin sukelteli ruokaa.

Oltiin onnekkaita. Tällainen on kuulemma harvinaista, että näkee näin paljon kerralla. Vaikka toki nuo oppaat hyvin tietävät kaikkien muiden paitsi karhujen sijainnin. Heillä on radiopuhelimet, joilla jaetaan koko ajan valasinfoa. Ja loput merinisäkkäät asunevat aika kiinteästi tietyillä luodoilla.

Pääsyy eläinten näyttäytymiselle tietenkin oli, että eläimet tiesivät niiden suomalaisen ystävän tulleen heitä tervehtimään!

Oli myös hyvä, että pääosin katselimme eläimiä sammutetuin moottorein ja vain hetken (max. pari minuuttia). Jatkoimme matkaa ennen kuin ne ehtivät pahemmin häiriintyä. Miekkavalaiden mukana oltiin aika kauan, ehkä jopa puoli tuntia. Niitä seurasi muitakin veneitä. Kaikki pitivät n. 30-60 m etäisyyden valaisiin. Kerran miekkavalaat uivat ihan itse toisen veneen vierestä – joka tosin oli niiden kulkusuunnan edessä. Mutta toisinaan kuulemma jotkut valaat tulevat ihan itse tekemään tuttavuutta ihmisten kanssa. Luulisi, että merinisäkkäiden näkeminen herättää monissa halun suojella näitä ekosysteemejä?

Miettikääpä, ajettiin yli tunti suuntaan ja lähes koko ajan vieressä oli jättimäistä naavaista koskematonta vanhaa kelopuista sademetsää. Ah! Sitä on satoja kilometrejä joka suuntaan. Kiitos Clayoquot Soundin kansanliikkeelle aktiivisuudesta erityisesti vuosina 1984–1994. He estivät valtavia hakkuita toteutumasta täällä Clayoquot Soundissa (alueen nimi, johon kuuluu koko surffirannikko ja paljon saaria) ❤ Yhdessä historian suurimmassa kansalaistottelemattomuudessa pidätettiin jopa 800 ihmistä ja voittona alueesta tuli UNESCO:n luonnonperintökohde! V-A-U.